Työhyvinvointi

Muuta jännittäminen voimavaraksi

Jännittäminen voi rajoittaa elämää, mutta onneksi sen voi muuttaa myös voimavarakseen. Vuoden psykologi Minna Martin on kehittänyt usean vuoden ajan psykologista neuvontaa ja lääkkeetöntä hoitomuotoa sosiaalisesta ahdistuksesta ja jännityksestä kärsiville.

Jopa 70 prosenttia suomalaisista on joskus kokenut jännittäneensä esiintymistilanteissa. Ahdistus ja jännittäminen ovat suurelta osin luonnollisia asioita. Ihmiset voivat kuitenkin kärsiä niistä niin voimakkaasti, että apu on tarpeen. Vuoden psykologi Minna Martinin kehittämän hoidon avulla jännittäjä oppii hyväksymään jännittämisensä ja löytämään omat voimavaransa.

Martin on perehtynyt erityisesti jännittäjäryhmien ohjaukseen. Hän korostaa vuorovaikutuksen ja vertaistuen merkitystä jännityksen helpottamisessa. Hänen kokemuksensa mukaan jännittäjien on helpompi oppia ymmärtämään itseään ja löytää keinoja selvitä jännityksestään, kun he voivat jakaa kokemuksiaan muiden vastaavassa tilanteessa olevien kanssa. Hoitomenetelmät perustuvat kognitiivisiin menetelmiin ja psykofyysiseen hengitysterapiaan. Lähtökohtana on ajatus, että keho ja mieli ovat erottamaton kokonaisuus. Minna Martin painottaa, että ihminen tuntee ja suojautuu kehollaan ja reagoi asioihin hengityksellään. Hengityksen ongelmat voivat aiheuttaa ihmiselle monenlaisia oireita.

Hengitä tasapainoisesti

Hengittämisen opettelu on tärkeää, että jännittämisestä saa niskaotteen. Psykofyysisen hengitysterapian teho perustuu siihen, että siinä hylätään ajatus yhdestä ja ainoasta tavasta hengittää oikein. Ihmisillä on usein piintyneitä ajatuksia tekniikoista ja menetelmistä, jotka ovat oikeita, tehokkaita ja parhaita. Niitä ei aina ole kuitenkaan olemassa. Hengitystä ei voi kontrolloida sen enempää kuin mieltä tai tunteitakaan. Hengitykseen voi kuitenkin vaikuttaa tyynnyttävästi. Monet erilaisista ylivireysongelmista kärsivät ovat saaneet hengitysmenetelmästä suurta apua.

Taustaa:

Minna Martin on kehittänyt psykofyysisen hengitysterapian pohjalta sekä yksilö- että ryhmäterapiaa. Hän työskentelee psykologina Ylioppilaiden terveydenhuoltosäätiön, YTHS:n, mielenterveyspalveluissa Turussa, pitää yksityisvastaanottoa ja kouluttaa. Lisäksi Martin on kirjoittanut useita artikkeleita, oppaita ja kirjoja, muun muassa Jännittäminen osana elämää -opiskelijaoppaan yhdessä kollegoiden kanssa.

Vuoden psykologin valitsee Psykologiliiton hallitus. Minna Martinin valintaan vaikutti erityisesti hänen poikkeuksellisen ansiokas työnsä psykologisten apukeinojen kehittämisessä sosiaalisen ahdistuksen ja jännittämisen helpottamiseen ja voittamiseen.

Lähde: Suomen Psykologiliitto