Työelämä on murroksessa. On osa-aikatyötä, pätkätyötä, nollatuntisopimuksia, apurahatyötä, sijaisuuksia ja pakkoyrittäjyyttä. Kaikkia yhdistää ajatus siitä, että jostakin pitää saada rahaa elämiseen.

Epätyypilliset työsuhteet sopivat toisille, mutta useimmille ne ovat elämänlaatua vahvasti heikentävä, jopa ahdistava pakko. Lisäksi suurin osa näistä prekaareista on nuoria ja naisia. Laura Haapala on työskennellyt melkein 20 vuotta pätkätyöläisenä. Hän pureutuu uudessa kirjassaan Joustava työ, epävarma elämä työelämän muutokseen kahdesta suunnasta. Haapala selvittää, miten ja miksi tähän tilanteeseen on Suomessa ja muissa kehittyneissä maissa tultu, ja missä tällä hetkellä mennään tilastojen valossa. Lisäksi kirjassa pohditaan keinoja, joilla epätyypilliseen työhön liittyviä riskejä ja epävarmuustekijöitä voisi vähentää.

– Tutkimusten perusteella olen varsin tyypillinen itsensätyöllistäjä siinä mielessä, että olen ollut kiinnostunut tietynlaisista asioista ja olen saanut – ja saan edelleen – opiskella itseäni kiinnostavaa alaa, jolla itsensätyöllistäjyys aika on tyypillistä, Laura Haapala kertoo.

Laura Haapala on haastatellut kirjaansa useita eri-ikäisiä, erilaisissa elämäntilanteissa olevia ja monenlaisissa ammateissa toimivia ihmisiä, jotka tekevät ns. silpputöitä. Itsensätyöllistäjiä löytyy paljon esimerkiksi rakennus- ja palvelualojen ohella luovilta aloilta ja aineettomasta työstä, kuten tieto- ja kulttuurityöstä. Itsensätyöllistäjien joukossa on aika paljon esimerkiksi toimittajia, tulkkeja, kääntäjiä, tutkijoita ja asiantuntijoita sekä eri alojen taiteilijoita ja käsityöläisiä.

–  Itse olen työskennellyt pääsääntoisesti freelancer-toimittajana, mutta viime vuosina olen esimerkiksi käsikirjoittanut hieman dokumenttiteatteria ja kirjoittanut Joustava työ, epävarma elämä -kirjan. Tällä hetkellä teen väitöskirjaa itsensätyöllistäjyydestä, Laura Haapala kertoo.
 
Laura Haapala kokee olevansa tyypillinen esimerkki itsensätyöllistäjästä siinäkin mielessä, että hän työskentelee itsensätyöllistäjänä omasta halustaan.

– Muissa epätyypillisissä työsuhteissa (määräaikaiset, osa-aikaiset ja vuokratyösuhteet) työskentelevät ovat prekaarissa tilanteessaan usein vasten tahtoaan ja toivovat vakituista työpaikkaa. Sen sijaan itsensätyöllistäjät usein tykkäävät työstään ja työntekotavoistaan, kuten työnsä vaihtelevuudesta, monipuolisuudesta, itsenäisyydestä, kehittymismahdollisuuksista ja vaihtuvista työyhteisöistä, ja itse kuulun tähän samaan joukkoon, Haapala valottaa.
 
Mitä on joustava työ?

Työstä on tullut joustavampaa talouden ja työn globalisaation sekä teknologian kehityksen myötä. Työtä voi siirtää ulkomaille halvempien työvoima- ja tuotantokustannusten perässä, lisäksi työtä voi ulkoistaa ja teettää epätyypillisissä työsuhteissa, eli työvoimaa otetaan käyttöön vain tarpeen vaatiessa. Teknologian kehityksellä on myös valtava vaikutus, sillä teknologialla voidaan korvata yhä enemmän aiemmin ihmisten tekemää työtä.

– Yksilötasolla joustavuus tarkoittaa esimerkiksi sitä, että työtä tehdään erilaisina pätkinä, osa-aikaisuuksina, projekteina ja keikkatöinä, joten myös työnteon ajat ja paikat sekä tulotaso ovat vaihtelevia, Laura Haapala sanoo.
 
Itsensätyöllistämiseen liittyy niin hyviä, huonoja kuin moniselitteisiäkin puolia.

– Kun työ on joustavaa, tarkoittaa se on myös sitä, että ammatillinen peruskoulutus ja elinikäinen työsuhde ovat vaihtuneet jatkuvaan kouluttautumiseen ja elinikäiseen oppimiseen sekä useisiin ammatteihin ja työpaikkoihin työuran aikana. Lisäksi kiinteä eläkeikä on korvautumassa joustavalla eläköitymisellä. Joustavan työn tekijä saapuu töihin tarvittaessa ja saa palkan vain siitä suorituksesta, joka häneltä on tilattu, Haapala summaa.
 
Kun työ on epäsäännöllistä myös tulot ovat epäsäännöllisiä, ja ne jäävät usein myös pieniksi. Toimeentulon epävarmuus vaikuttaa moniin asioihin. Se saattaa esimerkiksi vaikeuttaa vaikkapa asuntolainan saantia ja lykätä perheen perustamista myöhemmäksi. Jos tulot ovat epäsäännölliset eikä seuraavista töistä ole tietoa, vaikuttaa se toki myös esimerkiksi lomailuun tai sen puutteeseen. Yllättävät ylimääräiset kulut, kuten vesivahinko, hajonnut jääkaappi tai vaikkapa sairastuminen, saattavat aiheuttaa taloudellisia ongelmia, joihin ei ole voinut epäsäännöllisten tulojen keskellä varautua.

– Itsensätyöllistäjät eivät välttämättä uskalla pitää lomaa ja he työskentelevät usein myös sairaina. Epätyypillinen työ voi aiheuttaa jatkuvaa huolta ja stressiä toimeentulon riittävyydestä, ja pakottaa etsimään jatkuvasti uusia töitä. Lisäksi sosiaaliturvajärjestelmä ei aina tunnista epätyypillistä työtä vaivatta, joten esimerkiksi jo pelkän työssäoloehdon täyttyminen työttömyyskorvausta hakiessa voi osoittautua ongelmalliseksi.

Epätyypillisissä työsuhteissa työskentelevien täytyy jatkuvasti uudistaa ammatti-identiteettiään ja omaksua uutta tietoa, mutta samalla kestää tilanne, jossa ei ole jatkuvuutta, pysyvyyttä tai varmuutta.
 
– Parhaimmillaan joustava työ antaa mahdollisuuden yksilölliselle, luovalle, mielekkäälle ja itsenäiselle työnteolle. Työ voi olla monipuolista ja antaa mahdollisuuden yhdistää työ ja opiskelu, itsensä kehittäminen sekä harrastukset joustavaksi kokonaisuudeksi, mieluisaksi elämäntavaksi. Siitä huolimatta työn ja toimeentulon epävarmuus on läsnä: tulevista töistä ja tuloista ei tiedä välttämättä yhtään mitään, Haapala muistuttaa.
 
Vinkkejä epävarmuuden vähentämiseen

Epävarmuuden vähentämiseen tarvitaan niin valtion kuin ay-liikkeen toimia. Yksittäinen ihminen ei pysty vaikuttamaan esimerkiksi työ- ja sosiaaliturvalainsäädäntöön tai tulo- ja varallisuuserojen kasvuun.

– Myös epätyypillisissä työsuhteissa työskentelevät tarvitsevat kelvollisia työehtoja ja korvauksia tekemistään töistä. Lisäksi sosiaaliturvajärjestelmää on kehitettävä niin, etteivät epätyypillisissä työsuhteissa työskentelevät putoa sosiaaliturvan rajamaille tai ulkopuolelle sen vuoksi, ettei työntekotapa kohtaa palkkatyönormia. Nykymuotoiset, teollisuusyhteiskunnan peruja olevat rakenteet pohjautuvat yhä ajatukseen, että ihmiset ovat joko kokopäiväisesti työssä tai kokonaan työttömiä. Tällainen kahtiajako ei kohtaa sitä todellisuutta, jossa epätyypillisissä työsuhteissa työskentelevät elävä, Laura Haapala sanoo.
 
Lisäksi tarvitaan uutta työtä. Samalla, kun teknologia korvaa rutiininomaista suorittavaa työtä, muuttuvat myös työn luonne ja sisältö.

– Jälkiteollisen yhteiskunnan työ on aineetonta ja palveluvaltaista verrattuna teollisuusyhteiskunnan tuotannolliseen työhön. Onkin esitetty arvioita, että merkittävin vuoteen 2025 mennessä tapahtuva työn muutos on se, että siirrymme luonnonvarapohjaisesta yhteiskunnasta ihmisvarapohjaiseen yhteiskuntaan. Lahjakkaat ihmiset ovat siis jälkiteolliselle yhteiskunnalle yhtä tärkeitä kuin luonnonvarat olivat teollisuusyhteiskunnalle. On myös ennustettu, että jo ensi vuosikymmenellä työelämän tärkeimpiä taitoja ovat kyky ratkoa monimutkaisia ongelmia, kriittinen ajattelu, luovuus, tunneäly ja kommunikatiiviset kyvyt, Haapala kertoo.
 
Haapalan mukaan esimerkiksi UNDP suosittelee, että olisi järkevää kehittää aloja, jotka eivät ole teknologian kehityksestä huolimatta katoamassa. Tällainen koneilla heikosti korvattavissa oleva työ liittyy esimerkiksi aineettomaan pääomaan ja hyvinvointipalveluihin, kuten tietoon ja tutkimukseen, kulttuuriin ja käsityöaloihin, sosiaali- ja terveysaloihin sekä varhaiskasvatukseen ja opetukseen. Lisäksi jälkiteollista työtä ovat myös ekologisuuteen liittyvät alat.

– Kulutamme luonnonvaroja jo tällä hetkellä täysin kestämättömästi, ja siihen on tultava muutos. Työtä on siis mahdollista luoda investoimalla muun muassa uusiutuvaan energiaan, energiatehokkuuteen, ekologisuuteen, nettipohjaiseen startup-yrittäjyyteen ja cleantechiin sekä joukkoliikenteen ja infrastruktuurin kestävään kehittämiseen.

Myös ekologiseen ruoantuotantoon kannattaa panostaa. Tästä on hyvänä esimerkkinä luomuviljely tai tuore suomalaiskeksintö nyhtökaura. Nousevaksi alaksi on ennustettu myös kiertotaloutta, jota ovat esimerkiksi materiaalien ja tuotteiden keräys, kierrätys, korjaus, huolto ja uudelleenvalmistus. Kiertotaloutta edustaa esimerkiksi Aalto-yliopiston, Helsingin yliopiston ja VTT:n tutkijoiden kehittämä kierrätysmenetelmä, jolla puuvillajätteestä voidaan tehdä käyttökelpoista tekstiilien valmistusmateriaalia. Tämä keksintö voitti H&M Conscious -säätiön kilpailun, jossa etsittiin kestävän kehityksen toimintatapoja tekstiiliteollisuuteen.

– Euroopan kiertotalouden arvo on tällä hetkellä noin 30 miljardia euroa, mutta summa voisi kolminkertaistua vuoteen 2030 mennessä, jos kiertotalouteen investoidaan.
 
Mitä yksilö voi tehdä?

Vaikka yksilön vaikutusmahdollisuudet ovat vähäisemmät, voi yksilö yrittää jatkokouluttautua ja syventää omaa osaamistaan oman elämäntilanteensa sallimissa rajoissa. Jos taas on opiskelemassa johonkin ammattiin vasta nyt tai suunnittelee uudelleenkouluttautumista, kannattaa ehkä harkita jälkiteolliselle yhteiskunnalle tärkeitä aloja.
 
– Joustava työ vaatii stressinsietokykyä, siis kykyä kestää epävarmoja ja vaihtuvia työ- ja taloustilanteita. Täytyy kuitenkin muistaa, että epätyypilliseen työntekoon liittyy paljon erilaisia muuttujia. Osa-aikainen työ, määräaikainen työ, vuokratyö ja itsensätyöllistäjyys ovat keskenään erilaisia, joten niihin liittyy myös erilaisia haasteita. Myös eri aloilla ja ammateissa tilanne on erilainen, eikä kaikilla ihmisillä ei ole sellaista työkokemusta tai koulutusta ammattiin, jota voisi helposti tehdä vaikkapa itsensätyöllistäjänä. Lisäksi ihmisillä on erilaisia henkilökohtaisia elämäntilanteita. Epävarmuutta on helpompaa sietää, jos on esimerkiksi vakituisessa työssä oleva ja säännöllisiä tuloja saava puoliso, tai jos omalle tilille on kertynyt säästöjä, joiden turvin voi elää silloin, kun työtilanne on heikompi, Haapala muistuttaa.
 
Laura Haapala on kokenut, että työtä on tullut työn kautta. Työtä tulee, kun  työskentelee itsensätyöllistäjänä moniin paikkoihin, tapaa paljon ihmisiä ja verkostoituu.

– Työnsaanti on moninaista ja yksilöllistä, kun työtä tehdään erilaisissa ja eripituisissa työ- ja toimeksiantosuhteissa sekä apurahan turvin peräkkäin, samaan aikaan ja limittäin. Lisäksi työtilanne vaihtelee myös alojen ja ammattien mukaan. Yksiselitteisiä vinkkejä työnhakuun on vaikea antaa. Työnhaku on tässä ajassa aika raskasta, Haapala sanoo.

Työtä ei riitä kaikille

Työ- ja elinkeinoministeriön tuoreimman työllisyyskatsauksen mukaan Suomessa oli maaliskuussa 2016  noin 351 000 työtöntä työnhakijaa, mutta avoimia työpaikkoja vain noin 15 000. Kaikille ei siis riitä työtä. Lisäksi itsensätyöllistäjien määrä on kasvussa: esimerkiksi Akava ennustaa, että itsensätyöllistäjiä on 10 vuoden päästä noin 300 000, kun heitä on tällä hetkellä noin 190 000.

– On siis hyvä pitää mielessä, että samaa työtä voi hakea monta sataa muutakin ihmistä, joista vain yksi valitaan, vaikka kaikki hakijat olisivat kuinka tasaveroisia. Jos työtä ei saa, ei siis kannata lannistua ja syyttää siitä vain itseään. Ehkä tilannetta voi yrittää myös ajatella mahdollisuutena työn, arjen, itsen ja itselleen tärkeiden asioiden uudelleenmäärittelyyn: Mitä oikeasti haluan tehdä? Millaiset asiat tuntuvat tärkeiltä ja mielekkäiltä? Ja sen jälkeen voi yrittää miettiä, löytyisikö sellaisia keinoja, joilla itseään ja itselleen merkityksellistä tekemistä pääsisi toteuttamaan, Laura Haapala kannustaa.
 
Haapalan mukaan jälkiteollisessa yhteiskunnassa olisi järkevää investoida sosiaalisesti, inhimillisesti ja ekologisesti kestävään työhön. Nämä alat edellyttävät aineetonta pääomaa, eli panostuksia esimerkiksi varhaiskasvatukseen, koulutukseen ja tutkimukseen, joilla aineetonta pääomaa ja innovaatioita luodaan.

– Tällaiset alat pitäisi nähdä investointeina tulevaisuuteen ja lisäksi ne myös työllistäisivät tässä hetkessä. Niinpä onkin ollut kammottavaa lukea uutisia esimerkiksi koulutusleikkauksista, jotka heikentävät yhteiskunnan uusintamista ja kehittämistä sen sijaan, että ne veisivät yhteiskuntaa eteenpäin.
 
Haapala sen sijaan iloitsee perustulokokeilusta ja odottaa mielenkiinnolla, millainen perustulomalli kokeiluun valitaan.

– Itse toivoisin kovasti, että perustulokokeilua testataan prekariaattiin, epätyypillisissä työsuhteissa työskenteleviin. Perustulo olisi hyvä väline turvata prekariaatin toimeentulo myös niinä aikoina, kun töitä ja tuloja on liian niukasti. Perustulo tukisi esimerkiksi osa-aikaista, projekti- ja keikkaluontoista työtä sekä helpottaisi myös esimerkiksi opiskelua kaikenlaisten silpputöiden rinnalla. Koska työelämästä on tullut joustavaa monien ihmisten kohdalla, myös rakenteiden olisi syytä oppia joustamaan ja ymmärtämään ihmisten erilaisia ja vaihtelevia elämäntilanteita, Haapala summaa.

Kuka?
Laura Haapala (s. 1975) on valtiotieteen maisteri, joka valmistelee parhaillaan väitöskirjaa itsensätyöllistäjyydestä. Haapala on elättänyt itsensä freelancer-toimittajana vuodesta 1998. Lisäksi hän on käsikirjoittanut kaksi dokumenttiteatterinäytelmää.

 

Lisää uusi kommentti

To prevent automated spam submissions leave this field empty.