Työhyvinvointi

Oletko vastuullinen työntekijä? Viiden vinkin avulla vaikutat myönteisesti työyhteisöön

Vastuullinen työelämä luodaan yhdessä. Työnantaja näyttää suunnan ja luo raamit vastuulliselle toiminnalle. Toisaalta jokainen yhteisön jäsen on vastuussa omasta tekemisestään yhteisen hyvän puolesta.

Vastuullisen työnantajan lisäksi myös yksilön toiminnalla on suuri merkitys – oli kyse sitten työyhteisön ilmapiiristä tai ympäristöystävällisyydestä. Toimiva työyhteisö on lopulta osiensa summa, jossa jokainen kantaa kortensa kekoon. Vastuullinen työntekijä hyväksyy erilaisuutta, kykenee työskentelyyn erilaisten ihmisten kanssa ja hoitaa oman tonttinsa mahdollisimman hyvin, yhteisten tavoitteiden puolesta.

1. Tutustu, perehdy, kysele

Vastuullisen työntekijän polku alkaa jo ennen töiden alkua tutustumalla yrityksen toimintaan, perehtymällä työsopimukseen ja sopeutumalla uuden työn tuomiin muutoksiin omassa arjessa.

Työsuhteen alussa kaikki on uutta ja jännittävää. Siitä huolimatta ja juuri siksi kannattaakin olla kiinnostunut ja kysellä omaan työnkuvaan liittyvistä asioista.

On hyvä muistaa, että aktiivisuus ja avoimuus ainoastaan lisäävät työnantajan luottamusta.

2. Huomioi työkaverit ja arvosta erilaisuutta

Vastuullinen työntekijä ottaa muut huomioon, tervehtii, kiittää ja kuuntelee. Hyvät käytöstavat lisäävät työn mielekkyyttä ja parantavat ilmapiiriä.

Työkavereiden arvostaminen ja erilaisuuden hyväksyminen ovat keskeisiä vastuullisen työntekijän periaatteita. Fiksussa työyhteisössä ymmärretään, että erilaiset ihmiset toimivat eri tavoin, ja että sama lopputulos on mahdollista saavuttaa erilaisia keinoja käyttäen.

Vastuullinen työntekijä osaa erottaa asiat ja ihmiset toisistaan, ei siis syyttele henkilöä vaan pyrkii ratkaisuihin. Jokaisen kanssa pitää voida tehdä yhteistyötä – vaikka muuta yhteistä ei olisikaan.

3. Anna ja vastaanota palautetta rakentavasti

Asiallinen ja arvostaen annettu palaute on vastuullisuutta parhaimmillaan. Sekä palautteen antaminen että sen vastaanottaminen ovat tärkeitä työelämän taitoja, jotka kehittyvät ajan myötä. Myönteisellä ja avoimella asenteella pääsee pitkälle.

Sen sijaan, että jäisi vatvomaan henkilökohtaisuuksia, kannattaa palaute ottaa oppimisen paikkana ja kehityksen mahdollisuutena.

Vastuullista käytöstä on kommentoida ja tuoda omat näkemykset esille myös epäkohdista, mikäli sellaisia havaitsee.

4. Kunnioita ympäristöä

Vastuullinen työntekijä huomioi paitsi työkaverit, myös ympäristön. Pienillä ekoteoilla voi olla suurempi vaikutus kuin uskoisikaan. Näyttämällä esimerkkiä innostat myös kollegasi tekemään oman osuutensa kestävän työskentelyn puolesta.

Ympäristöystävällinen työntekijä kiinnittää huomiota ympäristöön monin eri tavoin - esimerkiksi vähentämällä energiankulutustaan, lajittelemalla roskat työpaikalla, matkustamalla töihin julkisilla, ruokailemalla kasvispainotteisesti ja välttämällä muovipakkausten käyttöä.

5. Vaikuta omaan työhösi

Lopuksi – vastuullisella työntekijällä on ohjat omissa käsissä. Tärkeää on voida vaikuttaa omaan työhön niin, että sen kokee mielekkääksi ja merkitykselliseksi. Oikeilla jäljillä ollaan silloin, kun työssä onnistuminen palkitsee ja tuo tyydytystä. Ihan parasta vastuullisuutta on se, kun tekee oman työnsä mahdollisimman hyvin ja auttaa toisia yhteisten tavoitteiden saavuttamiseksi.

Testaa leikkimielisen testin avulla, kuinka vastuullinen työntekijä olet!

 

 

Toimittaja: Väinö Vasara