Blogi

Näin selviät ensimmäisestä työpäivästä loman jälkeen

Kesäloman jälkeen töihin paluu saattaa ahdistaa ja kunnolla. Ajatuskin aivojen orientoimisesta takaisin työntekoon tuntuu uuvuttavalta ja suorastaan mahdottomalta.

Mutta aina töihin paluusta on selvitty kunnialla, eikö? Jos paluuahdistus käy sietämättömäksi loman lähestyessä loppuaan, muista nämä kolme asiaa.

1. Valmistaudu ja vältä ahdistus

Vaikka ajatus viimeisen kallisarvoisen lomapäivän uhraamisesta seuraavana päivänä alkaville töille saattaakin tuntua kauhistuttavalta, kannattaa tulevaan koitokseen valmistautua henkisesti. Jotta vältät aamun mahdollisen kaaoksen rutiinien unohduttua kesälaitumille, tarkista edellisenä päivänä julkisen liikenteen aikataulut työmatkallesi, missä avaimet ovat ja muut pienet jutut, joiden pohtimiseen et aamulla halua käyttää aikaa. Vähän kuin aloittaisit uudelleen koulussa – mitä tarvitsetkaan mukaan ja pitikö jotain erityistä huomioida? Viimeinen lomailta kannattaa myös pyhittää rauhalliselle ja leppoisalle puuhastelulle jos vain mahdollista; rauhallinen mieli nukkuukin paremmin ja levollisemmin kuin äärirajoille ajettu kroppa ja mieli.

2. Anna itsellesi armoa

Lomaa pidetään ihan syystä: jotta mielesi ja kroppasi saisi levättyä ja ladattua akkuja pitkää työvuotta varten. On siis täysin normaalia olla ensimmäisinä työpäivinä loman jälkeen ”pihalla” ja hiukan hukassa. Anna siis itsellesi armoa, äläkä vaadi huippusuorituksia heti ensimmäisenä aamuna – saatat kyllä yltää niihin joka tapauksessa, mutta armollinen kannattaa olla. Mieti vaikka työmatkalla mitä odotat saavuttavasi juuri tänä ensimmäisenä työpäivänä. Onko se sähköpostisuman purkaminen, jonkun loman alkaessa kesken jääneen projektin statuksen tarkistaminen vai jotain aivan muuta? Pienikin tavoitteen asettaminen ensimmäiselle päivälle sekä motivoi että antaa mahdollisuuden onnistumiseen ja näin myös positiiviseen fiilikseen, kunhan et vaadi itseltäsi mahdottomia.

3. Huomenna on uusi päivä

Kuten todettua, edessä on taas pitkä työvuosi, joten kaikkea ei tarvitse saada kursittua kasaan ensimmäisenä työpäivänä loman jälkeen. Vanha sanonta ”ei ne työt tekemällä lopu” pitää ainakin tässä kohtaa vuotta paikkansa. Muista siis, että päivä se on huomennakin ja hommiin kiinni pääsemiselle annettu ekstra-aika palkitaan kyllä. Et ehkä ole tykimmilläsi ensimmäisenä päivänä, mutta pikku hiljaa se tapahtuu kyllä.

Tsemppiä kaikille lomalta työhön palaaville!

Paula Narkiniemi

vapaa kirjoittaja

Twitter: @PoolaKristiina