Moni pari kokee rahasta puhumisen epäromanttiseksi, mutta palkkojen epäsuhta voi tuoda kitkaa suhteeseen. Koska tulot jakautuvat harvoin tasan, tulisi kulut jakaa niin, että molemmilla olisi mahdollisuus samaan elintasoon ja myös omiin hankintoihin.

Moni pari kokee rahasta puhumisen epäromanttiseksi, mutta palkkojen epäsuhta voi tuoda kitkaa suhteeseen. Koska tulot jakautuvat harvoin tasan, tulisi kulut jakaa niin, että molemmilla olisi mahdollisuus samaan elintasoon ja myös omiin hankintoihin.

Kuka teillä maksaa laskut ja lainanlyhennykset? Entä kuka vastaa lasten menoista ja täyttää jääkaapin? Yhteistaloudessa eläminen tarkoittaa omistamista ja kuluttamista yhdessä.

Rahankäyttäjinä puolisot voivat kuitenkin olla varsin erilaisia. Siinä missä toinen on tottunut säästämään, toinen sortuu helpommin suuriinkin impulssiostoksiin. Menojen jakamisessa ei ole yhtä mallia, mutta rahan käytöstä on hyvä keskustella etenkin jos toinen kokee olevansa asiassa alakynnessä.

Helsingin yliopiston kuluttajaekonomian dosentti Anu Raijas on tutkinut suomalaisten parien rahankäyttöä ja tietää, että rahasta puhuminen on monille hankalaa. Koska parisuhteen ajatellaan perustuvan tunteelle ja rakkaudelle, raha-asiat nähdään usein kylmänä ja materialistisena. Harva perhe kuitenkaan elää pelkästä rakkaudesta ja siksi rahalla on tärkeä välineellinen arvo perheen hyvinvoinnin ja elintason mahdollistajana.

Yhteinen tili vai omat tilit?

– Ilman yhteisiä sopimuksia maksut hoidetaan usein tietyn tottumuksen mukaan vaikka kulut perheessä saattavat hyvinkin vaihdella eri aikoina. Jos toinen esimerkiksi vastaa lainanlyhennyksestä, mutta toinen käy aina kaupassa, on hyvä miettiä missä suhteessa nämä ovat toisiinsa.

Raijas neuvoo laskemaan yhteen perheen yhteiset menot ja sopimaan sitten niiden maksamisesta molempien tulot huomioiden.

– Mikäli toinen puolisoista tienaa 2000 € ja toinen tuplasti enemmän, ei kulujen puolittaminen ole reilua. Parisuhteessa molemmille tulisi jäädä myös omaa käyttörahaa ja tässä tilanteessa toisen elintaso kärsii selvästi.

Hyväksi todettu kikka on perustaa yhteinen, perheen yhteisiin kuluihin varattu taloustili, jonne molemmat laittavat sovitun summan esimerkiksi palkkapäivänä. Muut rahansa molemmat voivat sitten käyttää kuten haluavat.

Lapset määrittävät rahankäyttöä eniten

Raijaksen tutkimuksen mukaan rahan käyttöön vaikuttaa erityisesti se, onko perheessä lapsia ja ovatko lapset toisen vai yhteisiä. Monet parit näkevät lasten menot pakollisina menoina, joista ei voi tinkiä. Uusioperheissä puolisoiden tilit pidetään helpommin erillään, jolloin lapsien kuluista vastaa pääosin niiden oma huoltaja, joka mahdollisesti saa elatusapua entiseltä puolisoltaan. Haastetta tilanteeseen tulee kun perheeseen kuuluu lisäksi myös yhteisiä lapsia. Jos raha-asioista ei tällöin keskustella, riski tyytymättömyyteen lisääntyy.

Myös parisuhteen kesto vaikuttaa rahankäyttöön merkittävästi. Raijaksen mukaan pitkään yhdessä olleet pariskunnat hoitavat kaikki kulunsa mieluiten yhdeltä yhteiseltä tililtä eivätkä juurikaan välitä toistensa ostoksista. Herkimmin rahansa erillään pitävät nuoret lapsettomat parit, joilla usein on muita enemmän omia menoja. Jos pari asuu yhdessä ja toinen esimerkiksi opiskelee ja toinen käy töissä, on silti kohtuutonta odottaa molempien osallistuvan samalla tapaa talousmenoihin.

– Kuulin kerran pariskunnasta, jossa opiskeleva osapuoli joutui jatkuvasti lainaamaan rahaa arkimenoihinsa työssä käyvältä puolisoltaan. Eikö päätös elää yhdessä tarkoita myös toisen tukemista erilaisissa elämäntilanteissa?

Myös kotiäiti tai -isä kaipaa omaa rahaa

Suomessa asiaa ei juuri ole tutkittu, mutta ulkomaalaisten tutkimusten mukaan samanlainen tulotaso edistää parisuhteen onnellisuutta, koska se mahdollistaa samantyyppiset harrastukset, kiinnostukset ja vaikka tavan matkustella. Toisaalta naisten työssäkäynti on monissa maissa melko harvinaista. Suomalaisnaiset menevät yleensä jo varhain  palkkatyöhön tienaamaan ”omaa rahaa”, kun taas kotirouvakulttuureissa perheen elättäminen on yksin miehen harteilla.

– Jos toinen hoitaa lapsia ja vastaa samalla kotitöistä, kuuluu taloudellinen vastuu luonnollisesti työssäkäyvälle osapuolelle. Tässä tilanteessa olisi kohtuullista, että myös kotona olevalla olisi hieman omaa rahaa, jonka hän voisi käyttää haluamallaan tavalla.

Koska työelämä on nykyään yhtä muutosta, Raijas kehottaa pareja varautumaan siihen, että palkkataso suhteessa saattaa yllättäen muuttua. Mikäli toisen tulotaso esimerkiksi työttömyyden tai opiskelun takia romahtaa, tulee rahankäytöstä aina neuvotella uudelleen ja sopia, miten asiat jatkossa hoidetaan.

Anna Väre