Sovelto Oyj on yhteistyökumppaneineen käynnistänyt hankkeen, jonka tavoitteena on tuoda digitalisoituvassa yhteiskunnassa tarvittavat työelämätaidot jokaisen suomalaisen ulottuville.

Projektissa on mukana myös Suomen suurin palkansaajajärjestö SAK. Digitaidot ovat työntekijälle arvokasta omaa osaamispääomaa tulevaisuuden työelämässä. Kansainväliset ja kansalliset tutkimukset osoittavat, että jopa joka kolmas työtehtävä tulee katoamaan tai muuttumaan digitalisaation mukana.

Suomessa on OECDn aikuistutkimuksen mukaan yli 600 000 työikäistä ihmistä, joilla on vaikeuksia perustavanlaatuisten tietotyötaitojen kanssa. Nyt tarvitaankin jokaiselle saavutettavissa olevia, konkreettisia välineitä joilla muutoksesta voidaan selvitä ja menestyä uudenlaisessa työelämän todellisuudessa.

Digitalisaation läpitunkemassa maailmassa korostuvat erityisesti mm. tiedon hallinnan ja jatkuvan oppimisen sekä vuorovaikutuksen ja itsensä johtamisen taidot. Sovelton tavoitteena on luoda aivan uudenlainen palvelu, jonka avulla kuka tahansa voi verkossa opiskella omaan tahtiin niitä taitoja, joita tulevaisuuden työmarkkinoilla tarvitaan. Menetelmänä on videoiden ja soveltavien harjoitusten yhdistelmä, joka sopii käytettäväksi niin työaikana konkreettisen tehtävän ohessa kuin omana aikana rauhallisesti keskittyen. Tavoitteena on osoittaa, että oppiminen voi olla kaikkien saatavilla sekä helppoa, hauskaa ja edullista.

SAK mukaan digitaaliset taidot saatetaan innovatiivisilla tavoilla kaikkien suomalaisten käyttöön. Puutteelliset digitaidot hankaloittavat satojen tuhansien ihmisten työnsaantia ja uhkaavat kansallista kilpailukykyämme ja samalla työllisyyttä.

Lue lisää: www.digitaidot.fi

Lähde: Sovelto