"Aina voi oppia uutta". Sairaanhoitaja Minna Kymäläisen kiinnostus hoitolaitteisiin on johdattanut häntä toistuvasti uusiin ammatteihin terveydenhoidon alalla.

Miten löysit oman ammattisi?

Opiskeluvaiheessa kamalinta mitä tiesin olivat sairaanhoitoalaan liittyvien lakien ja määräysten pänttääminen. Halusin vain päästä hoitamaan lapsia. Kun työskentelin ensi kertaa anestesiahoitajana leikkaussalissa, kauhistuin koneita, joihin nukkuvat potilaat ovat kytkettynä. Meni pitkään, että opin näkemään koneet työtämme helpottavina apuvälineinä, ei pelottavina jättiläisinä. Anestesiahoitajan työ vaatii läsnäoloa ja kykyä nähdä ihminen koneiden takana. Erityisen tärkeisiin hetkiin kuuluu se kymmenen minuuttia, jonka potilas viettää leikkaussalissa ennen nukahtamistaan. Sairaanhoitotyössä pääsee näkemään valtavia ilonhetkiä. Monet niistä kuuluvat synnytyssaliin, mutta  iloa syntyy aina kun ihminen kokee saaneensa apua.

 Mikä on vienyt sinua eteenpäin urallasi?

En ole varsinaisesi koskaan miettinyt uralla etenemistä vaan asiat ennemminkin vaan tapahtuneet. Työskennellessäni Lappeenrannan sairaalassa, sain tilaisuuden osallistua hoitolaitteiden testaamiseen. Koin alueen niin kiinnostavaksi että päädyin hoitolaitevalmistaja Datexin, myöhemmin General Electricsin tuotekehityksen ja vähitellen myös tutkimuspuolelle tekemään laitetestauksia sairaaloissa. Aiemmasta kokemuksestani anestesiahoitajana oli työssä suuresti hyötyä, kuten myös kolmannella ja nykyisellä urallani Valviran laitevalvonnan virkamiehenä. Koska valvon nyt samoja tehtäviä, joita itse tein aiemmin, on kokemus ollut myös tässä paras opettaja.

Mikä on tärkeintä, mitä työsi on sinulle opettanut?

Olipa työ mitä tai missä tahansa, siitä voi aina oppia uutta. Olen perusluonteeltani todella utelias ja se on ajanut minua työssäni aina uusille osa-alueille. Työurani aikana olen tavannut valtavasti hienoja ihmisiä, jotka ovat opettaneet, että asiat voi tehdä monilla eri tavoilla kunhan potilas tulee hyvin hoidetuksi. Suhteeni terveydenhoitoon ja erityisesti siinä käytettäviin laitteisiin on muuttunut paljon. Pelon sijaan suhtaudun laitteisiin nykyään kriittisesti miettiessäni miten niitä voitaisiin käyttää vielä paremmin ja turvallisemmin.

Millaisia urahaaveita sinulla on tulevaisuudessa?

Luulen, etten ole vielä eläkevirassani. Vilpitön haaveeni olisi toimia tutkijahoitajana hyvässä tiimissä lääke- tai laitetutkimuksen parissa. Tutkimus on itsessään äärettömän antoisaa, mutta työn kääntöpuolena on jatkuva epävarmuus rahoituksen saamisesta. Suomalainen yhteiskunta tarvitsisi enemmän perustutkimusta, mutta sairaaloiden mahdollisuudet palkata täyspäiväisiä tutkijoita ovat hyvin rajalliset. Unelmatilanne olisi päästä mukaan tutkimusprojektiin, jossa rahoitus olisi taattu seuraavaksi viideksi vuodeksi. Olisi hienoa istua iltamyöhään pohtimassa vastauksia niin monin vielä ratkaisemattomiin ongelmiin.