Lomautus

Saako lomautuksen aikana tehdä töitä?

Lomautusaikana monet etsivät muuta työtä, sillä tulojen pienentyessä rahaa tarvitaan. Lomautuksen aikana saa ottaa vastaan työtä toisen työnantajan palveluksessa, mutta työsuhde omaan työnantajaan ei katkea.

Lomautuksen aikana on oikeus käyttää TE-toimistosta saatavia julkisia työvoimapalveluja. TE-toimiston palveluista lomautettu on oikeutettu henkilökohtaiseen työnvälitykseen, osaamisen kehittämispalveluihin ja työvoimakoulutukseen.

Työtä voi siis hakea TE-toimiston, verkon työnvälityspalveluiden ja omien kontaktien kautta. Lomautuksen aikana onkin hyvä hetki miettiä kaikki mahdolliset työllistymisen väylät ja löytää uusia mahdollisuuksia työllistymiseen sekä omalle urapolulle. Joskus uusi työpaikka saattaa löytyä esimerkiksi harrastustoiminnan, tuttujen kanssa käydyn keskustelun tai naapurin vinkistä.

Kouluttautuminen kannattaa lomautuksen aikana

Myös kouluttautuminen lomautusaikana kannattaa. Kouluttautua voi itsenäisesti tai työpaikan avustuksella. Työnantaja voi kouluttaa lomautettua henkilöstöä hyödyntämällä TäsmäKoulutusta tai MuutosKoulutusta, jotka järjestetään yhteistyössä työ- ja elinkeinohallinnon kanssa.

Lomautusajalta saa työttömyyspäivärahaa

Lomautuksen aikana työvelvoite ja palkanmaksu katkeavat, mutta työsuhde ei katkea. Lomautuksen ajalta voi näin ollen hakea ansiosidonnaista työttömyyspäivärahaa omasta työttömyyskassasta tai työttömyysturvaa Kelasta.

Työn tilapäisen vähentymisen myötä tehty määräaikainen lomautus voi kestää enintään 90 päivää. Lomautus voi olla myös toistaiseksi voimassa oleva.

Lomautuksen aikainen työskentely

Jos lomautuksen aina työskentelee toiselle työnantajalle, on hyvä muistaa omaa työnantajaa vahingoittavan kilpailevan toiminnan kielto, joka pätee myös lomautuksen aikana. Sellaista työtä, joka kilpailee oman työnantajan kanssa, ei saa tehdä.

Jos lomautuksen aikana tekee osa-aikaista työtä tai freelance-töitä, mutta ei kuitenkaan saa normaalin tulotasonsa mukaista palkkaa, voi hakea soviteltua päivärahaa. Työnhaun tulee tällöin olla voimassa TE-toimistossa.

Toistaiseksi voimassa olevan lomautuksen aikana työnantaja voi kutsua takaisin töihin, kunhan ilmoitus on lähetetty työntekijälle seitsemän päivää aiemmin. Tässä tilanteessa töihin tulee palata tai irtisanoutua normaalia irtisanomisaikaa noudattaen.

Jos työntekijä on ottanut toisen työn vastaan lomautusaikana, hänellä on siitä työstä viiden päivän irtisanomisaika – joten hän pääsee aikataulussa takaisin oman työnantajansa töihin, vaikka olisikin työskennellyt lomautusaikana muualla.

Myös tilapäiseen työhön voidaan kutsua lomautuksen aikana

Työnantaja voi kutsua lomautetun myös tilapäiseen työhön lomautusaikana. Tällöin lomautus keskeytyy ajalta, jolloin henkilö työskentelee tilapäisesti.

Päivärahaa voidaan maksaa, jos työaika ei ylitä kalenteriviikolla 80 % kokoaikaisen työntekijän työajasta. Työttömyysturvassa kokoaikatyön raja on 80 % alan enimmäistyöajasta. Rajan ylittyessä päivärahaa ei makseta.

Vaikka lomautustilanteessa saattaa ensimmäisenä miettiä, miksi juuri minä? - on tärkeää muistaa, että lomautus voi myös avata uusia mahdollisuuksia työelämässä. 

Tutustu etätyön mahdollisuuksiin ja määräaikaisiin työpaikkoihin Oikotiellä!