Omakynä

Miksi teille pitäisi tulla töihin?

21.3.2019 klo 10:25

Vuosi 2019 on lähtenyt käyntiin rytinällä rekrytointimarkkinoinnin kannalta. Kaiken kokoiset organisaatiot pitävät "verkkojaan vesillä" ja kertovat rekryviestejään mahtavan laajalla mediaspektrillä monikanavaisesti.

Oman urani aikana en ole koskaan nähnyt näin monipuolista ja idearikasta rekrytointiviestintää. Parhaillaan otetaan rohkeita askelia poispäin konservatiivisista yritysesittelyteksteistä ja vaatimuslistoista osana perustyöpaikkailmoittelua. Modernissa työpaikka-ilmoituksessa tarjoillaan rekrytoivan yrityksen kulttuuria ja houkutellaan potentiaalista työntekijää kutsuvalla otteella. Mielestäni Suomessa on helppoa tehdä vaikuttavaa rekrytointiviestintää työnantajana seuraamalla seuraavaa yksinkertaista ohjenuoraa.

Tunne oma organisaatiosi

Tunnetko oman organisaatiosi työntekijäkokemukseen vaikuttavat seikat? Miksi teille pitäisi tulla töihin? Jokaisen organisaation kannattaa miettiä edellä mainittuja kysymyksiä sekä sitä mikä on teidän ”hissipuheenne” potentiaaliselle osaajalle, joka pohtii olisiko kyseinen organisaatio sopiva työnantaja juuri hänelle.

Tuntemalla aktiivisten ja passiivisten työnhakijoiden ajatusmaailmaa, ja puhuttelemalla heitä oikeassa paikassa, mediassa sekä verkostoissa mahdollisimman henkilökohtaisella viestillä, luodaan pohja vaikuttavalle ja tehokkaalle rekrytointiviestinnälle.

Kertomalla läpinäkyviä ja rehellisiä tarinoita työskentelystä organisaatiossa luodaan proaktiivisesti positiivista työnantajakuvaa ja suhde potentiaalisten uusien työntekijöiden kanssa. Työn merkityksellisyys ja organisaatioiden sosiaalinen vastuu ovat esimerkkejä teemoista, jotka ovat työntekijöiden kasvavan mielenkiinnon kohteina nyt ja tulevaisuudessa.

Löydä oikeat osaajat

Oletko rekrytoimassa vaikeasti tavoitettavissa olevaa osaamista? Osaaminen liikkuu vuonna 2019 verkostoissa. Mistä oikean verkoston sitten löytää ja miten sitä tulisi puhutella? Käännä katseesi omaan organisaatioosi, sen osaajiin ja heidän kontakteihinsa. Kysyvä ei tässäkään asiassa tieltä eksy.

Olin itse toteuttamassa yli kymmenen vuotta sitten kampanjaa, jossa tavoitteena oli kerätä yrityksen omilta työntekijöiltä mahdollisimman paljon vinkkejä osaajista avoinna oleviin rekrytointeihin. Haastattelimme puhelimessa erään johtavan ICT-alan yrityksen kaikki työntekijät ja kysyimme liidejä eli potentiaalisia kandidaatteja avoimena oleviin positioihin. Suurimmat oivallukseni tässä kampanjassa liittyivät palveluasenteen merkitykseen prosessissa.

Moni työntekijä oli ajatellut aktivoituvansa liidien osalta, kun työtaakka helpottuu, mutta sitä hetkeä ei monen kohdalla kuitenkaan koskaan tullut. Saimme henkilökohtaisesti kysymällä ja kontaktoimalla aikaan huipputulokset, joka tässä tapauksessa tarkoitti monia uusia potentiaalisia työnhakijoita avoinna oleviin positioihin. Systemaattinen ja strateginen työ osaajien puhuttelussa ja houkuttelussa oikeassa paikassa oikealla viestillä palkitaan ennen pitkään, ja osaamisen saatavuus helpottuu.

Kokemuksellisuus ja verkostot rekrytointiviestinnässä

Elämme kokemuksellisuuden aikakautta, jossa meille kaikille tuttuja termejä ovat asiakas-, työntekijä- ja työnhakijakokemus. Huonoja ja hyviä kokemuksia hehkutetaan ja ruoditaan kattavasti sosiaalisen median eri kanavissa. Organisaatioiden kannattaa osallistua keskusteluun itse. Lisäksi on syytä kannustaa omaa henkilökuntaa olemaan aktiivisia omissa verkostoissaan. Näin parhaimmillaan muodostuu ”viestinnällinen sateenvarjo”, joka puhuttelee monta kertaa laajempaa yleisöä kuin pelkästään työnantajan itsensä tekemä viestintä.

Työntekijät viestivät oman työntekijäkokemuksensa sillä erolla, että heidän tarinansa on läpinäkyvämpi, samaistuttavampi ja ennen kaikkea uskottavampi kuin "korporaation" tekemä tiedotus. Haasteeksi verkostojen hyödyntämisessä muodostuu kuitenkin henkilökunnan aktivointi.

Tähän lääkkeeksi auttavat viestintästrategian kirkastaminen, johdon esimerkkinä toimiminen, kannustaminen ja hyötynäkökulmien avaaminen. Parhaimmillaan verkostojen kautta saavutetaan säästöjä ja nopeutetaan prosessia. Sosiaalisen median ja verkostojen aikakaudella, rekrytoinnista on tullut jokaisen asia!