Kesätyötarinat

Kesätyö RTK:n viherpalveluissa tuo Aleksille ja Sakarille kaivattua vaihtelua opiskeluarkeen

RTK-Palvelu Oy

Tietotekniikkaa opiskelevat Aleksi Tamminen ja Sakari Tamminen olivat kesätöissä RTK-Palvelussa jo viidettä kesää. Itsenäinen työ sekä vaihtelu arkeen saavat Aleksin ja Sakarin palaamaan viherpalveluiden pariin kesä toisensa jälkeen.

Mitä teette työksenne ja millaiset tehtävät kuuluvat vastuullenne? Olemme RTK:n viherpalveluissa eli suurimman osan ajasta kitkemme rikkaruohoja erilaisten kiinteistöjen pihoilla. Joskus leikkaamme pensaita tai sahaamme oksia puista. Jossain vaiheessa kesää saattaa olla myös kesäkukkien istuttamista ja joskus kastelua. Aamut alkavat varikolta, jossa käymme kaikki yhdessä läpi päivän työt, mihin kukakin menee ja onko tiedossa urakka- tai erikoiskohteita. Muuten kuljemme autolla listan mukaan päivän kohteissa pitkin pääkaupunkiseutua.

Miten alun perin päädyitte RTK-Palveluun kesätöihin? Aloitimme täällä kesällä 2016 ja siitä asti olemme olleet täällä joka kesä töissä. Haimme silloin moneen paikkaan, mutta RTK-Palveluun pääsimme molemmat, mikä ratkaisi valintamme. Myös sijainti oli meille kätevä, sillä asuimme ihan tässä lähellä. Ensimmäisen kesän jälkeen olemme laittaneet keväisin aina viestiä, että tulisimme taas mahdollisuuksien mukaan tulevana kesänä töihin. 

Tämä on siis jo viides kesänne täällä. Mikä on saanut teidät viihtymään täällä niin monta kesää? Aleksi: Kun yhdeksän kuukautta vuodesta istuu tietokoneen parissa sisätiloissa, on silloin aika mukavaa päästä ulos tekemään jotain fyysisempää työtä. Se tuo hyvää vaihtelua arkeen, sillä opintojen aikaan asumme Jyväskylässä ja kesät täällä pääkaupunkiseudulla. Työ on mukavaa ja tänne on myös päässyt aina suoraan ensimmäisen kesän jälkeen. Sakari: Asumme tosiaan kesät vanhemmillamme, jotka asuvat tässä lähellä, eli sieltä pääsee helposti tänne töihin. Tässä on vain paljon positiivisia juttuja meille ja tietysti saa palkkaa, mikä on kivaa.

 RTK-Palvelu

Mitkä muut asiat tekevät työstänne mielekästä? Tykätään eniten siitä, että työ on niin itsenäistä. Saamme kulkea firman autolla kaksistaan paikasta toiseen aika vapaasti ja tehdä työtä omaan tahtiin. Työauto oli myös todella positiivinen yllätys silloin, kun ensimmäisen kerran täällä aloitimme. Työn lomassa voi kuunnella musiikkia, ja kun pääsee musiikin tahtiin, ei työ aina edes tunnu työltä. 

Millaisia asioita olette oppineet kesätyössänne? Aleksi: Ainakin on oppinut hyvin osoitteita ja maantietoa, mutta ehkä enemmän sellaista kanssakäymistä ihmisten kanssa. Sakari: Kohteissa pitää aika usein jutella asiakkaiden kanssa, mikä voi ehkä yllättää, kun miettii että teemme pääsääntöisesti rikkaruohojen kitkemistä. Mutta yllättävän usein tulee asioita, joita pitää kohteessa ratkaista. Nyt kun tässä on myös monta kesää tehnyt näitä hommia, niin aika rutiinilla sitä on oppinut asiat tekemään. Aleksi: Sosiaaliset taidot ehdottomasti on sellainen taito, josta on muutenkin hyötyä kaikessa. Hyödyllistä oppia on ylipäänsä yrityksessä työskentely sekä yleinen työkokemus, vaikka tämä ei oma alamme olekaan. 

Mitä suunnitelmia teillä on ensi kesän osalta? Olemme tietotekniikan opinnoissamme maisterivaiheessa eli opinnot ovat aika loppusuoralla. Ajatuksena on jatkaa täällä kesätöissä valmistumiseemme asti eli riippuu vähän ajoituksesta, että olemmeko vielä yhden kesän täällä vai miten. Alun perin ajattelimme, että olisimme jo täksi kesäksi hakeneet oman alan hommiin. Koronan takia päätimme ottaa varman päälle ja tulimme tänne. Oli helpottavaa tietää, että poikkeusoloissakin pääsisimme tänne kesätöihin.

Miksi RTK-Palveluun kannattaa hakea kesätöihin? Ainakin jos haluaa puutarha-alalle tai yhtään nämä hommat kiinnostavat, niin kannattaa ehdottomasti hakea! Oma-aloitteisuudesta ja ajokortista on tässä työssä hyötyä, mutta kesätyön saamisen kannalta korttia ei edellytetä. Työ on ulkotyötä ja fyysistä, mutta ei kovin raskasta. RTK-Palvelu on luotettava kesätyönantaja, työkaverit ovat todella mukavia ja itse työ on aika leppoisaa. Meidän kohdallamme myös jatkuvuus on ollut huomionarvoinen asia, eli on päässyt aina uudestaan kesätöihin. Mukavaa työssä on myös se, että tässä pääsee näkemään oman työnsä jäljen.

Tutustu RTK-Palveluiden kesätyömahdollisuuksiin TÄÄLTÄ.  

Teksti: Siiri Huttunen
Kuvat: Niko Jekkonen

Artikkeli on tehty yhteistyössä Contineo Oy konsernin RTK-Palvelu Oy:n kanssa.