Työhyvinvointi

Mitkä ovat ADHD-piirteisten supervoimat?

Työntekijöitä toimistolla.

ADHD-piirteisiin ihmisiin liitetään ennakkoluuloja ja negatiivisia mielikuvia, mutta itse asiassa ADHD-aivot saattavat olla juuri se puuttuva palanen, jota työyhteisö kaikkein kipeimmin tarvitsee.

Kommelluksia, väärinymmärryksiä ja haaveisiin uppoutumista? Kenties, mutta myös nokkeluutta, hyvää riskinottokykyä ja aikaansaamisen taikaa. ADHD-piirteisillä ihmisillä on vaikeutensa, mutta myös sellaisia vahvuuksia, joista muut saattavat haaveilla. ADHD-aivot voivatkin epätyypillisyydessään tuoda työyhteisöön ja -tiimiin sitä paljon puhuttua diversiteettiä.

Suomen ADHD-Aikuiset ry näkee ADHD-piirteisten positiiviset puolet, kuten myös aiheesta Supervoimani ADHD -nimisen kirjan (Into 2021) kirjoittanut Sari-Marika Durchman. Katsotaanpa, millaisia ADHD-piirteiset ihmiset ovat heidän mukaansa.

Nopeatempoisia

Monet ADHD-piirteiset ovat parhaimmillaan silloin, kun työskentelevät kiireessä ja paineen alla. Kun muu tiimi hektisellä hetkellä keskittyy päivittelemään tilannetta ja ryntäilemään ympäriinsä, ADHD-aivot terästäytyvät kuin taikasauvan iskusta. ADHD-piirteisiä pidetään koheltajina ja huonoina keskittymään, eikä syyttä, mutta ADHD-ihminen voi olla parhaimmillaan juuri silloin kun sitä kaikkein kipeimmin tarvitaan, eli kriisitilanteessa.

Nopeatempoinen ADHD-ihminen toipuu nopeasti vastoinkäymisistä ja saattaa olla myös nopea tekemään vaikeita päätöksiä. 

Lue myös: Aina pakka sekaisin? Näin suunnittelet työtä fiksummin x 8

Kekseliäitä

Monet ADHD-piirteiset ovat kekseliäitä. He eivät tyydy valmiisiin ratkaisuihin, vaan keksivät itse uusia ja parempia. Kyky kyseenalaistaa vanhoja toimintamalleja ja tarjota tilalle erilaisia vaihtoehtoja ovat vahvuuksia, joita monilta ADHD-ihmisiltä löytyy. ADHD:t ovat nopeasti oivaltavia ja osaavat yhdistellä kiinnostavalla ja uutta luovalla tavalla asioita, joiden väliset yhteydet ovat jääneet muilta huomaamatta.

Ratkaisukeskeinen ja idearikas ADHD-ihminen voi olla pelastus silloin kun tuntuu, että kaikkia ideoita on jo kokeiltu, eikä mikään niistä toimi. Kukapa ei haluaisi tiimiinsä todellista out of the box -ajattelijaa, joka keksii ja rohkenee ehdottaa sellaista, mitä kukaan toinen ei. 

Empaattisia

Kykyä myötäelää pidetään yhtenä kaikkein tärkeimmistä tulevaisuuden työelämätaidoista. Moni ADHD-piirteinen suhtautuu toisiin ihmisiin myötätuntoisesti. Moni tiimi voisi hyötyä työkaverista, joka pystyy nielemään muiden heikkoudet ja puutteet ja kykenee antamaan anteeksi kollegojensa mokailut. 

Virheitä sallivassa ilmapiirissä tiimin jäsenten potentiaali voi päästä paremmin näkyviin ja sitä kautta koko organisaation käyttöön.

Lue myös: Millainen on hyvä työkaveri?

Sopeutuvaisia

Monet ADHD-piirteiset nauttivat haasteisiin tarttumisesta ja syttyvät kerta toisensa jälkeen uusista projekteista. He testaavat ja kokeilevat rohkeasti riskejä pelkäämättä – kekseliäisyytensä ansiosta he tietävät löytävänsä toimivia ratkaisuja, vaikka tilanteet eläisivät. Alati muuttuvassa työelämässä tällaiselle muutoskyvykkyydelle on varmasti kysyntää. 

Oikeudentuntoisia

Yksi monia ADHD-piirteisiä yhdistävistä seikoista on vahva oikeudentunto. ADHD-ihminen saattaa olla monessa asiassa suurpiirteinen, mutta puolustaa oikeudenmukaisuutta ja itselleen tärkeitä asioita pilkuntarkasti ja viimeiseen asti. 

Työyhteisössä tällainen henkilö uskaltaa puuttua näkemiinsä epäkohtiin, kuten epäreiluun kohteluun ja kiusaamiseen. Kukapa ei haluaisi työkaveriksi ihmistä, joka puolustaa toisia.

Lue myös: Hyvän esihenkilön tuntomerkit

Tämä artikkeli on julkaistu alun perin lokakuussa 2021.

Toimittaja: Liina Hurri