Potkujen saaminen harmittaa, pelottaa ja tuskastuttaa. Silti irtisanomisen ei tarvitse olla maailmanloppu!

Potkujen saaminen ei ole enää samanlainen suuri häpeä kuin se aiemmin on ollut. Yt-neuvottelut ovat tätä päivää ja moni suomalainen on joutunut irtisanotuksi. Toki irtisanominen aiheuttaa ihmisessä riittämättömyyden, joskus häpeänkin tunteita. Potkut ovat työnantajalta selkeä viesti, että yritys tulee toimeen ilman työntekijää. Se tuntuu pahalta.

Suurin ammatillinen trauma?

Työstä irtisanominen on ehkä suurin ammatillinen trauma, jonka työssään joutuu kohtaamaan. Mutta miten irtisanomisen aiheuttamista negatiivisista tunteista pääsee eroon?

Eteenpäin (työ)elämässä irtisanomisen jälkeen:

1. Pysähdy ja ota aikalisä. Pidä irtisanomisen jälkeen hetki vapaata ja pureskele tapahtunutta rauhassa.
2. Toivu ja kuuntele itseäsi. Ensimmäisten päivien aikana ei kannata tehdä isoja päätöksiä eikä hakea epätoivoisesti uutta työtä.
3. Raha-asiat ruotuun. Irtisanominen vaikuttaa tietenkin rahankäyttöön. Palkanmaksu lakkaa, joten kannattaa selvittää saatko lomakorvauksia, erorahaa tai muita irtsanomisajan korvauksia, mikä on työttömyyskorvauksen määrä ja koska työttömyyspäivärahan maksu alkaa. Varaudu mahdolliseen karenssiaikaan!
4. Puhu! Puhu ystävien ja luottokollegoiden kanssa. Harkitse myös ammattiapua. Se voi auttaa suuresti. Pura paha mieli sydämeltäsi ennen kuin otat vastaan uuden työn. Pitkittynyt stressi ja katkeruus ovat pahasta.
5. Kartoita tilanne. Ennen kuin aloitat työhaun, käy läpi ansioluettelosi, työnäytteesi, verkostosi sekä sosiaalisen median profiilisi. Mieti ketkä voisivat toimia suosittelijoinasi ja mistä löytäisit uuden työpaikan.
6. Mieti mitä kerrot. Pohdi etukäteen, miten kerrot potkuistasi tuttavillesi, kollegoillesi, ystävillesi ja rekrytoijalle. Älä kaartele ja selittele. Kerro miten suhtaudut tulevaisuuteen ja mitä aiot jatkossa.
7. Älä luovuta. Työnhaku käy työstä. Joudut lähettämään ehkä jopa satoja hakemuksia ja osa työnantajista ei koskaan ota yhteyttä. Älä anna periksi, soita perään ja pysy aktiivisena!

Lähteet: Harvard Business Review ja Talouselämä

Kommentit

25

Angelique

mitenkäs torjua maailmanlopun tunne kun saat potkut 50+ -vuotiaana ja melkoinen ihme on jos töitä vielä saat?

Lisää uusi kommentti

To prevent automated spam submissions leave this field empty.