Etätyö

Jatkuvan etätyön haaste on yhteisöllisyys

Nainen katsoo tietokonetta

Etätyö on täällä jäädäkseen ja se vaikuttaa meihin eri tavoin. Ihannetapauksessa jokainen päättäisi itse missä työskentelee, mutta miten ylläpitää me-henkeä ilman fyysisiä kohtaamisia?

Koronan aiheuttama etätyöskentelysuositus on jatkunut monessa yrityksessä nyt puoli vuotta. Se on muuttanut monen suhdetta työntekoon.

– Kun etätyöt maaliskuussa alkoivat, aiheuttivat lasten etäkoulujärjestelyjen, ruokahuollon ja omien töiden yhteensovittaminen monessa kodissa kaaosta ja riittämättömyydentunteita. Nyt kun nuo ongelmat on ylitetty, on moni alkanut nauttia etätyöstä ihan uudella tavalla, henkilöstöyritys ManpowerGroupin HR-johtaja Eira Pohjanvaara sanoo.

Etätyöhön siirtyminen on ollut helpottavaa erityisesti paljon töiden takia matkustaville, sillä auton ratissa tai muissa liikennevälineissä vietetyt tunnit on voinut käyttää harrastuksiin ja perheen kanssa olemiseen.

Työterveyslaitoksen juuri julkistaman Miten Suomi voi -tutkimuksen mukaan etätyöläisen hyvinvointiin vaikuttavat erityisesti itseohjautuvuus ja itsensä johtamisen taidot. Parhaiten voivat ne, jotka kokivat oppivansa etätöissä uusia taitoja ja nauttivat kasvaneesta mahdollisuudestaan tehdä päätöksiä aiempaa itsenäisemmin.

Etätyöt mahdollistavat työn imuun pääsemisen, mutta samaan aikaan työssä tylsistyminen kasvoi kyselyn mukaan hieman. Selvästi kuormittava kokemus on ollut sähköpostiviestien- ja niihin vastaamiseen kuluvan ajan lisääntyminen.

Paljonko yhteistä aikaa tarvitaan?

Etätyö ei siis ole yhtä hurmosta. Monet ovat nyt odottavalla kannalla ja kaipaavat takaisin toimistolle nähdäkseen kollegoitaan. Esimerkiksi sosiaaliselle ja yksinelävälle ihmiselle kotona työskenteleminen voi tuntua lähes kidutukselta. Siksi monessa yrityksessä ohjeita on löyhennetty ja työpaikalle saa mennä porrastetusti tai halutessaan, koska monet kuitenkin jäävät kotiin.

Tulevaisuuden työelämää ajatellen Pohjanvaarasta olisi ihanteellista, että jokainen voisi itse päättää, tekeekö töitä toimistolla, kotona vai kesämökillä.

– Enää oikea kysymys ei ole, miten etätyö, vaan mitenkäs lähityö? On mietittävä, kuinka paljon yhteisöllisyyttä toimiva työyhteisö tarvitsee ja miten kohtaamiset käytännössä järjestetään? Tuottavuuden kannalta pelkästä toimistolle tulemisesta ei ole hyötyä, mutta kollegoihin tutustumisesta ja sitoutumisesta on.

Vaikka ajatusten vaihtaminen on tärkeää, moni on yllättynyt, kuinka paljon enemmän on saanut aikaiseksi kodin hiljaisuudessa. Kaikki eivät myöskään kaipaa yhteistä kahvittelua ja viihtyvät paremmin ilman ympärillään olevaa hälinää.

– Ihmiset ovat erilaisia. Supersosiaaliselle työntekijälle olisi tärkeää mahdollistaa kontaktit ja työskentely lähellä muita, mutta samalla pitäisi miettiä, miten houkutella yksin viihtyvä erakkoluonne mukaan yhteisöön.

Tilaa tauoille ja tunteille

Yksi ratkaisu olisi sopia, kuinka monena päivänä työpaikalla tulisi olla paikalla tai sopia palavereista, joihin ainakin pitäisi osallistua livenä.

Etänä työskentelevien kesken yhteenkuuluvuutta voi vahvistaa epävirallisilla Teams-, Slack- tai WhatsApp -ryhmillä, joissa jutellaan vapaammin ja vaihdetaan kuulumisia.

On tärkeää, että työpäivässä on tilaa myös naurulle, ja tarvittaessa itkullekin.

Manpowerilla suosittuja ovat Teamsissä pidettävät villasukka-aamut, joihin osallistuessa voi  keitellä samalla aamupuuroa. Lisäksi tarjolla on epävirallisia pop up -ryhmiä, joihin jokainen voi osallistua ehtimistensä mukaan.

– Yhteenkuuluvuutta voi lisätä sekin, että verkkopalaverissa voi nähdä vilauksen toisen kodista ja bongata seinältä tutun taulun tai vaikka samanlaisen sohvan kun itsellä. Kotiympäristössään ihmiset näyttävät itsestään eri puolia kun toimistolla, mikä voi tuoda ihmisiä yhteen.

Yhteisiin hetkiin sopivat hyvin myös taukojumpat esimerkiksi Cuckoo Workout -applikaation kautta. Puhelinpalavereissa ulos voi poiketa happihyppelylle.

Kysy mitä kuuluu

Yksin työskennellessä taukoja kannattaa ajastaa päivän varalle, sillä muuten ne helposti unohtuvat. Pohjanvaaran mukaan arkiliikkumisen väheneminen näkyy jo sairauspoissaolojen- ja tuki- ja liikuntaelinsairauksien, kuten niska- ja hartiasärkyjen lisääntymisenä, eikä sohvan nurkan epäergonominen työpiste auta asiaa.

Toinen huolestuttava havainto on ollut mielenterveyshäiriöiden lisääntyminen.

– Tällöin työntekijä on yleensä oireillut jo aiemmin, ja etätyö on pahentunut tilannetta. Jos esimerkiksi kotona on vaikeaa, paineet kasaantuvat, kun ollaan koko päivä samoissa tiloissa.

Työterveyslaitoksen selvityksen mukaan neljännes etätyötä tehneistä koki kollegoilta ja esimiehiltä saadun tuen vähentyneen.

Vaikka päävastuu yhteydenpidosta kuuluu esimiehille, voi jokainen tehdä kollegalle palveluksen kyselemällä kuulumisia syksyn edetessä.