Työhyvinvointi

Hyvä (työ)ystävyys – todellinen voimavara

Mari Savolainen on kiitollinen ystävistä joihin hän on saanut tutustua pitkin työuraa. Tamrolla viestintäpäällikkönä työskentelevällä Marilla onkin työkavereiden suhteen erinomainen tilanne.

Hyvillä työkavereilla on valtava merkitys työn sujuvuudelle ja mielekkyydelle. Työkavereiden kanssa vietetään usein enemmän aikaa kuin perheen kanssa. Onkin tärkeää, että työyhteisössä on henkilöitä joiden seurassa viihtyy ja voi kokea olevansa tervetullut.

– Hyvät työkaverit ovat minulle todellinen voimavara. Vietämme paljon aikaa yhdessä ja teemme asioita tuloksellisesti. Yhdessä tekemisessä ja verkostoissa on voimaa, Mari Savolainen sanoo.

Oma osaaminen ja innostus lisääntyvät toimivassa työyhteisössä. Saumaton yhteistyö tekee tiimityöstä sujuvaa.

– Luottamus työkavereiden kesken on todella tärkeää. Se, että tietää toisen hoitavan työnsä hyvin ja voi luottaa kollegan työpanokseen, tekee työnteosta miellyttävää ja tuloksiin päästään yhdessä, Mari Savolainen pohtii.

Yhdessä tekemisen lisäksi huumori ja kannustaminen kuuluvat Marin työyhteisöön. Tamrolla tehdään työtä suomalaisten terveyden eteen ja tekemisen merkityksellisyys on läsnä päivittäin.

Sparrailu kannattaa

Mari Savolainen iloitsee monimuotoisista työn kautta tulleista ystävyyssuhteista. Hänestä on mukava pitää yhteyttä entisiin työpareihin ja kollegoihin sekä kuulla mihin elämä ja työura on heitä vienyt.

– Työkavereiden – entisten ja nykyisten – kanssa voi myös sparrailla erilaisissa tilanteissa. Kun välit ovat luottamukselliset, voi kysyä neuvoa ja apuakin. Uusien näkökulmien löytäminen omaan työhön on enemmän kuin suotavaa. Koenkin vahvasti, että omassa tiimissäni 1+1 on välillä enemmän kuin 2, Mari Savolainen kiittelee.

Persoonallisuudet esiin

Sosiaaliset taidot ovat työpaikalla avainasemassa. Kun oppii tuntemaan ihmisiä ja tutustuu heidän persooniinsa sekä toimintatapoihin, työskentely sujuu aina paremmin.

– Työkavereita on yhtä paljon erilaisia kuin on työskentelytapojakin. Itse olen huomannut, että auttaa paljon, kun tuntee toisen luonnetta ja tekemistä. Kaikki eivät toimi kaikissa tilanteissa samalla tavalla.

Avoin asenne auttaa tiimityössä – kuten myös uuteen työpaikkaan sopeutumisessa. Kun osoittaa oman kiinnostuksensa toisia ihmisiä kohtaan ja antaa hieman myös itsestään, pääsee jo pitkälle.

– Uudessa työpaikassa kannattaa rohkeasti istua yhteiseen lounaspöytään ja tutustua ihmisiin. Meillä Tamrolla pääsee tutustumaan työkavereihin myös vapaamuotoisemmin esim. aamutreenien muodossa. Yhdessä hikoillen tulee tutustuneeksi ja jutelleeksi muutakin kuin työasioita, Mari vinkkaa.

Itsestään saa helpommin lähestyttävän kyselemällä. Mene juttusille, kysy ja kerro myös itsestäsi. Oma aktiivisuus kannattaa. Marin mielestä myös se on tärkeää, että äitiysvapaalla olevat otetaan mukaan yhteisiin asioihin.

– Meillä on useampi tiimiläinen parhaillaan äitiyslomalla, mutta he piipahtavat välillä täällä vauvojensa kanssa. Myös tiimin joululounaallemme kutsutaan äitiys- ja perhevapaalla olevat mukaan.

Mari ei malta olla mainitsematta myös hyvän työkaveruuden merkitystä työhyvinvointiin. Kun työpaikalla tulee nähdyksi, kuulluksi ja hyväksytyksi, hyvinvointi lisääntyy ja työn merkityksellisyys kasvaa. Samalla myös tulokset paranevat kuin itsestään.