Talous ja raha

Millainen palkka?

Palkka on tärkeä ja usein myös neuvottelua vaativa asia työnhaussa. Palkkatilastoista selviää, mitä tienaamme.

Tilastokeskuksen yliaktuaari Sampo Pehkonen kaivaa palkkatilastot esiin. Tiedot perustuvat Tilastokeskuksen vuoden 2013 palkkarakennetilastoon. Pehkonen muistuttaa, että palkkavertailussa kannattaa aina muistaa, että palkat ovat monen tekijän summa. Palkkoihin vaikuttavat ikä, koulutus, henkilökohtaiset lisät, vuorolisät ja mahdolliset luontaisedut.

- Esimerkiksi satamakapteenien kokonaisansiot ovat yli 5000 euroa kuussa, mistä vuorotyölisä on yli tuhat euroa, Pehkonen kertoo.

Ykkössijalle palkkavertailussa sijoittuu erikoislääkäri, jonka kokonaisansiot ovat kuukaudessa noin 8000 euroa. Lähes samaa palkkaa saa lääketieteen tai kirurgian tohtori. Erikoishammaslääkärin ansiot ovat vajaat 7000 euroa.

Myös oikeusoppineet ovat listan kärjessä. Juristi tai oikeustieteen tohtori, joka työskentelee esimerkiksi liike-elämän asiantuntijana, tienaa kuukaudessa noin 6500 euroa. Ekonomi, joka sijoittuu rahoitusalan asiantuntijatehtäviin tai johtajaksi, saa palkkaa noin 6000 euroa. Kauppatieteiden maisteri puolestaan keskimäärin 4700 euroa.

Yli 5000 euron kuukausiansioihin yltävät myös tekniikan tohtorit ja lisensiaatit, eläinlääkärit, tuotantotalouden ja rakennustekniikan diplomi-insinöörit sekä valtio- ja hallintotieteiden tohtorit. Keskiansio yksityisellä sektorilla kuukausipalkkaisessa ja säännöllisen työajan työssä oli viime vuonna 3 528 euroa. Tähän pääsevät opettajat, psykologit, isännöitsijät, toimittajat ja papit.

Hotellisiivoojien, sairaala- ja laitosapulaisten, tarjoilijoiden, baarityöntekijöiden, perhepäivähoitajien ja koulunkäyntiavustajien ansiot ovat puolestaan noin 2000 euroa kuussa.

Entä tulevaisuudessa?

Tutkimuspäällikkö Antti Kauhanen Etlasta kertoo, että tulevaisuudessa hyväpalkkaisia töitä riittää aloilla, joita ei voida täysin automatisoida tai siirtää ulkomaille. Vuorovaikutusalat voivat hyvin jatkossakin.

- Papin, opettajan, juristin, lääkärin ja psykologin ammatteja voi pitää pysyvinä. Toki nekin muuttavat muotoaan, mutta niitä ei voi täysin automatisoida.

Kauhanen muistuttaa, että parinkymmenen vuoden päästä on olemassa myös joukko uusia ammatteja. Sellaisia, joita emme osaa vielä edes kuvitella.

- Emme osanneet aavistaa sitäkään, että meillä on joskus personal trainereita, elämäntaidonvalmentajia ja eläinpsykiatreja.

Sanna Kekki