Lomat

Miten nauttia kesälomasta poikkeusajassa?

Poikkeusaikaan liittyvät epävarmuustekijät ja rajoitukset voivat vaikeuttaa kesästä nauttimista. Miten vapautua mielen uhista ja viettää rentouttava loma kaikesta huolimatta?

Terveystalon työterveyspsykologi Annamari Heikkilän asiakkaiden mielissä poikkeustila on näkynyt paitsi positiivisena ajattelutilan lisääntymisenä, myös työn jatkuvuuteen, taloudelliseen toimeentuloon ja omaan markkina-arvoon liittyvinä huolina.

Negatiivisten ajatusten velloessa mielessä kesälomalle voi olla vaikea laskeutua.

– Moni miettii nyt, millaiseen maailmaan ja työelämään syksyllä palaamme. Kevät on ollut monelle raskas, joten turnausväsymys alkaa selkeästi näkyä. Toiveena on, että kesän jälkeen elämä taas normalisoituisi, mutta varmaksihan sitä ei tiedä kukaan, Heikkilä sanoo.

Hyväksy tilanne ja laske odotuksia

Lisäpainetta tilanteeseen tuo, jos esimerkiksi yt:den ratkaisuja venytetään yli lomien tai lomautuksia jatketaan määrittelemättömästi. Jää siinä sitten huolettomasti lomailemaan! 

Tällöin Heikkilä kehottaa fokusoimaan niihin asioihin, joihin on mahdollista vaikuttaa. Esimerkiksi yrityksen tilanteesta voi pyytää mahdollisimman paljon tietoa. Samalla voi kuitenkin lähteä suunnittelemaan mahdollisimman mukavaa kesälomaa taloudellisten resurssien ja muiden rajoitusten puitteissa.

Myös lomautetuille Heikkilä suosittelee ihan oikean loman pitämistä, vaikka kotona olisikin jo ollut pidempään. Loman voi esimerkiksi merkata kalenteriin erillisenä jaksona.

– Moni on tottunut aloittamaan kesälomansa lähtemällä heti reissuun, mikä tänä vuonna ei välttämättä ole mahdollista. Tästä huolimatta pienikin maisemanvaihdos ja rutiinien rikkominen tekee mielelle hyvää. Vaihtoehtoja miettiessä kannattaa panna luovuus peliin ja varmasti odotusten laskeminen on nyt varmin keino lisätä onnellisuutta.

Odotetun ulkomaanmatkan voi siis vaihtaa lähiretkeilyyn tai yöpymiseen riippukeinussa.

Kesäinen luonto tarjoaa monenlaisia elämyksiä niin maalla kuin kaupungissakin.

– On ollut ihana huomata, kuinka ihmiset ovat tänä keväänä olleet läsnä aiempaa tietoisemmin ja havainneet luonnossa kauniita asioita, jotka kiireessä usein jäävät huomaamatta.

Oikeus myös omaan lomaan

Lomasuunnitelmia tehtäessä Heikkilä kehottaa pohtimaan, mikä juuri itselle on tärkeää ja arvokasta. Terve itsekkyyskään ei ole väärin.

– Loma voi aiheuttaa erityispaineita perheen kanssa olemisesta, sillä kevään aikana moni on nähnyt kumppaniaan ja lapsiaan tosi paljon. Kannattaa siis keskustella avoimesti kaikkien toiveista ja miettiä, voisivatko vanhemmat pitää lomaa myös itsekseen.

Heikkilä itse kuuluu niihin, joilla on tapana lähteä lomamatkalle heti loman alettua. Tänä kesänä  luvassa on lyhempiä pyrähdyksiä ympäri Suomea.

– Tarkoituksena on suunnitella reissut etukäteen ja pakata kassit valmiiksi, jotta aamulla voi vaan lähteä. Jos suunnittelun jättää aamuksi, saattaa istua keittiön pöydän ääressä vielä iltapäivälläkin.

Mikäli mieli tuntuu erityisen kuormittuneelta, Heikkilä neuvoo keskittymään perusasioihin kuten liikuntaan, luontoon, hyvään ruokaan ja itsestään huolehtimiseen.

Huolia ja ajatuksia ei kannata padota sisälle, sillä niiden jakaminen helpottaa mieltä kutakuinkin aina.

– On positiivista, kuinka mielenterveyspalveluihin liittyvä stigma on viime vuosina vähentynyt niin, että työterveyspsykologia pidetään nykyään jo ihan hyväksyttävänä ja normaalina sparrauskumppanina, Heikkilä sanoo.

Näin nautit poikkeuskesästä

  • Jos töihin tai tulevaisuuteen liittyvä epävarmuus vaivaa, keskity asioihin, joihin voit vaikuttaa.
  • Pyri hyväksymään olosuhteet ja päätä nauttia kesästä niiden puitteissa.
  • Mieti mitä kaipaat, mistä nautit ja miten sen voisi parhaiten toteuttaa?
  • Matkan ei tarvitse olla pitkä, kunhan vaihdat maisemaa.
  • Olisiko nyt aika kokeilla uutta harrastusta?
  • Keskustelkaa lomatoiveista perheen kanssa ja päättäkää, mitä tehdä yksin ja yhdessä.

 

 

 

Toimittaja: Anna Väre