Blogi

Luottamus on voittavien tiimien edellytys

Blogi

Luottamus on liima, joka pitää parhaat tiimit kasassa silloinkin, kun eteen tulee myrskyjä, antaa tilan rohkeudelle ja siivet uskaltaa vaikeissakin hetkissä – sillä tiimi tietää, että niistä kaikista kuljetaan yhdessä. Ilman luottamusta ei ole parhaita tuloksia eikä todellista yhteistyötä – korkeintaan yhdessä työskentelyä. Ja niissä on muuten selkeä ero.

Tästä huolimatta luottamus on aika lailla se ensimmäinen asia, johon johtamisessa kompastutaan. Luottamuksen rakentamisen merkitystä ei joko ymmärretä, sitä ei arvosteta tai haluta myöntää, että parhaiden tulosten taustalla on jotain niinkin "pehmeää" kuin ihmisten välinen luottamus. Ei auktoriteetteja tai komentamista, ei autoritäärisyyttä tai suuria egoja.

Toisiin luottaminen vaatii sekä johtajalta että tiimiläisiltä oman haavoittuvuuden myöntämistä ja epävarmuuksien sietämistä – vieläpä tiimin edessä. Pitäisi voida huoletta ajatella että "voin olla ihan tosi huono tässä, mutta se on ok. Olen vain ihminen, en mitään muuta". Tuo taas ei ole ajattelutapa, jonka perinteisiin johtamismalleihin luottavat johtajat kokevat omakseen. Ja siinä piileekin monen näennäisen hyvän, mutta ei voittavan tiimin haaste.

Voittava tiimi on enemmän kuin osiensa summa

Menestystä havitteleva johtaja saattaa kaikessa muka-viisaudessaan koota todellisen dream teamin ympärilleen: joukon alansa huippuja, todellisia superstaroja, ajatuksenaan että näistä koottu tiimi on takuulla voittaja. Sitten kun huipputiimi ei ehkä performoikaan odotetusti selviää, että haasteet löytyvät nimenomaan yhteistyöstä ja luottamuksesta. Huipputekijät eivät tee huipputiimiä, jos kukaan ei uskalla olla haavoittuvainen – tai oikeastaan jos kaikki eivät uskalla. Jos toisten "armoille" ei uskaltaudu, vaan koko ajan olisi oltava se paras yksilö samaan aikaan, ei luottamustakaan synny. Ego on tiellä ja kun tiimissä on monta samanlaista suurta egoa, alkaa korttitalo sortua.

Mistä ne unelmatiimit sitten syntyvät? Psykologisesta turvallisuudesta, eli juurikin luottamuksesta.

Psykologista turvallisuutta nauttiva tiimi uskaltaa olla sellainen kuin on, hyvässä ja pahassa: kaikenlaisille tunteille ja ajatuksille on sijaa ja ne voi sanoa ääneen ilman, että kokee tulleensa tuomituksi. Näin myös luovuus ja ongelmanratkaisu saavaat tilaa kasvaa. Tiedäthän sen huikean tunteen, kun pallottelet kollegan kanssa ideoita ja uskallat heittää kehiin sen aika hullultakin tuntuvan ajatuksen, joka ei välttämättä johda mihinkään, mutta josta kollega saa kiinni ja josta lopulta syntyy se voittava idea. Iteroinnin ja avoinna olemisen avulla.

Empatiataidot erottavat johtajan managerista

Minkälainen johtaja sitten tarvitaan rakentamaan ja johtamaan voittavaa tiimiä? Jokainen voi lähtökohtaisesti johtaa, mutta johtajaksi tulisi valikoida ne, joilla empatiataidot korostuvat – ei tausta, tittelit tai aiempi asema. Ihmisten ymmärtämisestä, tunteiden johtamisesta ja luottamuksen rakentamisesta täytyy syttyä, jotta onnistuu tämän päivän johtajana, etenkin asiantuntijaorganisaatioissa. Johtajan tehtävä on mahdollistaa luottamuksellinen ympäristö, jossa tiimiläiset uskaltavat olla omia itsejään huikeine ja hulluine ideoineen, epäonnistumisineen kaikkineen. Paino sanalla mahdollistaa, ei vastata itse yksin kaikesta.