Räätälöity CV kannattaa

CV eli Curriculum Vitae on työhakemuksen liite. Suomenkieliseltä nimeltään CV on ansioluettelo. CV on lyhyt yleiskatsaus työkokemukseesi, koulutukseesi ja muuhun osaamiseesi. Latinankielinen ilmaisu curriculum vitae tarkoittaa ”elämän kulkua”. CV:ssä ei saisi olla ”aukkoja” vaan tarkoitus on, että kerrot myös työkokemuksen välissä olevista jaksoista - esimerkiksi äitiyslomasta, mahdollisesta työttömyydestä (joka nykyisin on hyvin tavallista), opintovapaasta tai muista vaiheista elämässäsi.

CV on hakemuksesi tärkein osa

CV on hakemuksesi tärkein osa. Siitä rekrytoija näkee yhdellä silmäyksellä pätevyytesi hakemaasi työtehtävään. Hyvä CV on kohtuullisen pituinen (tekstiä korkeintaan kaksi A4 sivua), mutta siitä selviää kuitenkin kaikki oleellinen sinusta. Räätälöi CV:si haettavan työpaikan ja omien vahvuuksiesi  mukaan. Vastaa CV:ssäsi ja hakemuksessasi työpaikkailmoituksessa esitettyihin vaatimuksiin ja mahdollisiin kysymyksiin - ja kuinka juuri sinä täytät ne. Muista myös, että nykyään työnantajalla voi olla jopa satoja hakemuksia käsiteltävänä avointa työtehtävää kohti- pyri siis ilmaisemaan asiat lyhyesti ja ytimekkäästi.Ulkoasun ja kirjoitustyylin tulee olla asiallinen ja selkeä.

CV:stä tulisi löytyä ainakin: henkilö- ja yhteystiedot, työkokemus, koulutus, kielitaito ja IT-taidot. Valokuva on ansioluettelossa nykyään hyvin tavallinen, mutta ei mitenkään pakollinen. Hyvä valokuva on tuore ja edustava, mutta ei liian kaukana arki- tai työminästäsi.Vapaavalintaisia tietoja voivat olla erityisosaaminen, suosittelijat, luottamustoimet, tavoitteesi työelämässä, harrastukset, ajokortti, asevelvollisuus (suoritettu/ei suoritettu), sertifikaatit (esim. hygieniapassi) jne. Pysy CV:ssä faktoissa sillä persoonaasi voit tuoda enemmän esille työhaastattelussa.

Haettavan työtehtävän mukaan räätälöity CV kertoo kiinnostuksestasi juuri kyseistä tehtävää kohtaan paljon paremmin kuin yleinen ansioluettelo. Ota siis ylimääräistä aikaa tämän tekemiseen. Hyvän CV-pohjan avulla räätälöintikin onnistuu helposti!

LATAA CV-POHJA>>