Uratarinat

Mikä minusta tuli isona – Chief Product Officer Tomi Karjalainen

Kuvassa Tomi Karjalainen.

Aina mieleinen ura ei urkene ensimmäisellä yrityksellä. Tomi Karjalaisen mielenkiintoinen uratarina on polveillut aluksi alalta toiselle – ja oman uran löydyttyä lukkoseppäharjoittelijasta tuotejohtajaksi.

Tomi Karjalainen painoi valkolakin päähänsä Hyrylän lukiossa vuonna 1997. Nuori mies etsi tuolloin vielä elämänsä suuntaa – ja suoritti lukion jälkeen yhdeksän kuukautta kestäneen asepalveluksen Ilmavoimarykmentissä sotilaspoliisina. Tietokoneala ja kaikki siihen liittyvä kiinnosti Tomia, ja niinpä hän hakeutuikin ammattikorkeakouluun, Helsinkiin, datanomi-linjalle.

– Opiskelin datanomi-linjalla puoli vuotta ja opinnot tuntuivat aivan purkanjauhamiselta. Keskeytin opinnot ja vaihdoin graafiseen alaan, arkkitehtikouluun, Tomi Karjalainen muistelee.

Myöskään arkkitehtiopinnot eivät tuntuneet etenevän – ja Tomi päätti rohkeasti vaihtaa suuntaa. Vielä kerran.

– Olin muuttanut opintojen perässä Helsinkiin ja vuokra oli maksettava. Niinpä katselin mahdollisia työpaikkailmoituksia, kun silmiini osui ilmoitus lukkoseppäharjoittelijan paikasta. Päätin siltä istumalta hakea työtä, jotta olisi jotain tekemistä siksi aikaa, kun etsin sitä oikeaa opiskelupaikkaa, Karjalainen kertoo.

Lukkoliike palkkasi Tomin ja ala kiehtoi nuorta miestä päivä päivältä enemmän. Vaikka ensimmäiset opiskelupaikat eivät olleet osuneet nappiin, Tomilla oli vahvasti mielessä ajatus, että kun jotakin tehdään, niin tehdään se kunnolla. Lukkoseppäbisneksen monipuolisuus valloitti puolelleen.

Myyntityö vetää puoleensa

Vuoden aikana lukkoseppäharjoittelijan työn monipuolisuus ja erilaiset lukituksen haasteet tulivat tutuiksi.

– Lukkoseppäharjoittelijana näin ja opin paljon joka päivä ja ala tempaisi mukaansa. Kaikki päivät olivat erilaisia ja oli mahtavaa nähdä asiakkaiden tarpeet ja haasteet sekä ratkaista niitä. Lukkosepäntyössä ongelmanratkaisutaidot ovat niin lukkojen kuin ihmistenkin parissa toimiessa kaiken a ja o.

Reilun vuoden lukkoseppäharjoittelijana työskenneltyään myynnin puolella tarvittiin apuja ja hän kiinnostui siitä.

Näin käynnistyi myyntiura, joka vei seuraavien vuosien aikana isojen rakennusliikeasiakkaiden tarjouslaskennan pariin.

– Minulla on aina ollut hyvä matikkapää ja myyntityö on ollut sydäntäni lähellä. Koska tunsin jo lukitusalan prosessit ja asiakkaiden haasteet, tuntui luontevalta siirtyä myynnin pariin. Etenin myyntipäälliköksi ja asiakkainani olivat kaupungit, kunnat ja asunto-osakeyhtiöt. Kolmessa vuodessa pienen lukkoliikkeen liikevaihto kolminkertaistui, Tomi Karjalainen valottaa.

Kun yhdeksän saman pääomistajan omistamaa lukkoliikettä ympäri Suomen fuusioitui, Karjalainen otti vastuulleen koko Etelä-Suomen rakennusliiketoiminnan ja siirtyi myyntijohtajan tehtäviin.

– Työn ohessa opiskelin itseni yo-merkonomiksi ja perustin perheen. Rakennusliiketoiminta sujui mukavasti ja yhtä äkkiä ympärillä oli yli 20 työntekijää.

iLOQ avaa uusia mahdollisuuksia

Vuonna 2007 Karjalainen oli työskennellyt seitsemän vuotta lukkoalalla, kun hän kuuli jotain ennenkuulumatonta. Täysin uusi, digitaalinen lukko ja avain joka toimi ilman paristoja, oli kehitetty Oulussa.

– Olin innovaatiosta todella innoissani. Pieni oululainen yritys oli kehittänyt Mika Pukarin johdolla sähköisen lukon, jollaista ei oltu ennen nähty. Yrityksen tavoitteena oli saada lukko myyntiin jälleenmyyjäverkoston kautta, ja laitoimme nimet alle jälleenmyyntisopimukseen heti ensimmäisten joukossa, Karjalainen muistelee.

iLOQ muutti strategiaansa melko pian, että jälleenmyyntiverkoston lisäksi uudelle ”älylukolle” olisi saatava myös aivan omat myyntipäällikkönsä. Koska Tomi Karjalainen tunsi lukkoseppäbisneksen, vuonna 2008 Karjalaista pyydettiin töihin iLOQiin, joka oli tuolloin liikevaihdoltaan alle 100 000 euron suuruinen aloitteleva älylukitusyhtiö. Nyt liikevaihto on 74,1 MEUR.

– Ensimmäiset vuodet vierähtivät Etelä-Suomen myyntipäällikkönä sekä myyntitiimin kasvaessa Suomen myyntijohtajana. Vuonna 2015 iLOQille avautui globaalin myynti- ja markkinointijohtajan paikka ja pääsin luotsaamaan tuotteitamme kansainvälisille markkinoille, Pohjoismaihin ja Keski-Eurooppaan.

Tiesin jo pestiin lähtiessäni, että se olisi kovin kasvunpaikka erityisesti henkisellä puolella, sillä lentokenttäelämä ei ole minua koskaan kiinnostanut.

–Ensimmäiset vuodet kansainvälisessä myynnissä olivat hektiset, ja reissaaminen alkoi viedä jossakin vaiheessa uupumuksen partaalle. Yrityksen johdon kanssa yhteistuumin päätimme, että on aika etsiä uutta verta kansainvälisen myynnin vetämiseen. Vuoden 2020 lopussa aloitin yrityksemme tuotejohtajana – ja vastaan nyt yhdessä tiimini kanssa tuotteiden elinkaaresta ja innovoinnista, Tomi Karjalainen kertoo.

Täynnä poikamaista intoa

Karjalainen kertoo edelleen olevansa poikamaista intoa täynnä, samalla tavalla kuin parikymmentä vuotta sitten lukkoalalla aloittaessaan.

– Urani merkittävin käänne on ollut se, kun siirryin lukkosepän tehtävistä myynnin puolelle. Ymmärsin, että tämä on oma juttuni. Nautin siitä, kun ymmärrän asiakkaiden tarpeet ja löydän niihin ratkaisun. Koko ajan tulee uusia trendejä ja tekniikoita ja työssäni pääsen ideoimaan, miten ne voidaan vielä osaksi digitaalista pääsynhallintaa.

Tomi Karjalaisen urapolku lukkoseppäharjoittelijasta tuotejohtajaksi digitaalisen pääsynhallinnan pariin on ollut opettavainen ja äärimmäisen antoisa.

On hienoa, kun pääsen työssäni innovoimaan sitä, miltä lukot näyttävät 2, 5 tai 10 vuoden päästä. Minulla on voimakas halu ymmärtää asioita hyvin pienienkin detaljien tasolla, Karjalainen summaa.

Koska Karjalainen on nähnyt mitä jatkuva työmatkareissailu voi pahimmillaan aiheuttaa, hän käyttääkin vapaa-aikansa nykyään lähinnä kotona ja poikiensa seurassa. Viimeksi pihalle viritettiin alkaneen kevään kunniaksi trampoliini.

– Olen kotona viihtyvää sorttia ja nautin, kun saan puuhata lasteni kanssa. Nyt korona-aikana etätyöskentely on mahdollistanut kotona olemisen, mutta pandemia ei ole vaikuttanut bisnekseemme. Emme ole lomauttaneet ketään, vaan olemme ennakoineet ja menneet täysillä eteenpäin. Turvallisuusala on aina ajankohtainen ja sen merkitys vain korostuu hankalampina aikoina, Karjalainen painottaa.

 

Toimittaja: Riikka Hollo