Arki painaa päälle ja loma on muisto vain. Tämä on vääjäämättä edessä, halusitpa tai et.

Loman odottaminen nostattaa mielihyvää. On mahtavaa suunnitella lomaa ja lomatekemisiä, mutta on yhtä lailla palkitsevaa katsella valokuvia lomakohteesta ja muistella onnistunutta lomaa.

Vaikka paluu arkeen on monen mielestä kurja, asenteella on tässäkin asiassa suuri merkitys. New York Times listasi kolmiportaisen ohjeistuksen lomahehkun ylläpitämiseksi.

1. Hyvä suunnitelma

Kun olet suunnitellut lomallesi mukavaa puuhaa, sinulle jää helpommin myös mukavia muistoja. Hyvin suunniteltu loma alentaa stressiä. Näin ollen olet myös töihin palatessasi onnellisempi ja energisempi.

2. Muistot kantavat

Hyviä lomia kannattaa muistella. Psykologien mukaan loman tai matkan muisteleminen pitkänkin ajan kuluttua voi tuoda syvää mielihyvää. Muistelemisen avuksi voi katsella lomakuvia tai videoita ja kuunnella musiikkia.

3. Pakopaikka

Filosofi Marcus Aureliuksen mukaan "missään ei ole idyllisempää paikkaa, yksityisempää ja rauhallisempaa lomakotia kuin ihmisen omassa mielessä. Etenkin kun se on sisustettu niin, että pieninkin silmäys sisäänpäin saa aikaan rauhaa". Aina ei siis tarvitse lähteä lomalle saadakseen nauttia. Uppsalan yliopiston tutkimuksen mukaan hyvän loman viettäminen ei tuo hyötyä vain itselle vaan hyödyttää myös muita. Hyvät fiilikset kertaantuvat työyhteisössä.

Lähde: New York Times

Lisää uusi kommentti

To prevent automated spam submissions leave this field empty.