Työhyvinvointi

Narsistiset luonteenpiirteet työpaikalla

Narsisti työpaikalla.

Narsistiset luonteenpiirteet perustuvat jatkuvaan tarpeeseen saada ihailua ja kokea suurenmoisuuden tunnetta. Ne ilmenevät myös kykenemättömyytenä asettua toisen henkilön asemaan. Myötätunto puuttuu.

Narsistiset piirteet yhdistyvät usein huonoon itsetuntoon ja kritiikkiherkkyyteen. Narsistiset henkilöt liioittelevat kykyjään ja saavutuksiaan, jotta he voisivat tuntea olonsa tärkeämmiksi ja samalla paremmiksi. On kuitenkin hyvä muistaa, että hyvä itsetunto on aivan eri asia kuin narsistisuus.

– Narsismi ja narsistisuus tulkitaan arkikielessä häiriöksi ja negatiiviseksi ominaisuudeksi, mutta silloin se on erotettava terveestä narsismista, jolla tarkoitetaan henkilön normaalien psykologisten kehitysvaiheiden kautta rakentunutta itsearvostusta ja kykyä arvostaa muita, toimitusjohtaja, valmentaja Taina Tuomikorpi Konkretia Oy:stä sanoo.

Lievät narsistiset piirteet kuuluvat jokaisen ihmisen peruspiirteisiin. Silloin, kun narsistiset piirteet ovat vallitsevia ja ohjaavat voimakkaasti käyttäytymistä, puhutaan narsistisesta persoonallisuushäiriöstä.

Narsistisesta persoonallisuushäiriöstä kärsii koko väestöstä alle 1 %. Hoitoon tulleista potilaista siitä kärsii 1–16 prosenttia.

– Persoonallisuushäiriöt ovat joukko vakavia ja usein erittäin hankalia oireita ihmisen persoonallisuudessa, tunne-elämässä ja käyttäytymistavoissa. Narsistiset häiriöt ovat hyvin keskeisessä asemassa erilaisten persoonallisuushäiriöiden muodostumisessa, Taina Tuomikorpi kertoo.

Hyväksikäyttöä ja myötätunnon puutetta

Työpaikoilla narsistiseen persoonallisuushäiriöön sairastuneet henkilöt yliarvioivat omat kykynsä ja vähättelevät toisten kykyjä ja ominaisuuksia. Heidän ajatusmaailmansa ruokkii käsitystä omasta paremmuudesta ja he odottavat toisten kohtelevan heitä ylivertaisena.

Narsistinen henkilö ei tunne myötätuntoa ja hän käyttää toisia häikäilemättä hyväkseen. Käytös voi olla ylimielistä, loukkaavaa ja röyhkeää. Narsistinen henkilö kadehtii työssä toisten saavutuksia. Hänen omissa mielikuvissaan pyörii tauotta ajatuksia menestyksestä, paremmuudesta, kauneudesta tai suuresta rakkaudesta.

Lue myös: Narsistisen esimiehen kanssa voi pärjätä – 4 vinkkiä

– Työpaikalla vallitsee voimakas kilpailuasetelma, sillä narsistisia luonteenpiirteitä omaava henkilö hakee tyydytystä itselleen toisten voittamisesta eli hänen on hyvin vaikea jäädä kakkoseksi. Narsistinen henkilö ihailee valtaa ja tavoittelee sitä kaikin keinoin. Arvomaailmaa sävyttävät usein ns. kovat arvot. Pettymystilanteissa henkilölle saattaa tulla jopa masennusta ja päihteiden väärinkäyttöä.

Suojaa itsesi työpaikalla

Narsistisen henkilön kanssa työskentely voi olla hyvin vaikeaa. Valmentaja Taina Tuomikorpi on tavannut työssään niin oikeita narsisteja, narsistisia luonteenpiirteitä omaavia kuin näiden uhrejakin.

– Tärkeintä on, että ei anna narsistisen henkilön vaikuttaa itseensä. Asiasta kannattaa puhua työpaikalla ja asettaa myös rajat, suojata itseään. Lisäksi oma suhtautuminen vaikuttaa: anna narsistiselle henkilölle tunne, että hän johtaa tilannetta, vaikka niin ei oikeasti olisikaan. Näin helpotat omaa oloasi työpaikalla. Ja jos tilanne tuntuu edelleen yhä tulehtuneemmalta, ainoa keino on väistyä eli lähteä kokonaan pois, Taina Tuomikorpi vinkkaa. Katso avoimet työpaikat.

Lue myös: Johdatko tunteita, vai johtavatko tunteet sinua?

Oman arvontunnon säilyttäminen on tärkeää kaikissa tilanteissa. Aina rajojen asettaminen ei mene perille, kun vastassa on narsistinen henkilö, mutta itsensä yli ei saa antaa kävellä.

– ”Pelasta itsesi” narsistisen henkilön manipuloinnilta vaikka et voikaan muuttaa toista ja yritä saada työpaikalle myönteistä joukkovoimaa positiivisessa hengessä.

 

Asiantuntijana: Toimitusjohtaja, valmentaja Taina Tuomikorpi, Konkretia Oy.

www.konkretia.fi

Tämä artikkeli on julkaistu alun perin marraskuussa 2017.