Työkyöpeli

Elämä on lyhyt – oletko siellä, missä haluat?

5.11.2019 klo 7:39

Joskus jämähdämme työhön tai elämäntilanteeseen hiukan huomaamattamme. Välillä on hyvä pohtia oikein ajan kanssa, mihin elämässä haluaa tähdätä.

Muutos ja tutusta irtautuminen on usein vaikeaa ja pelottavaa, jopa kivuliasta. Siksi me ihmiset pidämme tutuista ja turvallisista asioista, tasaisesta arjesta. Me pidämme niistä niin paljon, että siedämme tylsyyttä, epämukavuutta ja sielun köyhyyttä, jotta rauhallinen status quo vain pysyy ennallaan.

Meillä on yllättävän pitkä sietokynnys epämukavuuteen, jos sateenkaaren päässä näkyy jonkinlainen palkinto. Moni sinnittelee tasaisen tappavassa työssä talvikauden kesäloman kiilto silmissään. Pysymme ammateissa, joissa emme viihdy, koska uuden opiskelu, työpaikan vaihto, yrittäminen, mikä tahansa muu vaatii niin paljon vaivaa ja kanttia.

Keskustelimme ystävieni kanssa, kuinka kauan jaksaisimme megalomaanisen tylsässä työssä, joka ei anna yhtään mitään, jos jossain kohtaa tulevaisuutta odottaisi 10 miljoonan palkinto. Moni olisi sinnitellyt maailman surkeimmassa hommassa kymmenenkin vuotta, jos tietäisi sitten saavansa nauttia loppuelämänsä. Kymmenen vuotta tarkoituksellista kärsimystä elämästä, jonka pituutta emme tiedä. Melko kauan.

Monella meistä on mielessä jokin lopullinen palkinto: eläke, ylennys ehkä parempi työ sitten joskus. Suuri osa elää ajatuksella, että kohde on tärkeämpi kuin matka. Entäs jos matka on loputtoman pitkä ja epämukava? Entä jos päämääräänsä ei koskaan ehdi tai pääse?

No, ihmisen on pakko tienata leipänsä. Tylsät, vaikeat ja vaarallisetkin työt on jonkun tehtävä. Silti, mitä enemmän ikää tulee, olen yhä vahvemmin sitä mieltä, että kannattaa ainakin yrittää suunnata sitä kohti, joka vetää puoleensa. Kaikki me olemme tehneet niitä hengen pitimiksi tehtäviä töitä. Joskus sitä vain jämähtää.

On ymmärrettävää, jos ikävästä duunistaan valittaa päivästä toiseen, jos on tehnyt kaikkensa saadakseen tilalle jotain muuta. Jos on yrittänyt ja epäonnistunut.

Jos asian eteen ei ole koskaan tehnyt mitään, ottanut selvää asioista, hakenut toiseen työhön, edes tunnustellut ja pohtinut sisimmässään, mikä se oma juttu olisi. Silloin ei ole ansainnut oikeutta jatkuvaan marmatukseen.

Oletko koskaan kaivellut sisintäsi ja etsinyt sieltä sitä asiaa, jota tekemällä arkikin voisi olla tavoittelemisen arvoinen palkinto?

Matka, jonka joutuu tekemään, kun pohtii tosissaan, mihin mielenkiinto, paukut ja lahjat riittäisivät, on jo yksinään arvokas. Kun lopulta sisäistää sen, mitä haluaa ja mihin kaikkeen pystyy, on joko valmiimpi muutokseen tai sitten tietää varmemmin, että on hyvä jäädä juuri tähän.