Työnhaku

Mitä jos et saanut kesätöitä?

Joskus voi käydä niin, että kesätyöpaikkaa ei löydy, vaikka olisi kuinka ahkerasti lähettänyt huolellisesti kirjoitettuja hakemuksia, jopa vienyt niitä paikan päälle ja kysynyt töitä myös sukulaisilta, tuttavaperheiltä ja lähikaupasta.

”Valitettavasti valintamme ei kohdistunut tällä kertaa sinuun” ja muut ns. Ei kiitos -viestit saattavat masentaa, samoin ajatus menetetystä palkkatulosta. Työnhakuun kuuluu myös odottaminen ja sinä aikana unelmat voivat kasvaa isoiksikin.

Jos kesätöitä ei yrittämisestä huolimatta löytynyt, ei kannata masentua. Tässä on listattu vaihtoehtoja:

  1. Tee keikkatöitä
    Keikkatöillä voi ansaita mukavasti ja työllistää itsensä periaatteessa vaikka läpi kesän – työnantaja voi olla yksi sama tai työnantajia voi olla monta. Työ voi olla esimerkiksi ikkunanpesua, lastenhoitoa tai eläintenhoitoa. Keikkatöitä löydät esimerkiksi Oikotien Keikkatyöt-palvelusta. Huomaathan, että palvelua käyttääksesi sinun täytyy olla vähintään 14-vuotias.
  2. Hae työkokeiluun
    Työkokeilu voidaan järjestää esimerkiksi silloin, jos henkilöltä puuttuu ammatillinen koulutus. Tavoitteena on silloin selvittää, sopisiko ala tai ammatti tulevaisuudessa. Lisätietoa työkokeilusta löydät TE-toimiston sivulta: http://te-palvelut.fi/te/fi/erikoissivut/kaytannot_ja_saannokset/index.html
  3. Työllistä itse itsesi
    Itsensä työllistäminen vaatii paljon, mutta myös opettaa. Nuorille mahdollisia yrittäjyysvaihtoehtoja on esitelty Kun koulu loppuu-sivustolla: https://www.kunkoululoppuu.fi/itsensa-tyollistaneet-nuoret/
  4. Opiskele
    Kesäisin opintoja voi suorittaa esimerkiksi avoimessa yliopistossa. Opintoihin ei ole ikärajaa ja soveltuvista kursseista voi keskustella esimerkiksi avoimen yliopiston opinto-ohjaajien kanssa. Suoritetut opintopisteet voi usein lukea myöhemmin osaksi tutkintoa.
  5. Jatka hakemista
    Työnhaussa sinnikkyys palkitaan. Jotkut ovat saaneet kesätöitä vielä heinäkuussakin.