Työnhaku

Oikotie selvitti: Näin koronaepidemia on vaikuttanut työelämään ja työnhakuun

Oikotie Työpaikat selvitti miten korona on vaikuttanut työelämään ja työnhakuun. Kyselyyn saatiin 853 vastausta. Lue tulokset tästä!

Koronavirus mullistaa työelämää, mutta samalla myös työnhakijan tilanne saattaa muuttua. Kun tiedot yritysten yt-neuvotteluista, lomautuksista ja lakkauttamisista täyttävät uutisvirran, työnhakijan asema voi tuntua yhä hankalammalta. Kyselymme mukaan moni vastaaja kokee koronapandemian vaikuttaneen työnhakuun negatiivisella tavalla.

– Yhteenvetona voi sanoa, että etätyö ja lomautukset koskettavat erityisen suurta osaa vastaajista. Työnhaun osalta koetaan, että itselle sopivia työpaikkoja on vähemmän tarjolla ja työnhaku on vaikeutunut, Business Manager Noora Holmström Oikotie Oy:stä sanoo.

Etätyöhön oli siirrytty yrityksissä 27,7 %:n mukaan kyselyyn vastanneista. Vastaajien työpaikoilla lomautuksen suunnittelu oli ajankohtainen 33 %:lla ja irtisanomisia oli suunnitteilla tai toteutettu 8,2 %:lla työpaikoista. Säästötoimia oli vastaajien mukaan harkittu tai suunniteltu 10,4 %:lla työpaikoista.

20,7 % vastaajista harkitsee aktiivisesti työpaikan vaihtamista ja 15,4 % suunnittelee alanvaihtoa. 25,5 % mielestä itselle sopivia työpaikkoja on tällä hetkellä vähemmän tarjolla. 23,2 %:n mielestä työnhaku on koronavirusepidemian myötä vaikeutunut. 14,1 % kyselyyn vastanneista ei ollut tällä hetkellä työssä. 

Terveydenhuoltoalalla töitä riittää

Koronaepidemia on työllistänyt sosiaali- ja terveydenhuoltoalan henkilöstöä Suomessakin kellon ympäri. Moni kyselyymme vastanneista sanoikin, että terveydenhuoltoalalla riittää töitä enemmän kuin on tekijöitä. Samoin elintarvikealalla työmäärä on lisääntynyt.

Nuorille koronavirus näyttäytyy siten, että monet kesätyöt on peruttu. Yritystoiminnassa asiakkaiden tai toimeksiantojen vähentyminen – monissa paikoissa jopa totaalinen loppuminen voivat olla kohtalokkaita yritystoiminnan tulevaisuuden kannalta. Myös hotelli- ja ravintola-alalla tilanne on vaikea.

Yleinen epävarmuus ja pelko tulevasta näkyvät kyselyn vastauksissa. Monet vastaukset olivat karua luettavaa.

Työtehtäväni loppuvat. Jatkosta ei tietoa.

 

Toiminta pysähtynyt kokonaan.

 

Henkilöstöä pelottaa.

Työnhakijan haasteet poikkeustilanteessa

Kyselyyn vastanneista työnhakijoista moni oli sitä mieltä, että rekrytointeja on laitettu jäihin ja suunniteltu työpaikan vaihto ei nyt onnistu. Koronan takia moni yritys onkin siirtänyt rekrytointeja myöhemmäksi. Vastaajat olivat myös huomanneet, että koronasta johtuen työnhakijoita on nyt enemmän liikkeellä, mikä on osaltaan vaikeuttanut työnhakua. Samalla haettavia työpaikkoja on aiempaa vähemmän. Vaikka olisi ollut työttömänä työnhakijana jo ennen koronaa, nyt on vielä vaikeampaa saada töitä.

Yleinen epävarmuus jäytää myös työnantajia. Epätietoisuus poikkeustilanteen kestosta on kaikille yhteinen.

Työnantajat eivät osaa sanoa, tarvitaanko lisää työvoimaa vai ei.

”Koska kukaan ei oikeastaan tiedä mitä seuraavaksi tapahtuu koronan suhteen, monen mielestä työpaikkoja on vaikeampi hakea, mikä saattaa lisätä koronan aiheuttamaa ahdistusta edelleen.”

Myös työnhakuprosessiin on tullut koronan myötä muutoksia. Sosiaalisia kontakteja tulee epidemiatilanteessa välttää, ja työhaastattelut ovat siirtyneet video- ja puhelinhaastatteluiksi.

 

Etsi oman alasi työpaikkaa tai uusia mahdollisuuksia tästä