Helsingin yliopiston kansainvälisiin maisteriohjelmiin hakeneiden määrä oli vuonna 2017 noin 30 % vuotta 2016 alhaisempi.

Yliopisto uskoo, että hakuinto väheni etenkin EU- ja ETA-alueen ulkopuolisilta opiskelijoilta lukukausimaksujen takia. Hakemuksia tuli 1 614, ja hakijoita oli aiempaa useammasta maasta. Helsingin yliopisto toivookin, että yhteen ohjelmaan tulisi mieluummin 30 opiskelijaa 30 eri maasta kuin 40 opiskelijaa yhdestä maasta.

Yliopiston mukaan vertailuluvut ovat suuntaa-antavia, sillä Helsingin yliopisto uudisti kaikki syksyllä 2017 käynnistyvät kansainväliset maisteriohjelmansa. Lisäksi koulutusohjelmien määrä väheni.

Tampereen yliopiston kansainvälisiin maisteriohjelmiin sen sijaan tuli  ennätysmäärä hakemuksia. Kaikkiaan 14 maisteriohjelmaan tuli yhteensä 1 111 hakemusta, mikä on 66 % edellisvuotta paremmin. Noin 58 % hakijoista on ETA- ja EU-alueen ulkopuolisista maista. Tampereen yliopisto oli ainoa, joka lisäsi hakijamääräänsä.

 

Lähde: STT