Talous ja raha

Asiakaspalveluviikko ensimmäistä kertaa Suomessa

Asiakaspalveluviikkoa on vietetty kansainvälisesti lokakuun alussa jo 90-luvulta saakka. Asiakaspalveluviikkoa Suomessa järjestävä Wave – Wakaru asiakaspalveluverkosto toivoo teemaviikon rantautuvan pohjoiseen pysyvästi vuosittain toistuvaksi perinteeksi.

Yhdysvalloissa alkunsa saaneen asiakaspalveluviiikon tavoitteena on nostaa esille asiakaspalvelun ja -kokemuksen merkitystä liiketoiminnalle ja tarjota mahdollisuus kiittää oman organisaation asiakaspalveluammattilaisia hyvin tehdystä työstä. Suomessa teemaviikon järjestäjänä toimii tänä vuonna Wave – Wakaru asiakaspalveluverkosto ja sen yli 70 jäsenorganisaatiota, joita kaikkia yhdistää halu kehittää erinomaista asiakaspalvelua.

– Idea kansainvälisen asiakaspalveluviikon tuomisesta Suomeen tuli meidän verkostomme yritysjäseniltä. Ryhdyimme tuumasta toimeen ja julkistimme teemaviikon syyskuussa Yhteys-asiakaspalvelukonferenssissa Helsingin Messukeskuksessa. Mukana teemaviikon vietossa on jo yli 30 organisaatiota ja lisää liittyy mukaan päivittäin, Wave asiakaspalveluverkoston toiminnasta vastaava Laura Hassel iloitsee.

Miten teemaviikko näkyy yrityksissä?

Lokakuun 1.-5. päivä vietettävän asiakaspalveluviikon aikana suomalaiset julkiset ja yksityiset organisaatiot nostavat esille asiakaspalveluaan ja sen merkitystä omalle toiminnalleen erilaisilla teemapäivillä. Viikko tulee näkymään erityisesti sosiaalisessa mediassa #Aspaviikko ja #Asiakaspalveluviikko -merkinnöin.

– Asiakaspalvelun rooli on yhä merkittävämpi sekä yksityisellä että julkisella sektorilla niin työllistäjänä kuin myös arvon tuottajana. Olen ylpeä, että verkostomme on halunnut tarttua tähän ja lähteä viemään asiakaspalvelun ilosanomaa eteenpäin. Odotan innolla, miten teemaviikkoon osallistuvat organisaatiot tuovat asiaa esille, Wakaru Oy:n perustaja Petri Väyrynen sanoo.

Wave asiakaspalveluverkosto tarjoaa mukaan lähteville yrityksille teemaviikon visuaalisen ilmeen sekä viikko-ohjelmaehdotuksen oman toiminnan tueksi. Osallistujat voivat hyödyntää asiakaspalveluviikon pakettiaan veloituksetta, parhaaksi katsomallaan tavalla. Mukaan voi liittyä maksutta osoitteessa www.asiakaspalveluviikko.fi.

Mukana asiakaspalveluviikolla ovat:

Alma Media Corporation, Istekki Oy, Oikotie, Työttömyysvakuutusrahasto (TVR), Telia Company, Government ICT Centre Valtori, Webhelp Nordic, Kela, Kehittämistoimisto Prakto Oy, KuntaPro Oy, GetJenny, Teleopti, Hakonen Solutions Oy, Kunnan Taitoa Oy, Lassila & Tikanoja Oyj / asiakaspalvelu, ManpowerGroup, Heeros Oyj, Moment Group Oy, Paytrail, Rainmaker Business, Hullu Poro Oy, Jyväskylän Energia -yhtiöt, Verohallinto, Posti Group Oyj, Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymä, Vintor Oy, Koulutuskeskus Salpaus, Yleinen työttömyyskassa YTK, Call Waves Solutions Finland Oy, Efecte Plc, C More, Elisa Oyj, DialOk, Provad Oy, Tilitoimisto Protilit Oy, Oikotie, Sanoma, Enersense International Oyj, Acuvitec Oy, Sofor Oy, Koulutusrahasto, 3 Step IT Oy ja Wakaru Oy.

Suomessa elinkeinorakenne on muuttunut nopeasti: metsä- ja elektroniikkateollisuuden osuus arvonlisäyksestä on laskenut ja palvelujen merkitys kasvanut. Palvelualoilla on keskeinen osa Suomen taloudessa, sillä yli kaksi kolmasosaa BKT:n arvosta syntyy palveluissa. Palvelut jakautuvat sekä yksityisiin että julkisiin palveluihin. Yksityiset palvelut kattavat lähes kolme neljäsosaa kaikista palveluista. Palvelualoilla työskenteli vuonna 2016 kansantalouden tilinpidon mukaan yli 1,8 miljoonaa ihmistä.

Lähde: Wave – Wakaru asiakaspalveluverkosto