Ruokatoimittaja Sanna Mansikkamäen 4. keittokirja, Muna, kiteyttää kaikille tutun perusraaka-aineen monipuoliset käyttötavat.

Sanna Mansikkamäki oli miettinyt jo pitkään uuden keittokirjan tekemistä, kun idea Muna-kirjasta tuli. Sanna kuuluu Reko-ruokapiiriin ja on ystävystynyt Mäntymäen luomutilan ihmisten kanssa. Muna-kirja sai alkunsa kesällä 2016.

– Kananmuna on kaikkien tuntema, uusvanha raaka-aine. Monet ikäihmiset kertovat, että koska heillä on ollut anemiaa lapsena, he söivät kaksi raakaa kananmunaa joka päivä. Myös yli 100-vuotiaat sanovat elinvoimansa salaisuuden olevan kananmunassa, Sanna Mansikkamäki sanoo.

Kananmuna on terveysruokaa

Kananmuna on noussut virallisesti terveystuotteiden joukkoon. Itä-Suomen yliopiston tutkimuksen mukaan kohtuullisen runsas kolesterolin saanti ruokavaliosta tai kananmuna päivässä ei ollut yhteydessä suurentuneeseen sydäninfarktin riskiin. Yhteyttä ei havaittu myöskään niillä tutkittavilla, joilla oli Suomessa yleisesti esiintyvä ja elimistön kolesteroliaineenvaihduntaan vaikuttava APOE4-tyyppi. Tulokset julkaistiin arvostetussa American Journal of Clinical Nutrition -tiedelehdessä.

– Kolesteroli on tärkeää myös hyvässä mielessä. Aivot tarvitsevat kolesterolia. Kananmuna on valtava vitamiinipommi, joka sisältää kaikki hyvinvoinnille välttämättömät aminohapot, runsaasti proteiinia ja muun muassa sinkkiä, Sanna Mansikkamäki kertoo.

Sanna on todella innostunut erityisesti luomukananmunista. Niiden maku onkin vertaansa vailla. Luomukananmunalla on myös eläinkunnan proteiineista pienin hiilijalanjälki.

– Muna-kirjassa halusin tuoda esiin kananmunan monipuolisia käyttötarkoituksia isoäidin ohjeista nykypäivään. Kirjassa on paljon vinkkejä. Esimerkkinä se, että kananmunan keltuainen sopii loistavasti suurustamiseen. Keltuaissuurus antaa ruokaan runsautta ja täyteläistä makua, Sanna vinkkaa.

Raaka kananmuna puuron joukkoon

Sannan oma kananmunavinkki liittyy aamiaiseen. Hän lisää aamulla puuron joukkoon raa´an kananmunan ja saa näin aamiaiseensa luonnollista proteiinia.

– Kananmunaa on helppo lisätä melkein ruokaan kuin ruokaan. Kananmunassa kaikki hyvä on luonnollisessa muodossa. Sen sisältämät fosfori, jodi, foolihappo jne. ovat todella tärkeitä kaikenikäisten hyvinvoinnille, Sanna Mansikkamäki summaa.

Sanna vinkkaa myös kiireiselle sopivan välipalavinkin.

– Pidä mukanasi aina kovaksi keitetty kananmuna. Kananmuna on mitä parhain ja nopein välipala, joka säilyy kuoressaan myös huoneenlämmössä.

Sannan munaresepteistä kovassa käytössä ovat olleet myös muffinivuoat.

– Minimuffinivuoan kolot voi täyttää erimakuisilla täytteillä. Kokeile savukalaa, kinkkua ja sieniä – ja voit tehdä myös makeita muffineita. Muffinit säilyvät hyvin jääkaapissa ja niitä voi syödä kylmänäkin, Sanna vinkkaa.

Näin keität täydellisen kananmunan

1. Valuta kattilaan kylmää vettä ja laita kananmunat veteen.

2. Laita kattila liedelle ja virta päälle.

3. Kun vesi kiehuu, sammuta liesi ja laita kansi kattilan päälle.

4. Anna kananmunien tekeytyä vielä 10 minuuttia kannella peitetyssä kattilassa ja nauti.

 

Muna-kirja – Sanna Mansikkamäki, kuvat: Pia Inberg.

www.readme.fi

 

Lisää uusi kommentti

To prevent automated spam submissions leave this field empty.