Sunnuntaina 10.5. vietetään taas äitienpäivää. Mutta mitä kuuluu äidin osalle työelämässä?

Äiti on usein se, joka jää lasten kanssa kotiin. Kuilu kodin ja työpaikan välille alkaa muodostua. Työeläkevakuuttajat TELAn toimitusjohtaja Suvi-Anne Siimes muistuttaa, että naisten kannattaisi miettiä myös tulevia eläkepäiviään.

Suomessa työeläke kertyy palkasta ja joistakin palkattomista jaksoista, kuten äitiys-, isyys- ja vanhempainvapaasta sekä kodinhoidon tuesta. Eläke karttuu silloin, kun perhevapaan käyttäjällä tai kotihoidon tuen saajalla on työuransa aikana tietty vähimmäismäärä ansioita.

Naisten eläke pienempi

Naisten työuraan perustuva eläke oli vuonna 2013 keskimäärin  66 prosenttia verrattuna miesten eläkkeisiin. Ero johtuu osin siitä, että naisten palkat ovat keskimäärin miesten palkkoja pienemmät. Lisäksi pienten lasten äitien työllisyysaste on selvästi isiä alhaisempi.

Vuoden 2005 eläkeuudistuksen myötä naisen saama työeläke ei juurikaan pienene mieheen verrattuna, vaikka nainen on äitiys- ja vanhempainvapaalla. Tilanne kuitenkin muuttuu, jos nainen jää vielä useiksi vuosiksi hoitovapaalle.

Kuulostaa hurjalta, mutta on totta, että hoitovapaan aikana maksettava kotihoidontuki kerryttää naisen kuukausieläkettä vuoden aikana vain noin 10 euroa. Keskipalkkaisesta työstä eläkettä kertyy samassa ajassa vuoden 2017 eläkeuudistuksen jälkeen noin 45 euroa.

Mitä nainen voi tehdä?

Mutta mitä nainen voi tehdä parantaakseen eläkettään? Yksinkertainen vastaus on, että naisen tulisi pyrkiä työelämässä tehtäviin, joissa maksetaan parempaa palkkaa. Myös jokainen alimman eläkeiän saavuttamisen jälkeen työskennelty kuukausi ja vuosi kartuttavat eläkettä.

Suvi-Anne Siimes antaa myös hyvän vinkin tuoreille äideille. Siimes vinkkaa, että omasta jaksamisestaan ja osaamisestaan kannattaa pitää huolta myös ruuhkavuosina. Näin ollen työuraa on helpompi jatkaa myös sitten, kun lapsiperheen arki helpottaa.

Lähde: Iltalehti

Lisää uusi kommentti

To prevent automated spam submissions leave this field empty.