Asiantuntijan rooli on muuttunut. Lääkärin vastaanotolle saapuva henkilö on jo tehnyt vaivastaan diagnoosin ja väittely on yleistä.

Lääkärit ovat havainneet asiantuntijaroolin muutoksen ensimmäisten joukossa. Tiedon lisääntyminen, teknologian kehitys ja perinteisten auktoriteettien kyseenalaistaminen ovat muuttaneet asiantuntijatyötä nopeasti.

Korkeakoulututkinto ja pitkä työura eivät enää takaakaan osaamista ja huippuasemaa työmarkkinoilla. Pitkä työura samassa tehtävässä saattaa jopa nakertaa osaamista nopeasti. Asiantuntijatyö onkin muuttunut eräänlaiseksi myyntityöksi. Asiantuntijan on osattava kuunnella asiakastaan, ja samalla myydä hänelle osaamisensa.

Kun lääkäri aiemmin määräsi hoidon pelkällä auktoriteetillaan, nyt vastaanotolla korostuu keskustelu potilaan kanssa. Työ on muuttunut enemmän konsultoinniksi, jossa lääkäri ja potilas sopivat hoidosta yhteisymmärryksessä. Tieto ja osaaminen vanhenevat nyt nopeammin kuin koskaan. Asiantuntija ei voi luottaa siihen, että kerran hankittu korkeakoulututkinto kantaa koko työuran ajan. Ammattilaisenkin on otettava vastuu osaamisensa kehittämisestä. Utelias mieli vie eteenpäin.

Kiireen taakse ei voi piiloutua

Kiireeseen ja rutiineihin tuudittautuminen ovat varmin tapa jäädä vanhan osaamisen vangiksi. Asiantuntijatehtävissä oman itsensä johtaminen onkin avainasemassa. Esimiehellä on lisäksi oltava olla selkeä näkemys siitä, mihin suuntaan hänen asiantuntijatiiminsä on menossa.

Ylläpidä osaamistasi:

1) Tarkastele työtäsi ja osaamistasi kriittisesti.

2) Miten osaamistasi pitäisi kehittää seuraavan viiden vuoden aikana?

3) Hakeudu työpaikkasi ulkopuolisiin verkostoihin, joissa eri alojen asiantuntijat kohtaavat.

4) Keskustele alasi ulkopuolisten asiantuntijoiden kanssa; jaa näkemyksiä ja ideoita.

5) Mene epämukavuusalueelle, vaikka se tuntuisi vaikealta.

6) Oppiminen tapahtuu osaamisen äärirajoilla.

7) Unelmoi. Mieti, mikä vie sinua eteenpäin urallasi ja osaamisessasi.

8) Hakeudu koulutuksiin ja järjestä itsellesi tilaisuuksia saavuttaa unelmasi.

9)  Kiire liittyy kaikkeen asiantuntijatyöhön. Älä syytä kiirettä.

10) Opettele priorisoimaan työtäsi ja johtamaan itseäsi.

11) Opi uutta jatkuvasti. Vaikka uuden opiskelu vie aikaa, se on ainoa tapa uudistaa osaamistasi.

Lähde: Talouselämä