Työhyvinvointi

Persoona työssä

Oletko luonteellesi sopivassa työssä vai tuntuuko sinusta, että ammatti sotii persoonaasi vastaan? Synnynnäinen temperamentti on ja pysyy, mutta omia toimintatapojaan voi aina muuttaa.

Mitkä tekijät sitten yleensä vaikuttavat yksilölliseen persoonallisuuteen?
 Hyvä persoonallisuuden vertauskuva on taulu kehyksineen. 
Synnyinlahjaksi saamme niin sanotut kehykset eli temperamentin, jonka monet tutkijat uskovat pohjautuvan kullekin yksilölle tyypilliseen aivokemiaan. Temperamentista riippuukin esimerkiksi vauvan tapa reagoida nälkään, kipuun tai väsymykseen. 
Kiinnostavaa on, että temperamentti selittää kuitenkin vain puolet käytöksestämme. Meille jokaiselle muodostuu elämässä omanlaisemme tarina ja persoonallisuus. Persoonallisuuden osatekijät täyttävät elämämme taulua temperamentin sallimissa rajoissa. Lisäksi opimme matkan varrella erilaisia selviytymiskeinoja, jotka sulautuvat elämäntaulumme värisävyihin.

Monen sekoituksen piirteitä

Tutkija, brittiläis-yhdysvaltalainen psykologi Raymond Cattell määritti 1940-luvulla 16 testauskelpoista persoonallisuuden piirrettä. Nyt piirteet on tiivistetty viiteen suureen ryhmään, englanniksi Big Five: 1) avoimuus, 2) ulospäinsuuntautuneisuus, 3) sovinnollisuus, 4) tunnollisuus ja 5) neuroottisuus.



Persoonallisuuden paletti alkaa muodostua jo vauvojen kolmesta päätemperamentista: 1) kontrollihakuisuudesta, 2) aloitteellisuudesta ja 3) negatiivisuudesta.
Temperamentin voimasta kertoo jo sekin, että esimerkiksi päiväkoti- tai koulukaverukset ja sisarukset voivat erota temperamentiltaan kuin yö ja päivä. Helsingin yliopiston psykologian professori Liisa Keltikangas-Järvinen korostaa juuri tätä kirjassaan Temperamentti - ihmisen yksilöllisyys (WSOY, 2004).

Temperamentiltaan negatiivinen lapsi hätääntyy ja ärtyy herkästi, ja häntä on hyvin vaikea tyynnyttää. Aloitteellinen, ulospäin suuntautunut lapsi menee eikä meinaa, ja on siten altis myös huonoille vaikutteille. Kontrollihakuinen lapsi on tarkka näkemään toisten tarpeita, hänet on myös rauhoittaa. Jos vauvana on negatiivinen temperamentti, aikuisena voi olla neuroottinen. Aloitteellinen henkilö suuntautuu ulospäin. Kontrollihakuinen kehittää mielellään tunnollisuutta ja sovinnollisuutta. Avoimuus ilmenee noin kuusivuotiaana uusien kokemuksien etsimisenä.

Elämänkokemus kypsyttää ihmisen temperamenttia. 

Kokemusten kautta piirteiden painotus voi muuttua. 
Kypsään persoonallisuuteen liitetään harvoin neuroottisuutta. Elämänkokemus opettaa, että jokaisen pikkuasian takia ei kannata hötkyillä. Sovinnollisuus ja tunnollisuus lisääntyvät iän myötä. Sovinnolliset karttavat toraa,  ja ihmissuhteiden turvaverkko tihenee edelleen. Tunnolliset noudattavat terveitä elämäntapoja. Joskus hallitseva piirre saattaa muuttua. Erilaiset elämäntilanteet ja traumat voivat tehdä rohkeasta aran tai toisinpäin – ja turvallinen ympäristö rohkaisevine kokemuksineen voi innostaa ujoa tutustumaan vaikkapa vieraisiin ihmisiin.

Ammatti temperamentin mukaan

Taiteellinen

Taiteelliset persoonat ovat luonnostaan luovia ja mielikuvitusrikkaita. Työssä he haluavat ilmaista itseään eivätkä suorittaa ennalta määrättyjä tehtäviä. Säännöt, aikataulut ja rutiinitehtävät saavat taiteilijasielut tuntemaan itsensä kahlituiksi. Muodot, värit, sanat ja kuviot kiinnostavat. Taiteellinen henkilö viihtyy ammatissa, jossa yhdistyvät luovuus, itsenäisyys ja joustavuus. Lopputulos on aikatauluja tärkeämpi. Sopivia ammatteja ovat esimerkiksi maisema-arkkitehti, kirjailija, ilmaisutaidon opettaja, tuottaja, toimittaja, graafikko, sisustussuunnittelija ja tuotesuunnittelija.

Tekijä

Toiminnallinen persoona nauttii nopeatahtisesta työympäristöstä. Hän tykkää kimuranttien ongelmien ratkaisemisesta nopeasti lennossa, ilman tarkkoja suunnitelmia. Tekijää ottaa riskejä ja tulee hyvin toimeen toisten ihmisten kanssa. Hän on erittäin pidetty tyyppi ja aina hauskaa seuraa. Parhaillaan tekijä on, kun hän saa käyttää sosiaalisia taitojaan, kohdata uusia ja jännittäviä tilanteita ja reagoida nopeasti erilaisiin tarpeisiin. Sopivia ammatteja ovat esimerkiksi myyntiedustaja, poliisi, kiinteistönvälittäjä, tietokoneteknikko, markkinointiasiantuntija tai yrittäjä.

Mietiskelijä

Mietiskelijä arvostaa tietoa ja rakastaa kaikenlaista analysointia. Kun hän ymmärtää jotain, hän haluaa välittää saman tiedon toisille hyödynnettäväksi. Mietiskelijä nauttii yksin tekemisestä. Hän ei pidä käskytettävänä olemisesta eikä miellä itseään johtajaksi mutta ei myöskään seuraajaksi. Hänellä on itseään kohtaan korkeat vaatimukset ja taipumus luottaa itseensä enemmän kuin muihin. Luova ajattelu, loogiset päättelytaidot ja itsenäinen työskentely ovat mietiskelijälle kaiken a ja o. Ammateista esimerkiksi insinööri, tietokoneohjelmoija tai -analyytikko, strateginen suunnittelija, tutkija, kirjastonhoitaja, professori tai tilastotieteilijä sopivat mietiskelijälle.

Käytännöllinen

Käytännönläheinen henkilö tykkää ratkaista ongelmia. Hän mieluummin tekee kuin ajattelee abstraktisti. Hän on hyvin tulosorientoitunut ja päättelykykyinen. Esimerkiksi insinööri, mekaanikko, sähköasentaja, lukkoseppä, puuseppä, huonekalujen tekijä, hammaslääkäri, lentäjä tai patologi ovat osuvia ammatteja käytännölliselle.

Strategisti

Strategisti työskentelee mielellään monimutkaisten materiaalien ja teorioiden parissa. Hän innostuu vaikeista haasteista ja tulevaisuuden parantamisesta. Analyyttisyys, rationaalisuus, loogisuus ja yksityiskohtien vaaliminen ovat strategistille tyypillisiä luonteenpiirteitä.  Hän haluaa suoriutua työstään erinomaisesti ja pärjää hyvin nopeatahtisessa, stressaavassa työympäristössä. Strategisti on erinomainen johtaja. Hän sopii lääkärin, tiedemiehen, opettajan, yritysjohtajan, asianajajan ja tuomarin ammattiin.

Hoivaaja

Hoivaaja aistii herkästi ihmisten tunteet ja tuntemukset. Hän on vastuullinen, käytännöllinen, järjestelmällinen, luotettava ja palveluhenkinen. Hoivaaja laittaa muiden tarpeet omiensa edelle. Hoivaaja viihtyy ammatissa, jossa tarvitaan havainnointi-, ihmis- ja järjestelytaitoja; kuten sairaanhoitajan, lastenhoitajan, suunnittelijan tai sosiaalityöntekijän ammatissa.

Sovinnainen

Säännöistä, toimintaohjeista ja aikatauluista pitävä ihminen on sovinnainen.  Hän perehtyy yksityiskohtiin ja etenee rutiineja ja järjestystä noudattaen. Sopivia ammatteja voivat olla  esimerkiksi kirjanpitäjä, rakennustarkastaja, aktuaari ja taloudellinen neuvonantaja.

Yrittäjä

Yrittäjähenkiset ihmiset ovat johtajia ja haluavat pitää kaikki langat käsissään.  He ovat projekteissa mukana alusta loppuun, mutta ovat silti kiinnostuneempia isoista linjoista kuin pienistä palasista. Yrittäjähenkiselle sopivia ammatteja ovat myyntiedustaja, myyntipäällikkö, talousjohtaja ja yrittäjä.

Sosiaalinen

Sosiaaliset ihmiset pitävät toisten auttamisesta ja tiimeissä toimimisesta. He kommunikoivat sujuvasti, saavat voimaa vuorovaikutuksesta ja puhuvat mieluummin kuin istuvat koneiden tai tiedon ääressä. He nauttivat ihmisten parissa tehtävästä työstä. Esimerkiksi koulupsykologi, personal trainer, opettaja, elämäntaidon valmentaja ja opinto-ohjaaja ovat sosiaaliselle hyviä ammatteja.

Lähteet: Tiede-lehti 6/2009, CNN.com ja Salary.com