Elinikäisestä oppimisesta puhuvat nyt kaikki – miksi se on niin vaikeaa?

Työharjoittelut, trainee-ohjelmat, mentorointi ja kesätyöt perustuvat ajatukseen siitä, ettei asiantuntijaksi voi hypätä suoraan koulun penkiltä. Näitä työkaluja tarjotaan alanvaihtajille ihan liian vähän.

En muista yliopiston tervetuliaispäivästä paljoakaan, mutta jostain syystä mieleeni ovat jääneet erään puhujan sanat: ”jos te vaan opitte nauttimaan muutoksesta, on elämä aika paljon helpompaa”. Hän puhui kokemuksen tuomalla varmuudella ja oikeassahan hän oli.

Muutos on ollut ainoa pysyvä asia työelämässä jo pitkään, eikä vauhti näytä hidastumisen merkkejä. Huoltosuhde heikkenee ja työurien pitäisi samaan aikaan pidentyä toisesta päästä. Teknologiat vaihtuvat toisiin ja automaation myötä ammatteja katoaa ja tilalle syntyy uusia. Samaan aikaan yritykset kärsivät työvoimapulasta, eikä moniin tehtäviin yksinkertaisesti riitä osaajia. Ei siis ihme, että työn myllerykseen haetaan ratkaisua elinikäisen oppimisen kautta. Harva voi enää ajatella tekevänsä koko työuransa samassa ammatissa tai ainakaan pärjäävänsä siinä kertaalleen hankitulla osaamisella.

Alanvaihto ei ole enää mikään marginaali-ilmiö. Sitran vuonna 2017 julkaiseman työelämätutkimuksen mukaan yli puolet työntekijöistä on opiskellut työuransa aikana uuden tutkinnon tai ammatin ja joka neljäs työntekijä on vaihtanut ammattia tai alaa kerran. Usein alanvaihtoon ajaudutaan esimerkiksi työttömyyden tai uupumuksen kautta, mikä kertoo, että tilanteeseen olisi pitänyt reagoida jo aikaisemmin.

Jottei työntekijöiden osaaminen vanhentuisi, tulisi osaamistarpeiden tunnistamisen sekä osaamisen kehittämisen olla yritysten strategian keskiössä. Joskus osaamisen päivittämiseen riittää työn ohessa kouluttautuminen, mutta yhä useammin on tarve opiskella kokonaan uusi ammatti. Tätä pitäisi työnantajien ja yhteiskunnan tahoilta tukea. Meiltä kaikilta vaaditaan myös avoimuutta nähdä yhden alan osaaja uusissa saappaissa. Kokki voi kouluttautua ohjelmistokehittäjäksi ja kirjanpitäjä sairaanhoitajaksi.

Alanvaihtaja on uuden äärellä usein yksin.

Sitran mukaan alanvaihto kiinnostaa ihmisiä, mutta vaatii vaihtajalta paljon. Alanvaihtaja on uuden äärellä usein yksin. Mitä enemmän työkokemusta on kertynyt, sitä vaikeammalta uudelle alalle hyppääminen voi tuntua. Meillä on kuitenkin aikojen saatossa hyviksi havaittuja menetelmiä nuorten työelämään saattamisessa. Työharjoittelut, trainee-ohjelmat, mentorointi ja kesätyöt perustuvat ajatukseen siitä, ettei asiantuntijaksi voi hypätä suoraan koulun penkiltä. Näitä työkaluja tarjotaan alanvaihtajille ihan liian vähän. Tähän tarvitaan julkista tukea ja yrityksiltä uusien asenteiden omaksumista. Tulevaisuuden kesätyöntekijä tai trainee voi olla keski-ikäinen alanvaihtaja.

Askelia tähän suuntaan on kuitenkin otettu. Akava on ehdottanut työuran keskivaiheilla oleville urakatsausta, jonka tavoitteena olisi kartoittaa työntekijän osaamistasoa ja koulutustarpeita uran loppuvaiheita varten. Työllisyysaste 45–54-vuotiaiden ikäryhmässä on 84 prosenttia, mutta 60–64-vuotiailla enää 49 prosenttia. Kun työurat pitenevät, olisi tässä kohtaa vielä mahdollista kouluttautua uudelle uralle.

Yksilön näkökulmasta oppiminen ja ammattitaidon ylläpitäminen ovat sijoituksia tulevaisuuteen ja parhaita keinoja työllistymisen tukemiseen. Tutkimusten mukaan uusien asioiden oppiminen myös edesauttaa onnellisuutta sekä tukee itsetuntoa ja luovuutta. Muutoksesta kannattaa siis yrittää nauttia, vaikka uudet alut vaativatkin paljon.