Rekrytointi

Pahalla mokalla on hintansa – perusteet työsopimuksen purkamisesta

Työsopimuksen purkaminen päättää työsuhteen välittömästi ilman irtisanomisaikaa. Työnantaja saa toimia näin vain erittäin painavasta syystä. Purkamisesta on syytä olla dokumentaatio kunnossa, jotta ratkaisun voidaan jälkikäteen osoittaa olleen laillinen.

Työsopimusta purettaessa on syytä muistaa nämä:

  1. Varoituksen merkitys
  2. Työntekijän kuuleminen
  3. Purkuilmoitus
  4. Työsopimuksen purkaminen koeaikana (erityistapaus)
  5. Työtodistus

Yleistä työsopimuksen purkamisesta

Työnantaja saa purkaa työsopimuksen välittömin vaikutuksin ilman irtisanomisaikaa vain erittäin painavasta syystä. Tällainen syy on käsillä, jos työntekijä on rikkonut tai laiminlyönyt hänelle työsopimuksessa asetettuja velvoitteita niin vakavasti, että työnantajalta ei voida kohtuudella edellyttää sopimussuhteen jatkamista edes irtisanomisajan pituista aikaa.

Myös lainsäädännön vakava rikkominen voi olla purkamisen perusteena, jos se hyvin olennaisesti horjuttaa työnantajan luottamusta työntekijään. Rikkomus voi olla tapahtunut esimerkiksi työturvallisuudessa tai työnantajan liikesalaisuuksien varjelemisessa.

Rikkeen vakavuuden arviointi on aina tapauskohtaista, ja rajanvetoa irtisanomisen ja purkamisen välillä joudutaan väistämättä käymään. Työsopimuksen purkaminen edellyttää aina irtisanomisperustetta painavampaa perustetta. Irtisanomista henkilöön liittyvillä perusteilla käsiteltiin viime viikon artikkelissa.

Varoituksen merkitys

Tyypillisesti työsopimus puretaan tapauksissa, joissa työnantajan tietoon on tullut yksittäinen tai korkeintaan muutama rikkomus, jotka sellaisenaan ovat niin vakavia, että oikeuttavat työsopimuksen purkamiseen. Näissä tapauksissa erillisen varoituksen antaminen ei ole edellytettävää. Purkamisen perusteenahan tulee olla niin vakava rikkomus, että työnantajalla on perusteltu luottamuspula työntekijään.

Vakiintuneeksi tavaksi kannattaa joka tapauksessa ottaa varoituksen antaminen silloin, kun se on aiheellista. Varoituksen tarkoitus on antaa työntekijälle mahdollisuus korjata moitittavat tapansa. Varoitus on samalla kuitenkin arvokas näyttö jälkikäteen siitä, että työntekijä on tehty tietoiseksi tietynasteisesta moitittavasta menettelystään, millä voi olla merkitystä myös myöhemmän purkamisperusteen arvioimisessa. Siksipä varoitus on viisasta antaa kirjallisesti ja todisteellisesti. Nämä edellytykset täyttävän varoituksen voit laatia Sopimuskoneella tästä.

Työntekijää kuultava

Työnantajan on varattava työntekijälle tilaisuus tulla kuulluksi, kun aikomuksena on päättää tämän työsopimus. Työntekijälle on annettava mahdollisuus ottaa kuulemistilaisuudessa mukaansa avustaja, kuten luottamusmies tai työtoveri. Voit Sopimuskoneella vaivatta laatia sekä kutsun tilaisuuteen että muistion tilaisuuden annista. Kuulemistilaisuutta ei tarvitse kuitenkaan pitää, jos työntekijä ei halua tulla kuulluksi.

Kuulemisvelvollisuuden laiminlyöntiä ei ole laissa suoraan sanktioitu, mutta laiminlyönti voi vaikuttaa korottavasti työntekijälle maksettavan vahingonkorvauksen määrään, mikäli purku tai irtisanominen katsotaan perusteettomaksi. Molempien osapuolten allekirjoittama kuulemistilaisuuden muistio vahvistaa myös näyttöä irtisanomisperusteiden aiheellisuudesta, mikäli työntekijä ei ole esittänyt tilaisuudessa varteenotettavaa selitystä moitittavaksi katsottavalle toiminnalleen.

Asiallinen purkuilmoitus annettava

Irtisanomisesta poiketen työsopimus päättyy välittömästi työnantajan annettua työntekijälle ilmoituksen työsopimuksen purkamisesta.

Purkuilmoituksessa on syytä ilmaista purkuperuste ja ilmoituksen antamisajankohta. Työsopimus on purettava 14 päivän kuluessa siitä, kun työnantaja sai tiedon purkamisperusteesta – muutoin purkamisoikeus raukeaa. Purkuilmoitukseen onkin todistusmielessä syytä ottaa sekä työnantajan että työntekijän allekirjoitukset. Ilmoituksen voi laatia Sopimuskoneella, jolloin ilmoituksen saantitodisteena toimii palvelun sähköinen allekirjoitus.

Työsopimuksen purkaminen koeaikana (erityistapaus)

Työnantaja ja työntekijä voivat sopia työnteon aloittamisesta alkavasta, enintään kuuden kuukauden pituisesta koeajasta. Määräaikaisessa työsuhteessa koeaika saa pidennyksineen olla korkeintaan puolet työsopimuksen kestosta, ei kuitenkaan enempää kuin kuusi kuukautta. Koeajan kuluessa työsopimus voidaan molemmin puolin purkaa.

Tämä on purkamisen erityistapaus: vaikka puhutaan terminologisesti samasta asiasta, perusteet koeaikana tehtävälle purulle ovat varsin erilaiset kuin koeajan ulkopuolella tehtävälle. Koeajalla työsopimuksen voi purkaa, kunhan purkamisen perusteet eivät ole koeajan tarkoitukseen nähden epäasiallisia tai syrjiviä.

Koeajan tarkoituksena pidetään käytännössä sitä, että työntekijän soveltuvuutta hänelle kaavailtuun tehtävään testataan. Jos työntekijä ei pysty täyttämään hänelle perustellusti asetettuja odotuksia, koeajan purkamisella on asiallinen peruste. Epäasiallisena perusteina nimenomaan purkutapauksissa voidaan pitää esimerkiksi tuotannollis-taloudellisia perusteita. Raskaus tai muu terveydellinen syy ovat taas esimerkkejä syrjivistä perusteista.

Koeajan purku on ilmoitettava työntekijälle viimeistään koeajan viimeisenä päivänä – muutoin purku ei ole pätevä. Ilmoitus on syytä tehdä todisteellisesti, jotta ilmoitus voidaan myös jälkikäteen näyttää toteen. Helpoiten purkuilmoituksen voit laatia ja arkistoida Sopimuskoneella tästä.

Oikeus työtodistukseen

Työsuhteen päättyessä työntekijällä on oikeus saada pyynnöstään työnantajalta kirjallinen todistus työsuhteen kestosta ja työtehtävien laadusta (ns. suppea työtodistus). Työntekijän nimenomaisesta pyynnöstä todistuksessa on lisäksi mainittava työsuhteen päättymisen syy sekä arvio työntekijän työtaidosta ja käytöksestä (ns. laaja työtodistus). Kumman tahansa tyyppinen työtodistus on laadittavissa Sopimuskoneella oheisista linkeistä.

Työtodistusta ei tarvitse antaa, jos työntekijä ei sitä pyydä, mutta pyynnön noudattamatta jättämisestä voidaan tuomita työnantajalle sakko.

Vaikka tietyissä tapauksissa olisikin ilo auttaa työntekijää tämän tulevassa elämässä ja kirjoittaa positiivishenkinen työtodistus, totuudessa kannattaa pysyä. Työtodistus on asiakirjan tarkoitusperistä huolimatta myös kuvaus, miten työntekijä on suoriutunut tehtävistään työnantajan palveluksessa. Työntekijän kannalta positiivinen työtodistus saattaa antaa ulkopuoliselle perusteita epäillä, ovatko henkilöön liittyvät irtisanomisperusteet olleet asiallisia.

------

Laadi irtisanomiseen tarvittavat dokumentit vaivatta Sopimustiedon palvelussa:

Työntekijän kuulemistilaisuus, kutsu
Työntekijän kuulemistilaisuus, muistio

Työsopimuksen purkaminen, työnantajan ilmoitus

Työtodistus, suppea
Työtodistus, laaja

Kirjallinen varoitus työntekijälle