Uratarinat

Eeva-Jonna Panula raivasi tiensä itseoppineesta koodarista palkituksi IT-ammattilaiseksi – ”Ilmapiiri oli sellainen, että tytöt eivät koodaa”

Kuvassa Eeva-Jonna Panula.

IT-senioreista on huutava pula, mutta kukaan ei ole seniori syntyessään. Alan palkittu vaikuttaja haluaa kannustaa IT-junioreja, erityisesti naisia, hakemaan työpaikkoja rohkeasti. Täydellistä osaamista tärkeämpää on into oppia uutta.

Ohjelmistokehittäjä, saavutettavuusasiantuntija Eeva-Jonna Panulan matka IT-alalle alkoi jo teini-ikäisenä, mutta matkalla oli mutkia. Nuorena Harry Potter -fanina Panula vietti paljon aikaa virtuaali-Tylypahkassa. Siellä seikkaillessaan hän innostui opettelemaan ”miten webbiä tehdään”. – Istuin yhden kesän intensiivisesti koneella ja opettelin koodaamisen perusteet. Se oli aivan maaginen kesä se, Panula muistelee.

Intoa oli ja osaamista kertyi, mutta ympäristö ei kannustanut nuorta naista alalle.

Siihen aikaan oli sellainen ilmapiiri, että tytöt eivät koodaa. Tekniset jutut kuuluivat pojille, eikä tyttöjä kannustettu teknologia-alalle. 

Niinpä Panulakin lähti opiskelemaan venäjän kieltä ja kulttuuria. Ennen uraa IT-alalla hän ehti maistella myös muun muassa sosiaalitieteitä, sosiaalityötä, nuorisotutkimusta, nuorisotyötä ja matkailualaa. 

Kun Panula myöhemmin gradua työstäessään kaipasi vastapainoa tieteelliselle kirjoittamiselle, ajatukset lennättivät hänet maagiseen koodauskesään. – Niinpä aloin jälleen opetella koodaamista.

Venäjän kielen ja kulttuurin maisteriksi valmistumisen jälkeen Eeva-Jonna Panula aloitti työt ensimmäisessä IT-alan työpaikassaan. Hänellä oli korkeakoulututkinto, mutta IT-hommissa hän oli itseoppinut. 

Pian kunnianhimoinen nainen päätti hankkia tutkinnon myös IT-alalta. Hän opiskeli työn ohella IT-tradenomiksi ja kävi tietojenkäsittelytieteen kursseja avoimessa yliopistossa. Seuraavaksi Panula aikoo kehittää osaamistaan teknisen viestinnän maisteriohjelmassa – jälleen töiden ohella.

Vaikka tie IT-alalle ei ollut suorin mahdollinen, Panula kokee, että myös aiemmista opinnoista on ollut hyötyä työssä. – Venäjän kielen ja kulttuurin yliopisto-opiskelu oli valtavan yleissivistävää. Opin kriittistä ajattelua ja erilaisia tiedonhaun strategioita. Myös kielitaidosta on ollut ilman muuta hyötyä työelämässä.

Panulaa harmittaakin, että opiskelualan valinta aiheuttaa nuorille niin isoja paineita. – Olen elävä esimerkki siitä, että alaa voi vaihtaa. 

Työelämässä IT-juniorista kasvaa IT-seniori 

Eeva-Jonna Panula kertoo, että aloittelevan IT-juniorin työssä on paljon samoja elementtejä kuin kokeneempien kollegojen työssä. – Itse pääsin heti tiimin mukaan tekemään koodia. Myöhemmin vastuualueet kasvoivat ja pystyin työskentelemään itsenäisemmin.

Hän painottaa, että junioritason tekijä tarvitsee alkuvaiheessa tukiverkkoa ja hyvän mentorointisuunnitelman. – IT-juniori ei tietenkään pysty heti hyppäämään yhtä tuottavaan rooliin kuin seniori. Mutta kun ihmisellä on intoa oppia, yritys pystyy opettamaan hänelle juuri ne asiat, joita se itse tarvitsee. Rekrytoimalla innokkaan juniorin yritys voi kasvattaa itselleen sitoutuneen senioritason osaajan, Panula kiteyttää.

IT-alalle tullessaan Panula oli itseoppinut juniori.

Kunnianhimo, into kehittää omaa osaamista ja opettavainen ensimmäinen junioritason työpaikka ovat kasvattaneet hänestä palkitun IT-seniorin ja alan vaikuttajan.

Miesvoittoisen alan koodaristereotypioiden purkaja ja innostava roolimalli on palkittu Mimmit koodaa -palkinnolla, ja nyt Panula on ehdolla Nordic Women in Tech Awardsissa, jossa palkitaan teknologia-alan vaikuttajanaisia.

 – Ilman ensimmäistä työpaikkaani ja mielettömän hyvää mentoriani Jani Kärenahoa en olisi tässä pisteessä. 

 

Tarjoa kasvun paikka IT-juniorille – tutustu kampanjaan. Ilman junnuja ei tule sennuja.

Toimittaja: Liina Hurri