Työelämä on nopeasti muuttunut projektista projektiin ryntäilemiseksi, jossa tauoille ei ole riittävästi sijaa – vaikka samaan aikaan asiantuntijat peräänkuuluttaisivatkin lepoa ja latautumista, jotta suorituskyky pysyisi hyvänä.

Tiedät tilanteen: iso projekti on juuri päättymässä, töitä on tehty urakalla ja hetki olisi hyvä pyhittää hengähtämiselle, mutta seuraava projekti odottaa jo tekijäänsä. Ei muuta kuin kohti uutta, mitä sitä turhaa pysähtymään. Stressi ei edes ehti laueta edellisen projektin osalta kun uutta on jo putkessa. Mutta ainakin olet tehokas, eikö? Ei välttämättä.

Työhyvinvoinnin asiantuntijat ovat viime aikoina nostaneet kyseisen työelämän ilmiön moneen otteeseen keskusteluun, enkä ole oman työurani aikana nähnyt yhtä paljon levon merkitystä käsittelevää keskustelunavausta työelämän ympärillä kuin juuri nyt. Asiantuntijat näyttävät olevan yhtä mieltä siitä, että paras tulos ei suinkaan synny runttaamalla tehtävästä toiseen kieli vyön alla, kellon ympäri kestäviä työpäiviä vedellen, vaan itseä kuunnellen, kuormituksen välissä selkeästi leväten ja hengähtäen. Ja onhan se järkevää, ei huippu-urheilijakaan vedä täysillä koko ajan, vaan harjoittelee ja lepää suuria koitoksia varten, jotta suoritus niissä olisi optimaalinen.

Nykytyöelämä taas ikään kuin olettaa, että työntekijät olisivat kisavireessä jatkuvasti, lepäämättä välissä. Niissä organisaatioissa, joissa työhyvinvointiin panostetaan ja työntekijöiden kuormitusta tarkkaillaan tavoitteena hyvinvoiva työyhteisö, tuloksetkin ovat kovia. Levolla on siis kiistatonta näyttöä onnistumisen kannalta. Miksi sitten raatamisen kulttuuri edelleen jyllää?

Syy saattaa löytyä mentaliteetista, kulttuurista tai vaikkapa johtamistavasta. Työnteon muututtua suoritteista asiantuntijuuteen tavat tehdä töitä eivät ole seuranneet perässä yhtä nopeasti. Edelleen ajatellaan liian usein, että 8 tuntia työtä omalla työpisteellä päivässä aikaansaa parhaan lopputuloksen, vaikka tutkimuksetkin osoittavat muuta. Vielä on siis matkaa siihen, että yritysjohto herää ajattelemaan työhyvinvointia investointina eikä kuluna: hyvinvoivat ja jaksavat työntekijät yltävät parempiin suorituksiin kuin verrokkinsa, jotka työskentelevät jatkuvasti äärirajoilla. Puhumattakaan työuupumuksen hintalapusta työnantajalle. Tähän jos johonkin kannattaisi työpaikoilla herätä, sillä parhaat tekijät kyllä löytävät paikan, jossa heidän hyvinvointiin ollaan valmiita panostamaan.

Miten sinun työpaikallasi huolehditaan riittävästä levosta työkuormitusten välillä? Onko hengähdystauoille sijaa vai juostaanko teillä vain projektista toiseen?

Paula Narkiniemi
vapaa kirjoittaja
Twitter: @PoolaKristiina