Kesätyötarinat

Outokumpu oli unelmien kesätyöpaikka Hetalle, Arille ja Annille: ”Saimme vastuuta ja vapautta”

Outokumpu Oyj

Vastuullinen työpaikka

Heta Harju, Ari Lilja ja Anni Alaluukas kehuvat Outokumpua luotettavaksi työnantajaksi, jossa opiskelijat pääsevät kehittämään osaamistaan monipuolisesti. Nuoret uskovat, että kansainvälinen yritys auttaa heitä etenemään työuralla ja opinnoissa.

Kun yrityksessä on henkilöstöä pienen kaupungin verran, mahdollisuudet kesätyöntekijällekin ovat lähes rajattomat Lähes 9000 ihmistä työllistävä ja noin 30 maassa toimiva Outokumpu palkkasi tänä vuonna 500 kesätyöntekijää terästeollisuuden monipuolisiin tehtäviin. 

24-vuotiaalle Ari Liljalle kesä Outokummussa oli jo kolmas. Konetekniikan insinööriksi Helsingin Metropolian ammattikorkeakoulussa opiskeleva Ari pääsi työnjohtoharjoittelijaksi Outokummun terässulatolle Tornioon. Ennestään Arilla on metallipuolen koneistaja- ja hitsaajatutkinto.

– Edellisvuosina olin Outokummun kunnossapidon työharjoittelijana, nyt Terässulaton puolella, jossa käytetään hyödyksi kierrätysterästä ja Kemin kaivokselta tulevaa kromimalmia. Tehtäväni oli vastata laitteiden kunnossapidosta.

Vaikka Arilla on kokemusta Outokummusta aiemmilta vuosilta, kesä työnjohtoharjoittelijana toi yrityksestä esiin jälleen uuden puolen. 

– Oli mahtavaa nähdä koko teräksen valmistusprosessi. Sain hyödyntää konetekniikan ja metallialan oppeja käytännössä. Työssä oppii hahmottamaan konkreettisesti, kuinka paljon aikaa johonkin tehtävään kannattaa käyttää ja millaiset menetelmät toimivat parhaiten.

Outokumpu kesätyö

Ari Lilja

Mahdollisuus graduun tai opinnäytetyöhön

Outokummun kesätöihin voi päästä monipuolisella opiskelu- ja työtaustalla. Anni Alaluukas, 22, opiskelee Oulun yliopiston kauppakorkeakoulussa taloustiedettä. Anni olisi päässyt kesätyöhön pankkiin Ouluun, mutta valitsi mieluummin Tornion Outokummun, jossa hän toimi tehdaspalvelujen työnjohtoharjoittelijana.

– Halusin nähdä, millaisia johtamisstrategioita Outokummun kokoisessa organisaatiossa on ja kuinka johdon päätökset näkyvät ruohonjuuritasolla. Esihenkilöt ovat kuitenkin vastuussa työntekijöiden turvallisuudesta.

Annin työ Outokummussa olikin monipuolista. Työpäiviin kuului palavereja eri toimijoiden ja kollegojen kanssa, laadunvalvontaa sekä tilauksista ja toimituksista huolehtimista.

– Ainahan se aluksi jännittää, kun tulet sijaistamaan toista ihmistä ja hyppäät hänen saappaisiinsa kesäksi, mutta apua saa, kun uskaltaa vain kysyä. Ja sekin on luonnollista, että virheitä voi tulla. Niistä oppii.

Outokummulla kesätyöntekijät saavat yleensä noin kuukauden perehdytyksen.

– Perehdyttäjä on apuna niin kauan, kun kesätyöntekijä häntä tarvitsee. Sekin on plussaa, että Outokummussa voi saada mahdollisuuden gradun tekemiseen tai opinnäytetyöhön.

Anni Alaluukas

Anni Alaluukas

Rento ilmapiiri ja kivat työkaverit

Heta Harju, 21, vietti kesän harjoittelijana tuotannonsuunnittelussa. Tehtävät Outokummussa tukivat hyvin Hetan opintoja, sillä hän opiskelee tuotantotaloutta Oulun yliopistossa.

– Viime vuonna olin vuorotyössä terässulaton puolella ja opin paljon teräksen valmistusprosessista. Nyt pääsin tekemään vielä enemmän oman alan töitä ja näin, miten yliopistossa opittu teoria soveltuu käytäntöön. Työ kehitti ongelmanratkaisukykyä ja opetti kiinnittämään huomiota yksityiskohtiin sekä hallitsemaan isoja kokonaisuuksia.

Heta, Anni ja Ari ovat huomanneet, että Outokummussa arvostetaan myös tulokkaiden mielipiteitä ja ajatuksia.

– Kesätyöntekijöitäkin kuullaan mielellään. Meille sanottiin jo perehdytysvaiheessa, että Outokummussa otetaan mielellään vastaan parannusehdotuksia, jos havaitsemme, että jotakin työprosessia voi vielä kehittää. Saimme vastuuta ja vapautta.

Rennon ilmapiirin ja kivojen työkavereiden ansiota puolestaan oli, että jokainen meni töihin mielellään.

– Outokummulla on maine reiluna ja luotettavana työpaikkana. Ja onhan se iso ja tunnettu yritys, jota arvostetaan myös kansainvälisillä työmarkkinoilla, Heta pohtii.

Heta Harju

Heta Harju

Teksti: Sanna Wallenius

Kuvat: Ville Muranen

 

Artikkeli on tehty yhteistyössä Outokummun kanssa. Outokumpu on yksi pääkumppaneista Oikotien Vastuullinen työpaikka -yhteisössä.