Työnhaku

Liikkuva työ, vaihtuvat ympäristöt

Mietitkö reissutyötä? Liikkuvassa työssä ”työpaikka” voi vaihtua vaikka joka päivä. Hiusalan kouluttaja, lentoemäntä, asiantuntija ja maskeeraaja kertovat liikkuvasta työstään.

Näitä kysyimme:

1) Toimenkuvasi?

2) Millaisia työpäiväsi ovat?

3) Mitä haasteita liikkuvassa työssä on?

4) Mikä on parasta liikkuvassa työssä?

Kouluttajan päivät venyvät

Antero Lahtinen matkustaa hiuskouluttajana ympäri Suomen.

1) Toimin hiusalan kouluttajana Miraculos Oy:ssä. Olen tehnyt tätä työtä nyt 28 vuotta. Työni hiuskouluttajana on hyvin kausiluonteista eli välillä olen paljon reissussa ja välillä saatan olla pari kolme kuukautta kotona. Koulutuksia on usein myös Helsingissä ja työhöni kuuluu lisäksi paljon muuta, kuten tuotetestausta, palavereja, toimistopäiviä yms.

2) Työpäiväni ovat hyvin vaihtelevia. Välillä voi olla kolmen tunnin tuotekoulutus ja välillä esim. trendikiertue, jolloin päivät venyvät jopa 15–16-tuntisiksi. Työpäivät vaihtelevat muutenkin melko paljon, koska meillä on hyvin erityylisiä koulutuksia kampaajille. Teoriasta koostuvia koulutuksia on usein aamupäivisin kello 9.30–11.30 ja iltapäivällä kello 12.30–16.00 työskennellään käytännössä hiusmallien kanssa.

Lisäksi on erilaisia iltakoulutuksia, jotka ovat näytösluonteisia. Niissä päivän rakenne on seuraava: aamulla kello 10.00 on mallikatselmus, kello 10.30–18.00 mallien valmistelua ja illalla kello 18.00–20.00 näytös. Lopuksi on vielä kaikkien tavaroiden roudaaminen ja siivoaminen sekä mahdollinen ajo seuraavalle paikkakunnalle.

3) Liikkuva työ aiheuttaa monenlaisia haasteita arkielämään. Päivät venyvät helposti, koska varsinaisen työn lisäksi tulee vielä liikkuminen paikasta toiseen. Kotoa tulee oltua paljon pois, mikä vaatii ymmärtävän ja tukea antavan puolison. Reissutyö on muutenkin raskasta, ja jos siihen yhdistetään isoja paineita kotirintamalta, niin ajan myötä loppuu joko työ tai suhde. Reissutyössä säännöllinen harrastaminen on hankalaa, koska viikot ovat hyvin erilaisia, etkä ole välttämättä joka keskiviikko kello 18.00 Helsingissä, jotta pääsisit joogatunnille. Ravinto on toinen haaste, varsinkin jos haluaisi pitää yllä tietynlaista ruokavaliota. On vaikea varautua esimerkiksi eväillä, jos on maanantaista torstaihin reissun päällä ja pitkien iltakoulutuspäivien aikana saattaa tulla ruokailuun pitkiä välejä. Saatat syödä lounaan kello 13, ja kun kaikki tavarat ovat autossa kello 20.30, olet jo matkalla seuraavalle paikkakunnalle.

4) Liikkuvan työn hyviä puolia on ehdottomasti työn vaihtelevuus, kun tapaa joka päivä uusia ihmisiä. Tässä työssä niin kotimaa kuin ulkomaatkin tulevat tutuiksi, vaikka matkustamisesta hieman katoaa se suurin glamour vuosien saatossa. Liikkuvaa työtä voi suositella kaikille, mutta se vaatii ymmärrystä siitä, mitä tämä työ on ja uhrauksia, jotka myös palkitsevat. Itse olen tehnyt reissutyötä kohta 30 vuotta ja olen kasvanut siihen. Tein välillä töitä myös yhdessä ja samassa kampaamossa, ja se oli minulle ehkä enemmän ahdistavaa kuin reissaaminen.

Työpäivä alkaa Lontoosta

Annamari Seilola lentää ensin Helsingistä Lontooseen, jotta työpäivä voi alkaa.

1) Olen työskennellyt lentoemäntänä englantilaiselle lentoyhtiölle viimeisen 13 vuoden ajan. Aluksi tarkoitukseni oli tehdä tätä työtä puoli vuotta kesän yli, nähdä maailmaa ja tavata uusia ihmisiä, mutta koukkuunhan siihen jäi. Lentoemännän työ on muutakin kuin työtä; se on elämäntapa. Tuntuu lähes mahdottomalta ajatukselta, että osaisin enää istua toimistossa 8 tuntia päivässä paikallani, vaikka olen tälläkin ajatuksella leikitellyt, kun olen oikein uupunut pitkän lentoputken päätteeksi.

2) Lentoemännän ammatissa päivät eivät koskaan ole samanlaisia. Työkaverit ja matkustajat vaihtuvat lennosta toiseen. Joskus edelleen työskentelen henkilöiden kanssa, joihin en ole koskaan vielä törmännyt. Kummallisinta kuitenkin on, että useimmiten 10 tunnin Meksikon-lennon jälkeen tiedän lähes kaiken työkaverini perhesuhteista ja yksityiselämästä. Lentoemännät ovat aika avointa porukkaa ja henkilökohtaisetkin asiat jaetaan helposti lähes vieraan kollegan kanssa. Joskus saatan tervehtiä tuhansiakin matkustajia viikon aikana. Toiset jäävät paremmin mieleen kuin toiset. Tykkään kohdata uusia ihmisiä ja kuulla mitä mielenkiintoisimpia tarinoita.

3) Lentoemännän työ ei tunnista pyhiä, kuten joulua tai pääsiäistä. Koneet lentävät 365 päivää vuodessa ja jonkun on oltava paikalla. Itse olen työskennellyt suurimman osan jouluista viimeisen 13 vuoden aikana. Työhön kannattaa asennoitua niin, että suuri osa perhejuhlista ja muista kekkereistä jää väliin töiden takia. Moni myös kokee, että kumppanin löytäminen saattaa olla haasteellista. Lentoemännän työ kuulostaa alkuun kiehtovalta potentiaaliselle partnerille, sillä jokainen on varmasti tietoinen työhön kuuluvista eduista. Arjen hiipiessä, kumppanin suhtautuminen työhön saattaa muuttua.

4) Rakastan matkustamista, uusiin kohteisiin tutustumista ja eri kulttuureita. Nämä ovat tämän työn parhaita puolia. Tykkään pääsääntöisesti myös työkavereistani. Pidämme hauskaa työn ohella ja naurua riittää. Olen myös levoton sielu ja kyllästyn helposti. Maisemanvaihdos ja epäsäännöllisyys sopivat minulle. Tosin kotiin on aina yhtä ihana palata!

Lentoemännän työ saattaa olla hyvin yksinäistä ja lentoemäntien mielenterveysongelmista vaietaan mielestäni aivan liikaa. Joskus saattaa tuntua todella hankalalta lähteä töihin pidemmälle reissulle, jos kotona on tapahtunut jotain ikävää tai esimerkiksi lapsi on sairaana. Vaikka ongelmat jaetaan helposti kollegoiden kanssa, arkaluontoisimmat asiat saatetaan pitää sisällä. Silloin joku saattaa murehtia asiaa yksin hotellihuoneessa kaukana rakkaista ihmisistä joiden kanssa puhua. Onneksi useilla lentoyhtiöillä on maksuton palveleva puhelin käytössä tällaisia tilanteita varten.

Asiantuntija liikkuu sinne missä työt ovat

Irina Siltanen matkustaa sinne missä työtä on.

1) Teen töitä digitaalisuuden asiantuntijana (konsulttina) sekä tuotepromottoorina.

2) Päiväni ovat hyvin vaihtelevia: on palavereita, uusien ideoiden kehittämistä, markkinointia, viestintää sekä myyntiä, jos olen promokeikalla.

3) Tässä työssä on vaikeaa pitää huolta tauoista ja säännöllisestä syömisestä. Istun paljon autossa, mikä ei ole lepoa ja hoidan usein tulevia töitä matkalla. Välillä mieleen hiipii riittämättömyyden tunne, vaikka kuinka yrittää olla nopea ja tehokas. Aina esimerkiksi liikenteelle ei voi mitään ja aikataulut menevät usein uusiksi ruuhkien takia. Tuntuu, että olen koko ajan tulossa tai menossa. Välillä on äärimmäisen levoton fiilis ja vaikea keskittyä. Työni vaatii paljon suunnittelua ja aikataulutusta, myös sitä, että silloin harvoin, kun ei tarvitse ajaa tai olla menossa, voi vain olla tekemättä mitään.

4) Parasta ovat monipuoliset työtehtävät. Liikkuvaa työtä voi suositella ihmiselle, joka tykkää olla koko ajan menossa. Osaan töistä kuuluu paikasta toiseen siirtyminen, mutta itse näkisin, että myös omista työhön liittyvistä menoista suuren osan voisi korvata jollakin muulla nykyteknologian ratkaisulla. Näin voisi vähentää ajamisen / paikasta toiseen liikkumisen aiheuttamaa stressiä, varsinkin huonolla säällä ajaminen on todella raskasta.

Maskeeraaja matkustaa Savonlinnan Oopperajuhlille

Kaarina Kokkosen siveltimet liikkuvat ympäri maailman.

1) Toimin maskeeraajana ja kouluttajana. Koulutan maskeeraajia ja teen lisäksi suunnittelutyötä teattereissa ympäri Suomen.

2) Työpäiväni ovat hyvin vaihtelevia. Tässä työssä ei lasketa tunteja, vaan työ tehdään silloin kun se pitää tehdä. Kellonajat vaihtelevat suuresti. Joskus hommiin lähdetään keskellä yötä, toisinaan työtä tehdään iltapainotteisesti ja joskus aamuvarhaisella. Esimerkiksi Savonlinnan Oopperajuhlat työllistävät minua viitisen viikkoa. Juhannus on vapaa, mutta muuten työskentelen projektin aikana Savonlinnassa joka ikinen päivä. Nykyään kuljen enimmäkseen omalla autolla, mutta 80-luvulla saatoin tehdä koulutuskierroksia ympäri Suomen linja-autolla. Se oli melko raskasta. Ensin päivä myymälätyössä meikkaamassa ja illalla matkustin seuraavaan kaupunkiin.

3) Lastenhoito ei ole enää haaste, koska poikani on jo muuttanut pois kotoa, mutta muistan ajan, kun isovanhempien apuun sai turvautua tämän tästä. Mieheni oli tuohon aikaan ravintoloitsija eli perheessämme oli kaksi paljon poissa kotoa olevaa yrittäjää. Haaste on myös se, kun on intensiivisesti mukana jossakin projektissa, kuten olin esimerkiksi kolme ensimmäistä kautta Tanssii tähtien kanssa -ohjelmassa, projektin loputtua työelämään tulee hetkellisesti ”tyhjä kuoppa”. ”Palautuessa” menee hetki, kunnes kuoppa taas täyttyy uusilla töillä.

4) Tykkään reissata ja asua hotelleissa. Rakastan työtäni ja freelancerina on se onni, että saa olla mukana niin erilaisissa ja vaihtelevissa projekteissa. Työni on erittäin mielenkiintoista ja antoisaa. Työn vaihtelevuus, sosiaalisuus ja uusien ihmisten kohtaaminen ovat parasta. Tässä työssä pitää olla reipas ja rempseä eikä saa olla ”kaavoihin kangistunut”. Muutoskyky ja uusiin, vaihtuviin tilanteisiin sopeutuminen ovat tärkeitä. Ehkä tämä työ sopii paremmin ekstrovertille kuin introvertille. Joustavuus ja matkustushalu ovat iso plussa.

Etsi itsellesi liikkuvainen työ tästä.