Miten tulla toimeen hankalan työkaverin kanssa? Siinäpä kysymys ratkottavaksi.

Työpaikoilla on hyvin monenlaisia persoonallisuuksia. Kaikkien kemiat eivät valitettavasti kohtaa, mutta toimeen pitäisi tulla. Esimies näkee tiimiläisten välillä usein jos jonkinlaista pientä ongelmaa. Toiset osallistuvat aktiivisemmin, toiset vetäytyvät. Jotkut suorastaan jyräävät. Miten saada äänensä kuuluville hyvässä hengessä, siten, ettei se loukkaa ketään ja työt tulevat hoidetuiksi?

Taitava esimies purkaa tiimin turhat kyräilyt. Toimiva tiimi keskustelee avoimesti ja ihmiset kuuntelevat toisiaan. Jos koet, että työkaverisi hankaloittaa työtäsi, keskustele asiasta avoimesti työkaverisi ja myös esimiehesi kanssa. Ongelmat ovat ratkaistavissa.

Vinkkejä toimivaan tiimiin:

1. Esimies tekee aivan uudentyyppisen tehtäväjaon, jolla hän ohjaa tiimiläiset työskentelemään pareina ja kolmikoissa.
2. Näiden “pikkutiimien” tehtävät voivat ovat todella vaativia, joten kukaan ei voi valmiiksi ottaa asiantuntijan roolia tai vähemmän koulutetut eivät voi vetäytyä vain avustaviin rooleihinsa.
3. Esimies seuraa tiimien työtä tarkasti, koska tehtävät ovat haastavia ja hän haluaa kehittää tiiminsä yhteistyötä.
4. Esimies nimeää projekteihin vastuuhenkilöt noudattamatta lainkaan vanhaa hierarkiaa. Aluksi ihmiset tuntuvat hämmentyneiltä, mutta esimies perustelee nimeämiset tehtävien tavoitteilla.Tämä saattaa parhaassa tapauksessa tuoda työnkuvaan aivan uusia ulottuvuuksia!
5.  Esimies laittaa koko porukan miettimään yhdessä heidän haasteitaan. Tähän voi liittyä asiakkaiden tarpeita, tiimin jäsenten erilaisia rooleja sekä tehtäviä ryhmässä.