Koulut alkoivat jälleen kaikkialla Suomessa. Miltä palkallinen koulunaloitusvapaa kuulostaisi?

Suunnittelu- ja konsultointialan yritys Rambollissa työskentelevät ekaluokkalaisten vanhemmat saavat 1-3 päivän palkallisen vapaan, jos perheessä on ekaluokkalainen. Uusi koulunaloitusvapaa on käytössä Rambollissa ensimmäisen kerran tänä syksynä.

Koulunaloitusvapaan tarkoituksena on tukea lapsen vanhempaa olemaan paremmin läsnä pienen koululaisen arjessa peruskoulun ensimetreillä.

Ihmislähtöinen ilmapiiri työpaikalla

Rambollille koulunaloitusvapaa on yksi konkreettisista tavoista rakentaa ihmislähtöistä työilmapiiriä.

Rambollin henkilöstöjohtaja Minna Koistin mukaan moni työntekijä elää ruuhkavuosia, jolloin hektinen ja välillä myös kuormittava asiantuntijatyö on sovitettava yhteen yksityiselämän velvollisuuksien kanssa. Ramboll haluaakin työnantajana tukea työn ja yksityiselämän tasapainoa.

Koisti uskoo, että panostukset työntekijöihin sitouttavat ja auttavat henkilöitä jaksamaan paremmin omassa työssään.

Rambollilla tuetaan työntekijöitä myös muilla tavoilla. Työn ja yksityiselämän yhdistämistä tuetaan muun muassa sairaan lapsen hoitopalveluilla sekä omaishoito-, vuorottelu- ja opintovapailla. 

 

Rambollilla on Suomessa 2 300 työntekijää. Se arvioi koulunaloitusvapaan koskevan tänä syksynä noin sataa työntekijäänsä.