Uratarinat

Haluatko radiojuontajaksi? Juho Keskitalon vinkit radiojuontajan työstä haaveilevalle

Radio Suomipopin Juho Keskitalon polveileva tie radiojuontajaksi osoittaa, että haaveet on mahdollista saavuttaa, jos niiden eteen on valmis tekemään töitä.

Juho Keskitalon tie radiojuontajaksi ei ollut aivan virtaviivainen. Hän tiesi haluavansa radiojuontajaksi ja meni määrätietoisesti tavoitettaan kohti, mutta matkalla tuli muita suunnitelmia eteen.

Keskitalo oli hakenut opiskelemaan radiotoimittajan työtä kahteen helsinkiläiseen kansanopistoon, Laajasalon opistoon ja HEOon, ja saanut opiskelupaikan molemmista. Veri kuitenkin veti maailmalle.

– Päätin siirtää koulun aloitusta vuodella ja lähdin koko talveksi reissaamaan Kaakkois-Aasiaan. Sen jälkeen päätin vielä lähteä kiertämään Etelä-Amerikkaa, ja niin koulu sai jälleen siirtyä vuodella. Lopulta vietin viisi vuotta reissaten ympäri maailmaa, ja koulu jäi, Keskitalo kertoo.

Vaikka opiskelut jäivät opiskelematta, Keskitalo ei näe ulkomailla vietettyjä vuosia hukkaan heitettynä aikana. Sen sijaan hän uskoo saaneensa reissuilta sellaista kokemusta, joka tekee hänestä paremman radiojuontajan.

Radiojuontajan työssä monenlainen kokemus on valttia

Radiojuontajan työssä tarvittavaa kokemusta Keskitalo on kerryttänyt paitsi matkaillessaan maailmalla myös monenlaisia media-alan töitä tehden. Ennen radiojuontajana työskentelemistä Keskitalo haki rohkeasti häntä kiinnostavia alan töitä, kirjoitti kymmeniä työhakemuksia, loi ohjelmaideoita sekä -konsepteja ja tarjosi niitä ”kaikkiin mahdollisiin paikkoihin”. Kova yrittäminen tuotti tulosta, ja yksi työtehtävä johti seuraavaan.

– Jos haaveilet työstä radiossa, vinkkini on, että aloita työn tekeminen kohti unelmia äläkä lopeta ennen kuin onnistut, hän kannustaa.

Muista, että hyville tyypeille on ennemmin tai myöhemmin aina tilaa.

Ennen radiojuontajan työtä Keskitalo muun muassa näytteli kotimaisessa elokuvassa ja työskenteli kirjoittavana toimittajana KaaosZinessä ja YleX:llä. Kirjoittavan musiikkitoimittajan pesteissä hänelle avautui mahdollisuus tehdä kirjoittamisen lisäksi videohaastatteluja ja kokeilla radiojuontamista. Lopulta tuurauskeikka Loopilla poiki Keskitalolle oman ohjelman Radio Suomipopilla.

Katso kaikki markkinointi-ja-media,viestintä avoimet työpaikat.

Hyvän radiojuontajan tärkeimmät taidot

Juho Keskitalo on elävä esimerkki siitä, kuinka monenlainen kokemus voi kasvattaa radiojuontajaksi. Radiojuontajan työstä haaveilevia hän kannustaa treenaamaan ihan ensiksi kirjoittamista.

– Siitä on valtava hyöty, jos haluaa tulla hyväksi puhujaksi.

Muina tärkeinä taitoina hän pitää uteliaisuutta, huumorintajua, nopeita hoksottimia ja tilannetajua.

Hyvä radiojuontaja valmistelee aiheita jo ennen kuin astuu studioon. Aiheet liittyvät usein päivän uutisiin, ilmiöihin tai radiojuontajan itse tekemiin arkisiin havaintoihin.

–  Uteliaisuus auttaa paljon, koska silloin jaksat olla kiinnostunut uudestaan ja uudestaan uusista asioista ja ympäröivästä maailmasta, Keskitalo kertoo.

Radiojuontaja ei kuitenkaan tee paljonkaan pelkällä aiheella, vaan asia on osattava kertoa kuulijoille kiinnostavalla tavalla.

– Valmistelluissa aiheissa on hyvä olla valmiina punchline: joku vitsi tai humoristinen näkökulma, johon aiheen voi viedä.

Valmistelluissa aiheissa on hyvä olla valmiina punchline: joku vitsi tai humoristinen näkökulma, johon aiheen voi viedä.

Keskitalo on huomannut, että huumorintaju auttaa myös keksimään vitsejä lennosta, etenkin silloin kun lähetyksessä on mukana useampia juontajia.

– Saattaa olla, että ennalta suunniteltu vitsi ei toteudukaan, vaan lähetyksessä tapahtuu jotain hauskempaa, jota kannattaa seurata.

Suoran lähetyksen tekemistä leimaa yllätyksellisyys. Siksi radiojuontajan työssä tarvitaan hyviä hoksottimia ja tilannetajua.

– Vaikka mielessä on tietty suunta, johon spiikin haluaa viedä, siitä on usein pystyttävä päästämään hetkessä irti ja improvisoimaan jotain hauskempaa.

Yhtenä radiojuontajan työn vaikeimmista puolista Keskitalo pitää sitä, ettei kenelläkään ole aina hyvä päivä.

– Joskus vaan on vaikeampaa saada lähetys kunnolla käyntiin, mutta se on silti saatava, koska kuulijat ansaitsevat hyvää radiota, hän sanoo.

Tätä Keskitalo pitää seikkana, joka kannattaa tiedostaa, jos haaveilee radiojuontajan työstä.

Radiojuontajan työssä on uskallettava mokailla

Radiojuontajan työ – erityisesti suorien lähetysten tekeminen – on yllätyksellistä, eikä työssä ole mahdollista välttyä mokilta. Tästä huolimatta Juho Keskitalo pitää radiota lempeänä mediana.

– Moka tapahtuu hetkessä, mutta se myös katoaa hetkessä. Kukaan ei pääse kuuntelemaan mokaasi uudelleen ja uudelleen toisin kuin suoratoistopalveluista löytyvistä televisio-ohjelmista tai sosiaalisessa mediassa.

Keskitalo pitää oman uransa pahimpana mokana sitä, kun sammutti kerran vahingossa koko Suomipopin kymmeneksi minuutiksi – tai sitä, kun unohti monituntisen juhlalähetyksen aikana soittaa mainokset, vaikka Radio Suomipop on mainosrahoitteinen radiokanava.

– C’est la vie, no problemo ja mitä näitä nyt on, hän kuittaa. Virheitä sattuu, ja niistä pitää vain mennä yli.

Radio Suomipopin tulevalle kesätähdelle Juho Keskitalo haluaa antaa yhden mokaamiseen liittyvän vinkin, jonka on kuullut Olavi Uusivirralta.

– Olavi kertoi, että paras tapa aloittaa keikka on liukastua lavalla banaanin kuoreen. Sen jälkeen häpeän kynnys on ylitetty ja esiinnyt rennommin, koska selvisit jo ”pahimmasta” mahdollisesta alusta.

Sama pätee Keskitalon mukaan myös radioon.

– Uskalla päästää irti, uskalla heittäytyä, uskalla olla oma itsesi. Parhaiten tähän pääsee tekemällä jotain pelottavan tuntuista. Saat pian huomata, ettei se niin pelottavaa ollutkaan.

Kesäjuontajaksi Suomipopille? Hae nyt – vain Oikotiellä!

Toimittaja: Liina Hurri
Kuvaaja: Vilma Töyräs