Muutosturvaa ja työterveyshuoltoa koskevat määräykset muuttuvat 1.1.2017 alkaen.

Muutokset koskevat työnantajia, joiden palveluksessa on vähintään 30 työntekijää. Muutokset kohdistuvat sellaisiin työntekijöihin, jotka on irtisanottu taloudellisilla ja tuotannollisilla syillä, ja joilla on vähintään viiden vuoden työsuhde irtisanovaan työnantajaan.

Jatkossa työnantajalla on velvollisuus tarjota irtisanomalleen työntekijälle työllistymistä edistävää valmennusta tai koulutusta. Valmennuksen tai koulutuksen tulee arvoltaan vastata irtisanotun työntekijän palkkaa kuukauden ajalta tai työnantajan palveluksessa olevan henkilöstön keskimääräistä kuukausiansiota – siitä riippuen, kumpi on suurempi. Valmennus tai koulutus olisi toteutettava irtisanomisajan päättymisen jälkeen kahden kuukauden kuluessa.

Toinen vuoden alusta voimaan tuleva muutos koskee irtisanotun työntekijän oikeutta työterveyshuollon palveluihin. Jatkossa oikeus tulee olemaan vielä kuuden kuukauden ajan työntekovelvollisuuden päättymisen jälkeen. Työterveyshuoltopalvelujen järjestämisvelvollisuus ei kuitenkaan jatku enää sen jälkeen, kun irtisanottu työntekijä on siirtynyt toistaiseksi voimassa olevaan tai vähintään kuusi kuukautta kestävään määräaikaiseen työsuhteeseen toisen työnantajan palvelukseen ja tämän järjestämän työterveyshuollon piiriin. Työntekijällä on velvollisuus ilmoittaa edelliselle työnantajalle, kun hän saa uuden työpaikan ja siirtyy toisen työnantajan järjestämän työterveyshuollon piiriin. 

Muutokset on hyvä huomioida työpaikan sisäisissä ohjeistuksissa. Lisäksi on hyvä huomata, että yhteistoimintalain mukaiseen henkilöstö- ja koulutussuunnitelmaan tulee sisällyttää periaatteet, joiden mukaisesti työnantaja järjestää työllistymistä edistävää valmennusta tai koulutusta. Tätä ennen järjestämisperiaatteista tulisi neuvotella yhteistoimintalain 4 luvun mukaisesti.


Lisää uusi kommentti

To prevent automated spam submissions leave this field empty.