Tulen seuraavan vuoden aikana käsittelemään työnantajamielikuvaa ja siihen liittyviä aiheita täällä säännöllisesti.

Työnantajamielikuva koostuu useasta eri aihealueesta, jotka toimiessaan nivoutuvat toisiinsa saumattomasti. Jokaisella aihealueella on siis oma paikkansa ja roolinsa puhuttelevaa työnantajamielikuvaa rakennettaessa. 

Työnantajamielikuvaa rakennetaan joskus pienemmillä, joskus suuremmilla teoilla. Pääasia on, että tekeminen on jatkuvaa ja suunnitelmallista, sillä työnantajamielikuva laskee jatkuvasti jos sille ei tehdä mitään. Nykypäivän kilpailutilanteessa edes tunnetuimmat brändit eivät voi tuudittautua siihen, että ”kyllä vanha maine kantaa”.  Työnantajamielikuvaa rakennettaessa onkin tärkeää luoda strateginen viitekehys, tavoite ja toteuttamissuunnitelma. Ilman suunnitelmallisuutta teot voivat jäädä yksittäisiksi, eivätkä ne kanna pitkässä juoksussa. Työnantajamielikuva on näin ollen myös ylimmän johdon asia!

Työnantajamielikuvasta puhuttaessa ajatellaan usein, että se vaatii suuria rahallisia panostuksia ja laajaa näkyvyyttä. Osa toimenpiteistä vaatiikin, MUTTA ennen kuin yhdenkään yrityksen kannattaa tehdä suuria rahallisia investointeja, tulisi huolehtia suunnitelmallisuuden lisäksi siitä, että oma pesä on kunnossa!

Todellisuus sekä läpinäkyvyys ovat kaiken A ja O työnantajamielikuvan luomisessa. Turha lähteä kuorruttamaan kakkua, jos sisältö on syömäkelvotonta. Varsinkin digitalisaation aikakaudella totuus asioiden oikeasta laidasta selviää nopeasti ja leviää kulovalkean tavoin.

Oletteko ajatelleet, että JOKAINEN työntekijä luo edustamastaan yrityksestä työnantajamielikuvaa joka ikinen päivä? Se tapa miten toimitaan asiakkaiden, sidosryhmien ja jopa perheen sekä ystävien parissa luo osaltaan mielikuvaa edustamastasi toimijasta, sekä hyvässä että pahassa. Olemassa oleva henkilöstö on siis yrityksen ylivoimaisesti tärkein ja arvokkain voimavara! Sen lisäksi, että ilman henkilöstöä yhtäkään yritystä ei olisi olemassa, niin olemassa oleva henkilöstö vie työnantajakuvallista viestiä tehokkaasti eteenpäin. Kun henkilöstö voi hyvin, niin silloin he myös kertovat mielellään positiivisia asioita eteenpäin työnantajastaan. Kun henkilöstö voi huonosti, no te tiedätte...

Kaikki lähtee hyvästä työilmapiiristä ja yhteishengestä sekä hyvin hoidetusta esimiestyöstä. Vietämme työpaikalla keskimäärin 1/3 ajastamme, joten on tärkeää, että töissä viihtyy. Suomalaiseen mentaliteettiin valitettavasti välillä kuuluu se, että negatiiviset asiat nostavat päätään ja saavat kovempia kierroksia  kuin positiiviset, joten negatiivisuuden kierre on tärkeää katkaista ajoissa! Emme ole ikinä olleet hyviä kehumaan itseämme, mutta nuoremman sukupolen myötä tämäkin on onneksi pikkuhiljaa muuttumassa. Kun kaikki on kunnossa, niin positiivinen kierre voimistuu ja se heijastuu välittömästi myös rekrytointiprosesseihin, hakijakokemusta unohtamatta. Kaikki vaikuttaa kaikkeen!

Hyvän ilmapiirin omaavan työyhteisön jäsenet ovat myös loistavia työntekijälähettiläitä, jotka mielellään myös itsenäisesti jakavat positiivisia asioita edustamastaan yrityksestä. Hyvä ja avoimesti toimiva yritys kannustaa ja tukee henkilöstöään eikä turhaan kahlitse tai säännöin rajoita tätä toimintaa. Ilman toiminnan vapautta jakamisen into kuolee nopeasti. Muistakaa siis tukea ja kannustaa tähän.

Oman henkilökunnan viihtymistä ja fiiliksiä voi mitata esimerkiksi sisäisillä työnantajakuvatutkimuksilla tai kevyemmin ihan kahvipöytäkeskustelun lomassa kyselemällä. On tärkeää, että sisäinen kuva on totuudenmukainen ja kunnossa, ennen kuin sitä lähdetään rummuttamaan kovaan ääneen ulos. Pitäkää huolta ja arvostakaa jo olemassa olevaa henkilöstöänne, sillä se on yrityksen ylivoimaisesti tärkein ja arvokkain voimavara!

 

Matti Laakso
Sales Manager, Oikotie Työpaikat