Työhyvinvointi

Lisää arkiaktiivisuutta? Poimi vinkit tästä!

19.11.2019 klo 7:20

Tuntuuko sinusta, että et ehdi huolehtia kunnostasi arjen kaaoksessa? Pienillä valinnoilla on suuri vaikutus. Kokeile!

Vaikka fysioterapiasta saattaa aluksi tulla mieleen vamman kuntoutus tai muu vaativampi juttu, sen avulla voi ennaltaehkäistä monenlaisten ongelmien syntymistä ja saada yksilöllisiä vinkkejä terveelliseen arkeen.

Hyötyäkseen fysioterapian keinoista ei  tarvitse olla tavoitteellisesti treenaava urheilija. Tavalliset ihmiset voivat saada vastaanotolta kullanarvoisia vinkkejä kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin ja siihen, miten omaan kuntotasoon sopivaa liikuntaa voisi lisätä arkeen ilman, että koko elämä järkkyy ja voimat ehtyvät samantien.

– Uni, ravinto ja muu elämä täytyy saada tasapainoon aivan ensimmäiseksi. Ei ole järkeä rakentaa vaativaa treeniohjelmaa ihmiselle, jonka elämä on jo täynnä. Kokonaiskuormitus mielelle ja kropalle ei saa riistäytyä käsistä. Liikunnalle saadaan sijaa jo pienillä muutoksilla, fysioterapeutti Heidi Rämö Terveystalosta sanoo.

Nykyajan staattinen elämäntapa ruokkii kotiin jämähtämistä. Lähes kaikki asiat on mahdollista hoitaa muutamalla klikkauksella kotisohvalta, eikä melkein mitään askaretta tarvitse lähteä suorittamaan varta vasten paikan päälle, ellei niin halua. Rämö korostaakin nimenomaan hyötyliikunnan arvoa. Autolla ajamisen ja toimistossa istumisen sekaan pitäisi ujuttaa tavallista arkiaktiivisuutta.

Pienillä valinnoilla on valtava vaikutus

Päivittäinen liikuntasaldo jää alle suositusten etenkin tietokoneen äärellä istuvilla toimistotyöläisillä. Katkeamattoman palaveriputken ei kuitenkaan tarvitse tarkoittaa paikoilleen jämähtämistä.

– Jos käytössä on seisomapöytä, sitä kannattaa hyödyntää. Palaverissakin voi välillä nousta jaloittelemaan – vapaamuotoisempia keskusteluja voi ehkä jopa käydä läpi kävelylenkin lomassa, Rämö vinkkaa.

– Mikrotauot ehkäisevät tehokkaasti lihasjumituksia. Jos tietää kärsivänsä usein niskakivuista, kannattaa venytellä ja pyöritellä hartioita pitkin päivää.

Työpisteeltä kannattaa muutenkin poistua useamman kerran päivässä, edes hetkeksi. Lounaalla käydessä voi kiertää yhden ylimääräisen korttelin – ajallisesti menetys ei ole iso, mutta elimistö kiittää. Kaikkea liikuntaa ei tarvitse suorittaa yhdellä kertaa: jos aika ei riitä intensiiviselle salitreenille, voi kuntoilupottia kerryttää pienissä osissa pitkin päivää. Kaikki lasketaan: kotityöt, siivoaminen, lasten kanssa leikkiminen ja lumitöiden tekeminen.

Rapputreeniä työpäivään

Kymmenennessä kerroksessa sijaitseva työpaikka on hyötyliikkujan unelma: valitsemalla hissin sijaan portaat täyttyy päivän askeltavoite kuin itsestään. Itsestään ja kunnostaan voi pitää huolta myös ilman maratonin kaltaisia kunnianhimoisia tavoitteita.

– Pienet, arkeen ujutetut liikuntateot auttavat alkuun liikunnallisen elämäntavan omaksumisessa. Elämässä on ajanjaksoja, jolloin ei vain ehdi salille. Tällöin hyötyliikunta ja kauppakassien kantaminen riittävät hyvin! Orjallisen suorittamisen sijaan kannattaa panostaa järkevän tasapainon löytämiseen.

– Usein sorrutaan ajattelemaan ”kaikki tai ei mitään”. Joko treenataan verenmaku suussa triathlonille tai sitten unohdetaan se vähäinenkin liikunta ja ajetaan sadan metrin matka ruokakauppaan autolla. Jos liikuntaan tottumaton yrittää muuttaa kaiken elämässään kertaheitolla, jo se itsessään on iso stressitekijä.

Yksilöllisiä kohtaamisia

Fysioterapiassa arjen ongelmiin puututaan rohkeasti asiakasta kuunnellen. Asiakkaan tilanne huomioidaan kokonaisuutena.

– Kun asiakassuhde on hyvällä pohjalla, hoidetaan vastaanotolla sen kipeän lihaksen lisäksi usein paljon muutakin. Hoidon suunnittelussa otetaan huomioon kaikki, mitä asiakkaan elämässä sillä hetkellä on meneillään. Näin löydetään jokaiselle yksilöllisesti sopivat harjoitteet ja toimintatavat, Rämö sanoo.

 

www.terveystalo.com