Kesätyötarinat

Muutto kesätöiden perässä kannatti – “Metsä Groupilla työyhteisöön on helppo päästä mukaan”

Metsä Group

Mukavia työkavereita, sopivasti haastetta, tärkeä rooli tiimissä ja loputtomasti uutta opittavaa. Tätä kaikkea kesätyö Metsä Groupilla merkitsee Hanno Mikkolalle, joka muutti kesäksi Espoosta Simpeleelle kiinnostuttuaan töistä metsäteollisuuden parissa.

Kun Hanno Mikkolan kesätyöt Metsä Boardin rullapakkaamolla Simpeleellä alkoivat, vastassa oli yli kymmenen vuoden kokemuksella varustettu perehdyttäjä, jonka kanssa työtehtäviin pääsi tutustumaan rauhassa ja kysellä sai niin paljon kuin halusi.

– Tehtäviini kuuluu esimerkiksi hallinosturin operoimista. Kun kyydissä on 10 tonnin edestä painoja, keskittyminen ei saa herpaantua hetkeksikään, Hanno toteaa. Työssä tarvitaan myös luovuutta ja ongelmanratkaisutaitoja, sillä pakkauskoneen kanssa eteen saattaa tulla tilanteita, joihin ei löydy vastauksia ohjekirjasta. Hannon mukaan yksi työn parhaista puolista onkin ratkaisujen pohtiminen yhdessä mukavan työporukan kanssa.

– Työyhteisöön oli helppo päästä mukaan ja aina saa kysyä työkaveria apuun. Oikeastaan täytyykin, ei pidä lähteä yksin yrittämään jos ei ole varma jostakin.

Kesäksi uudelle paikkakunnalle

Ei ole tavatonta, että metsäalasta kiinnostunut opiskelija hakee kesätöitä oman asuinpaikkakuntansa ulkopuolelta. Näin oli myös Hannon tapauksessa, mutta hän kertoo käytännön järjestelyjen sujuneen silti hyvin. Puhelinsoitto tehtaan tuotantomestarille poiki vinkkejä asunnon etsimiseen.

– Sain kalustetun solukämpän, jonka jaamme parin muun tehtaan kesätyöntekijän kanssa. Riippuu ihmisestä ja elämäntilanteesta, miten hyvin työnteko toisella paikkakunnalla onnistuu. Itselleni ei ollut mikään ongelma muuttaa kesäksi uuteen kaupunkiin, Hanno kertoo. Arki tehtaalla pyörii kolmivuorotyön turvin, mikä on Hannon mukaan ehkä töiden haastavin puoli.

– Koska en ole sitä aiemmin tehnyt, odotin mielenkiinnolla, minkälaista kolmivuorotyö on. Se on välillä aika rankkaa, mutta kyllä siitäkin selviää kunhan saa oman vuorokausirytmin sovitettua arkeen.

Tärkeä osa tiimiä 

Prosessitekniikkaa Aalto-yliopiston Kemiantekniikan korkeakoulussa opiskelevalle Hannolle kesätyö metsäteollisuudessa on ollut hieno mahdollisuus päästä täydentämään opinnoissa karttunutta teoriaosaamista.

– Sitä ymmärtää asioita ihan eri tavalla, kun pyörii tehtaalla joka päivä ja pääsee näkemään, miten koneet toimivat. Kaikista parhaiten uuden oppiminen tapahtuu kyselemällä paljon. Aina saa lisätietoa, jos vain on itse kiinnostunut oppimaan lisää. Opintojen yhteydessä on käsitelty paljon sitä, miten uusiutuvista raaka-aineista saadaan tehtyä kulutustavaraa kestävästi ja siten, että päästöt ja ympäristöhaitat minimoidaan. Samoja teemoja on tullut mietittyä myös kesätöissä Metsä Groupilla, jonka arvot Hanno kokee tärkeiksi. Kaikkein parasta onkin se, että työ tuntuu merkitykselliseltä ja työpaikalle voi lähteä hyvillä mielin.

– Tulee hyvä fiilis kun tietää, että omalla duunilla on merkitystä. Olen tarpeellinen osa tiimiä ja pystyn omalla työpanoksellani auttamaan muita, se on aika merkittävä juttu, Hanno kiteyttää.

Hae Metsä Groupin kesätöitä.

Teksti: Emma Järvi
Kuva: Metsä Groupin arkisto

Artikkeli on toteutettu yhteistyössä Metsä Groupin kanssa.