Lontoolainen ajatushautomo Legatum Institute julkistaa globaalin hyvinvointi-indeksinsä joka vuosi. Näin Suomi sijoittui tänä vuonna.

Legatum Institute vertailee tutkimuksessaan 89 muuttujaa. Muuttujiin kuuluvat muun muassa bruttokansantuote asukasta kohden, työllistyneiden määrä, turvallisten internettarjoajien määrä sekä se, kuinka levänneiksi ihmiset tuntevat olonsa päivittäin. Muuttujat jaetaan kahdeksaan alaindeksiin, jotka ovat talous, yrittäjyys, mahdollisuudet, hallinto, koulutus, terveys, turvallisuus, henkilökohtainen vapaus ja sosiaalinen pääoma. Indeksi tarkasteli yhteensä 142 maata.

Norja jälleen ykkösenä

Ykköspaikan vei jälleen kerran Norja, joka on pitänyt kultasijoitustaan jo seitsemän vuoden ajan. Norja on ainoa maa, joka on listattu top 10:iin kaikissa alaindekseissä. Kakkosena oli Sveitsi, joka on pitänyt samaa sijaa kolme vuotta peräkkäin. Kolmantena oli Tanska, joka nousi yhden sijan viime vuodesta. Tanska olisi voinut olla koko listan kärjessä, ellei se olisi saanut huonoa sijoitusta (16.) terveysosiossa.

Neljänneksi nousi Uusi-Seelanti ja viidentenä oli Ruotsi. Ruotsi pääsi yhden sijoituksen ylemmäs viime vuodesta. Kuudentena oli Kanada, seitsemäntenä Australia ja kahdeksantena Hollanti. Suomi pääsi sijalle yhdeksän. Suomessa on indeksin mukaan viidenneksi paras hallinto maailmassa, mutta Suomen huono taloustilanne painoi sijoitusta. Suomi putosi yhden pykälän viime vuoden sijalta kahdeksan.

Suomen jälkeen listalla tulevat Irlanti ja Yhdysvallat. Kahdennentoista sijan sai Islanti, jonka putosi yhden sijan viime vuodesta.

Lähde: Business Insider, Talouselämä