Uratarinat

Mikä minusta tuli isona – meikkitaiteilija, drag queen Aarni Mikkola ”Jayden Mars”

Kuvassa meikkitaiteilija, drag queen Aarni Mikkola ”Jayden Mars”.
26.3.2021 klo 9:55

Aarni Mikkola, artistinimeltään ”Jayden Mars” on menestynyt meikkitaiteilija ja drag queen. Nuoren Aarnin urahaaveet alkoivat Lahdessa teatterien takahuoneissa, kun hän sai seurata estradielämää läheltä.

Lahdessa varttuneen Aarni Mikkolan ensikosketus työelämään tuli kesätöiden kautta. Hän on myynyt ja jakanut lehtiä, työskennellyt kampaamossa ja peruskoulun Tet-jaksot kuluivat pelikaupassa sekä Lahden kaupunginteatterissa. Rakkaus teatteriin, esiintymiseen ja lavaloistoon veivät Aarnia myös kohti hänen unelma-ammattiaan.

Olen aina ollut kova tekemään töitä ja koen, että työnteko on vienyt minua eteenpäin. Jokaisesta työstä oppii aina jotakin uutta, mitä voi hyödyntää tulevaisuudessa eli kaikki työ on tärkeää, Aarni Mikkola pohtii.

Aarni Mikkolan innostus meikkaamiseen alkoi teatterista. Eloisa Aarni näytteli 6-vuotiaasta lähtien eri teattereissa ja hänen molemmat vanhempansa ovat soittajia sinfoniaorkesterissa. Myös isoäidin oopperauraa Aarni oli päässyt seuraamaan pienestä pitäen.

– Olen kasvanut esiintyvien taiteilijoiden keskellä. Jo lapsena minusta oli kiehtovaa nähdä miten näyttelijä tai laulaja muuttuu esiintyväksi hahmoksi lavalle. Peruskoulun jälkeen totesin, että lukio ei ole minua varten ja hakeuduin parturi-kampaaja -kouluun Lahden Koulutuskeskus Salpaukseen. Vaikka ammatti oli ihan kiinnostava, minusta ei tullut liiketyöläistä ja haaveilin jatko-opinnoista edelleen, Aarni Mikkola kertoo.

Aarni harjoitteli vuosikausia meikkaamista kavereiden kasvoilla, kunnes hän pääsi työskentelemään isompien kuvausten pariin ehostamalla lahtelaisia räppäreitä muun muassa Brädiä hänen musiikkivideolleen.

– Olin käynyt parturi-kampaaja -opinnoissa meikkauksen perusteisiin keskittyvän opintokurssin, mutta halusin enemmän. Hain meikkaaja-maskeeraajakouluun, MAKE UP FOR EVER Academyyn Helsinkiin ja matkustin aluksi Lahden ja Helsingin väliä, kunnes muutin vuonna 2015 kokonaan pääkaupunkiin. Helsingissä pääsin omanlaisteni ihmisten seuraan ja kuviot tuntuivat suuremmilta kuin entisessä kotikaupungissa, Aarni summaa.

Räppäreiden luottomeikkari

Onnistuneen Brädin musiikkivideokeikan jälkeen Aarni meikkasi kaikkia lahtelaisia räppäreitä. Helsinkiin muuton jälkeen Aarni Mikkola alkoi luoda verkostojaan myös pääkaupunkiseudulla.

En tuntenut aluksi ketään ja otin vastaan kaikki mahdolliset harjoittelupaikat ja työmahdollisuudet. Tein pienistä pienemmätkin projektit ja keikat, hän muistelee.

Kova työ kannatti ja 5-6 vuodessa on tapahtunut paljon. Nyt Aarni Mikkola on tunnettu nimi monien suosikkiartistien meikkitaiteilijana; Tuure Boelius, Evelina, ETTA, Teflon Brothers, Marion Rung, Diandra ja monia muita.

– Pääsin urani alussa ihailemani Piia Hiltusen assistentiksi, ja teimme mm. Cheekin Me Ollaan ne Part 2 -musiikkivideon meikit. Videolla esiintyvät JVG, Pete Parkkonen, Kube, Elastinen, Nikke Ankara ja Cheek, Aarni Mikkola iloitsee.

Nuori meikkitaitelija kiersi kesät festareilla meikaten Suomen suosituimpia artisteja ja oli mukana useissa musiikkivideoproduktioissa, tutustui uusiin ihmisiin ja sana lahjakkaasta, työlleen omistautuneesta tekijästä kiiri eteenpäin.

Positiivinen heittäytyjä

Kova työnteko ja verkostoituminen on kannattanut, ja Aarni onkin nähty viime aikoina useissa televisio-ohjelmissa. All Together Now Suomi -musiikkiviihdeohjelmassa hän istui tuomaristossa Jayden Marsina ja Suurin pudottaja -ohjelmassa hän heitti itsensä likoon 100 %:sti - voittaen koko kisan.

– Kun muutin Helsinkiin, päätin, että haluan tehdä tätä työtä ja niin olen tehnyt. Olen hyvin sosiaalinen ja verkostojen luominen on minulle luontevaa. Kun kutsu Suurin pudottaja -ohjelmaan tuli, olin heti valmis tarttumaan haasteeseen ja heittämään itseni likoon. All Together Now Suomi -ohjelmaa oli todella mukava tehdä ja tutustuin jälleen uusiin ihmisiin.

Hyvä esimerkki Aarni heittäytymiskyvystä on myös Kansallisoopperan työkeikka, joka muodostui aiottua laajemmaksi aivan tuosta noin vain.

– Työskentelin freelancerina Svenska Teaternissa, kun minua pyydettiin meikkaajan avuksi Kansallisteatteriin. Suostuin, vaikka jännittikin. Menin paikan päälle oppimaan tulevia työtehtäviäni ja suunnittelin tarkasti tekemiseni. Kotiin päästyäni puhelin soi ja minulle ilmoitettiin, että produktion päämeikkaaja on sairastunut ja minun tulisi suoriutua kaikesta yksin. Hikikarpalot ohimoilla menin Kansallisteatteriin ja hoidin homman. Jos olisin tiennyt tämän aiemmin, en tiedä mitä siitä olisi tullut, Aarni Mikkola muistelee hymyillen.

Tunteja ei lasketa

Meikkitaiteilijan ja esiintyvän artistin työssä tunteja ei lasketa, vaan työ tehdään silloin kun se on tehtävä. Aina kaikki ei kuitenkaan mene suunnitelmien mukaan, ja samoihin työtehtäviin voi olla jonossa kymmeniä muita saman alan ammattilaisia. On tärkeää olla samaan aikaan nöyrä ja ylpeä osaamisestaan.

Tämä on kovaa työtä, jossa joutuu myymään oman osaamisensa uudelleen ja uudelleen. Onkin todellisen ammattilaisen merkki, että jaksaa yrittää niin kauan, että joku ovista avautuu – koska se ovi saattaa johtaa moneen muuhunkin oveen, Aarni valottaa.

Meikkaajan työssä ei ole kahta samanlaista päivää. Ammatissa pärjätäkseen tulee olla sosiaalinen, luotettava, ratkaisukeskeinen, joustava ja aina ajoissa.

– Rauhallisuus on meikkaajan työn a ja o. Täytyy osata lukea ihmistä ja toimia sen mukaan. Toiset haluavat jutella paljonkin, toisille meikkituoliin istuminen on rauhallinen oma hetki, jolloin kaipaa hiljaisuutta. Koen, että saan auttaa ihmisiä monin tavoin työskennellessäni meikkitaiteilijana. Tässä työssä pitää varautua kaikkeen, olipa sitten kyse särkylääkkeestä, laastarista tai ehjistä sukkahousuista. Sanonkin aina, että olen oikea joka paikan höylä; meikkaaja, siivooja, terapeutti ja tarvittaessa olkapää, Aarni sanoo.

Toisessa työssään drag queenina, Aarni haluaa murtaa stereotypioita. Hänen mielestään on tärkeää kunnioittaa jokaista taiteilijaa sellaisena kuin hän on. Aarni saa voimaa esiintymisestä ja lavalla Jayden Mars suosii tietenkin Aarnin isoäidin ”lavatuoksua” eli Chanel 5:sta.

– Esiintyminen on ihanaa ja nautin siitä suunnattomasti! Koronan takia esiintymisissä on ollut nyt lähes vuoden mittainen tauko. Tuoreimpana muistissa on kuitenkin upea Drag-leidit Lavalla -kiertueemme, joka käsitti lähemmäs 40 esitystä, Aarni iloitsee.

Uusia suunnitelmia

Aarnin kalenteri näyttää vuoden 2021 osalta työntäyteiseltä, mutta mukaan mahtuu aina myös uusia kiinnostavia projekteja. Viihdetaiteilijan haaveissa olisi muun muassa uusien, aloittelevien drag queenien kouluttaminen ja tukeminen. Myös ennakkoasenteiden muutos drag -artisteja kohtaan on edistettävien listalla.

– Olisi upeaa päästä tsemppaamaan uusia alalle haluavia ja tehdä yhdessä erilaisia produktioita. Haluan myös tuoda tätä taidemuotoa yhä tunnetummaksi Suomessa ja mediassa. Onkin ollut hieno huomata, että ennakkoasenteet ovat alkaneet horjua.

Olen saanut esiintymisistäni myönteistä palautetta ja moni on ollut yllättynyt kuinka hieno show ja ilta olikaan. Tällaisen kokemuksen välittäminen on minulle todella merkityksellistä, Aarni Mikkola sanoo.

Aarni on huomannut omassa elämässään ja myös asiakkaidensa palautteesta, kuinka meikki parantaa itsetuntoa. Hänen kädenjälkensä meikkitaiteilijana ei koskaan peitä asiakkaan persoonaa, vaan hänen tavoitteenaan on tuoda jokaisen parhaat puolet esiin.

– Paras palaute, minkä olen saanut uudelta asiakkaalta on se, kun hän sanoo näyttävänsä ”omalta itseltään”. Vaikka meikki on ammattilaisen tekemä, on tärkeää saada asiakas kokemaan olonsa luontevaksi, omaksi itsekseen. Esiintymismeikeissä sen sijaan luodaan roolihahmo tai artisti lavalle – meikki muuttaa ihmisen aivan toiseksi – ja se on aina yhtä kiehtovaa, Aarni kertoo.

Toimittaja: Riikka Hollo
Kuvaaja: Mikael Renwall