Itsensä johtaminen on yksi tämän hetken kuumimmista työelämän aiheista, mutta aina hyvää tarkoittava vapaus johtaa omaa työtään ei onnistu ja työntekijä ylikuormittuu. Koska pitäisi sanoa reilusti ei, nyt ei enää pysty ja koska taas on jo ehkä liian myöhäistä?

Harva asiantuntijatyötä tekevä pystyy täysin kontrolloimaan omaa työkuormaansa niin, ettei välillä loiskuisi yli reunojen. Vaikka monessa organisaatiossa onkin jo aikaa sitten siirrytty malliin, jossa työntekijä itse johtaa omaa työtään, ei vapaus välttämättä aina tarkoita vapautta kieltäytyä töistä – vaikka niitä olisi selkeästi liikaa. Pyyntöjä saattaa sadella ympäri organisaatiota ja jos esimiehen tuki töiden priorisoinnissa ja aikataulutuksessa puuttuu, ollaan helposti pulassa työmäärän kanssa.

Kun työ kuormittaa jo merkittävästi, alkavat keinot yleensä olla jo vähissä, eikä avun pyytäminen välttämättä enää auta, vaan on ryhdyttävä merkittävämpiin toimenpiteisiin. Ehkä haastavimmaksi tilanteen tekee se, kun työntekijä on jo aikaisemmin suostunut kantamaan yhä kasvavaa työkuormaa, mutta ei ole uskaltanut, voinut tai halunnut sanoa ei, jolloin ulkopuolisista on saattanut näyttää siltä, että työn kuormittavuus on vielä siedettävän rajoissa. Kun kamelin selkä viimein katkeaa, ollaan kaikin puolin pulassa: työntekijä on lopussa, työt jäävät tekemättä, vaikka on sovittu toisin ja oikeastaan resurssiapuakin olisi pitänyt hankkia jo aikaa sitten. Puhumattakaan työntekijän omasta pettymyksen tunteesta kun ei pystykään siihen, mitä oli ajatellut.

Työnantajan näkökulmasta taas loputtomiin joustaminen ei välttämättä merkitse työn sankaruutta, vaan ongelmia siinä kohtaa kun työt pitäisikin järjestellä uudelleen – neuvotteleminen työmäärästä ajoissa olisi todennäköisesti auttanut. Ainakin työnantaja olisi tiennyt, missä mennään. Jos työmäärä ei ymmärretä kyseenalaistaa ajoissa, vaan työntekijät ottavat mukisematta kaiken työn kantaakseen – mistään vanhasta luopumatta – saattaa tilanne näyttäytyä esimiehille hallinnassa olevana. Työn kuormittavuudesta ajoissa indikoiminen taas on edes merkki siitä, ettei enempää voi tehdä olemassa olevilla resursseilla.

Jos jotain olen työurani aikana oppinut niin sen, ettei koskaan kannata olettaa mitään. Etenkään, että joku muu ymmärtää tilanteesi jos et siitä mitään sano – kunnolla. Jos työ kuormittaa liikaa, työntekijän velvollisuus on kertoa siitä, jatko on esimiehen käsissä ja vastuu tämän harteilla. Kuten muutenkin työelämässä, asioista ääneen ja oikeille henkilöille puhuminen lähtökohtaisesti auttaa aina – edes sen verran, että tietää itse tehneensä kaikkensa oman tilanteensa parantamiseksi.

Paula Narkiniemi
vapaa kirjoittaja
Twitter: @PoolaKristiina