Luottokortin hankkiminen Suomessa on kohtuullisen vaikeaa suhteessa moneen muuhun Euroopan maahan. Luottokortteja myönnetään Suomessa pääsääntöisesti vain henkilöille, joilla on tarpeeksi korkeat säännölliset tulot ja puhtaat luottotiedot. Poikkeuksen tiukkaan linjaan tekevät kuitenkin korkeakouluopiskelijat, jotka voivat saada luottokortin opiskeltuaan vähintään 90 opintopistettä. Luottokortin hankkimista kannattaa harkita siis viimeistään ennen valmistumista, jonka jälkeen sen saaminen voi vaikeutua merkittävästi.

Luottokorttihakemuksen hylkääminen voi tulla yllätyksenä

Luottokorttihakemukset käsitellään aina tapauskohtaisesti, eikä luottokortin saamista voi koskaan pitää itsestäänselvyytenä. Luottokortin saamiseksi ei useinkaan riitä puhdas luottotietorekisteri, vaan hakijalta odotetaan myös säännöllisiä tuloja. Säännöllisiä tuloja painotetaankin yleensä enemmän kuin tulojen määrää, mikäli tulot ovat epäsäännöllisiä ja luottokortinhakija tekee esimerkiksi pätkätöitä. Pätkätöiden lisääntyminen saattaakin tehdä luottokortista entistä harvempien huvia tulevaisuudessa.

Hylätyn luottokorttihakemuksen taustalla voi olla myös liian suuren luottorajan hakeminen. Toisinaan luottolaitokset ilmoittavat syyn hylätylle luottokorttihakemukselle, mutta aina selitystä hylkäykselle ei kerrota. Tällöin voi koettaa hakea luottokorttia alhaisemmalla luottorajalla, tai hakea luottokorttia toiselta luottolaitokselta. Luottokortteja kannattaa aina vertailla ennen hakemista.

Opiskelijalta ei sen sijaan vaadita säännöllisiä tuloja luottokortin hankkimiseksi, mikä parantaa opiskelijan asemaa luottokortinhakijana. Opiskelijoilta edellytetään yleensä vähintään 90 opintopisteen korkeakouluopintoja, mutta ylipitkäksi venähtäneet opinnot voivat johtaa hylkäykseen. Opiskelijoiltakin vaaditaan nuhteetonta historiaa maksuhäiriöiden osalta, eli opiskelijastatuskaan ei takaa luottokorttia. Opiskelijoille myönnetään yleensä maksimissaan tuhannen euron luottoraja.

Hotellin ja auton varaaminen vaatii usein luottokortin

Luottokortin perusfunktio on tietysti tarjota taloudellista puskuria arjen yllättäviin menoihin. On kuitenkin hieman vanhanaikaista ajatella, että luottokortti olisi vain pelkkä rahoitustuote, jolla parannetaan lyhyen aikavälin maksukykyä.

Luottokortista on tullut lähes välttämättömyys esimerkiksi hotellia varattaessa tai autoa vuokrattaessa, sillä monet hotellit ja autonvuokrausfirmat vaativat luottokorttitietojen ilmoittamista. Lisäksi jotkin nettiostokset vaativat vielä luottokorttia, vaikka vaihtoehtoiset maksutavat, kuten PayPal ovatkin kasvattaneet suosiotaan.

Luottokortin hankkimista kannattaakin harkita ennen valmistumista, vaikka luottoa ei välttämättä tarvitsisikaan, koska moni vastavalmistunut joutuu tekemään pätkätöitä, mikä vaikeuttaa luottokortin saamista merkittävästi. Opiskeluaikana hankittu luottokortti voi työelämään siirtymisen jälkeen olla mukava lisä varsinkin paljon matkustavalle.

Joonas Heikkinen / VertaaEnsin.fi