Kevätaurinko innostaa uudistamaan vaatekaappia – ja silmälasitkin alkavat näyttää tympeiltä. Silmälasien lisäksi myös aurinkolasit kannattaa uusia säännöllisesti.

Erilaiset työskentelyolosuhteet asettavat näkökyvylle monenlaisia vaatimuksia. Silmälaseja valitessa kannattaakin muistaa käyttömukavuuden lisäksi työolosuhteet.

– Työtehtävät ovat monimuotoistuneet näön kannalta. Päivän aikana istutaan tietokoneella, tutkitaan papereita ja katsotaan lähelle ja kauas. Päätetyöskentelyyn kannattaa valita silmälasit, joissa on huomioitu oikea ergonomia. Puhutaan ns. päätelaseista, tuotejohtaja Tanja Korteniemi Specsaversilta sanoo.

Säännöllinen, vähintään joka toinen vuosi tehtävä näöntarkastus on todella tärkeää. Optikolla voidaan havaita pienetkin muutokset näkökyvyssä. Näköergonomian kannalta voi olla jopa hyvä, jos silmälaseissa on vähemmän miinusta verrattuna yleislaseihin.

– Silmälasien linssivalikoima laajenee koko ajan. Päätetyöskentelyyn on olemassa omat linssivaihtovaihtoehtonsa. Näin silmä jaksaa paremmin tarkentaa eri suunnille. Erilaisilla pinnoitteilla voidaan lisätä myös silmälasien käyttömukavuutta, Korteniemi vinkkaa.

Mikäli työolosuhteet ovat erityisen pölyiset, tarjolla on esimerkiksi antistaattisia pintoja. Nämä sopivat työhön, jossa ei vaadita erikseen suojalaseja.

Kehyksissä 1970-luvun henkeä

Silmälasikehyksistä löytyy jokaiselle jotakin. Nyt vallalla ovat 1970-luvun vaikutteet. Kehysten valinnassa nousevat ensisijaisesti esiin henkilön persoona, värimieltymykset ja linssien vaatimukset.

Valikoimat laajentuvat vuosi vuodelta ja silmälasit mielletään asusteeksi siinä missä kengät ja laukutkin.

– Kookkaampi kehysmuoti on edelleen hyvin suosittua. Kehyksiä valitessa kannattaa pohtia omaa persoonallisuuttaan ja tyyliään monelta kantilta. Millainen tyyli minulla on? Missä olen töissä? Millaisia vaatimuksia tyylilleni asetetaan työelämässä? Esimerkiksi erilliset päätelasit ja/tai aurinkolasit voivat olla räväkämmät ja toiset silmälasit neutraalimmat, Tanja Korteniemi sanoo.

Toki omaa persoonaa saa korostaa myös työelämässä, mutta kaikissa tehtävissä se ei ole mahdollista.

Jos silmälasien käyttö tuntuu hankalalta, piilolinssit ovat hyvä vaihtoehto. Niitä löytyy monipuolisesti erilaisiin käyttötarkoituksiin: jatkuvaan käyttöön tarkoitettu, päivälinssi, kuukausilinssi, hajataitto, moniteho, kostea linssi jne. Piilolinssit ovat siis kehittyneet vuosien saatossa huimasti, Korteniemi muistuttaa.

Kehystrendit kevät 2019:

- 1970-luku

- Suuret, kevyet kehykset

- Pilottimalli

- Kantikkuus

- Värilliset linssit: pinkki ja vaaleansininen

- Ryhdikkäillä, hyvin istuvilla silmälaseilla voi peittää ja korostaa sopivasti juuri oikeita kohtia kasvoissa. Joskus pelkät ryhdikkäät silmälasit ja huulipuna riittävät ja päivän look on valmis!

 

Puhdista silmälasit oikein

Silmälasien puhdistukseen on hyvä panostaa, niin linssit pysyvät kirkkaina ja naarmuttomina pitkään.

– Huuhtele silmälasien pölyt ensin juoksevan veden alla. Lisää linssien pesuaine ja pese silmälasit. Kuivaa mikrokuituliinalla, Tanja Korteniemi neuvoo.

 

Asiantuntijana: Tuotejohtaja Tanja Korteniemi / Specsavers

 

Kuvassa: Specsavers Scandimania-malliston kehys. Hinta 129 euroa.