Yhä useampi vaihtaa alaa aikuisena. Vaikka hyppäisi täysin tuntemattomaan, on aiemmasta työkokemuksesta aina apua.

Yleensä ajatus uudesta urasta nousee pintaan keski-iässä, jolloin oma työ on jo näyttänyt hyvät ja huonot puolensa. Uudenmaan TE-toimiston koulutusasiantuntija Reina Nissilän mukaan on tavallista, että iän myötä ihminen muuttuu niin, etteivät omat arvot enää sovi nuorena valittuun ammattiin.

”Moni uranvaihtaja haaveilee omasta kahvilasta tai käsillä tekemisestä, osa taas toivoo lisää vapautta vuosien toimistoelämän jälkeen. Usein juuri irtisanominen avaa tilaisuuden miettiä, mitä elämältä oikeasti haluaa, koska aiemmin ei olisi uskaltanut ottaa uran vaihtoon liittyvää riskiä”, Nissilä sanoo.

Entä jos vaihtaisit näkökulmaa?

Nissilä ohjaa ihmisiä urasuunnitteluun ja koulutukseen liittyvissä valinnoissa. Unelmista huolimatta valtaosa asiakkaista suhtautuu mahdollisuuksiinsa realistisesti. Harva aikuinen haluaa lähteä kouluttautumaan alalle, jolla työllistyminen on epätodennäköistä.

Uutta uraa suunnitellessa kannattaakin miettiä, miten hyötyä aiemmasta kokemuksestaan. Kenties alaa ei tarvitse vaihtaa kokonaan, vaan riittää, että löytää uuden näkökulman omaan osaamiseen. Moni asiantuntija voi siirtyä asiakasrajapinnasta tutkimuspuolelle – tai toisinpäin. IT-taitoja tai ekonomiopintoja voi hyödyntää kaupallisen sektorin lisäksi myös esimerkiksi kansalaisjärjestöissä.

Mieti omat reunaehtosi

Koulutusvaihtoehtoja aikuiselle löytyy runsaasti. Opintoja suunnitellessa Nissilä kehottaa pohtimaan mikä itselle on mahdollista: kuinka täyspäiväisesti on aikaa opiskella ja miten opinnot rahoitetaan. 3-vuorotyö ei välttämättä ole järkevin vaihtoehto yksinhuoltajalle ja monen perheellisen voi olla vaikea rahoittaa usean vuoden opiskeluja.

Jos on tottunut säännölliseen kuukausipalkkaan, kannattaa miettiä, onko oikeasti valmis yksityisyrittäjyyden tai freelancer-työn tuomaan epävarmuuteen. Monilla aloilla yrittäjyys on ainut tapa työllistää itsensä. Toisaalta yrittäjäksi ryhtyminen omalla alalla tuo työhön paljon uutta ja voi avata aivan uuden maailman.

Hae tukea opiskeluun

Työssäkäyvälle paras vaihtoehto on usein lyhytkestoinen täydennyskoulutus. Opinto- tai virkavapaalle jäävä aikuinen voi hakea omaehtoisiin ammatillisiin opintoihinsa ansiosidonnaisen työttömyyspäivärahan suuruista aikuiskoulutustukea Koulutusrahastolta. Opintovapaan tulee kestää vähintään kaksi kuukautta ja siitä on sovittava työnantajan kanssa. Yli 25-vuotiaalle työttömälle puolestaan voidaan myöntää opiskelutukea päätoimista opiskelua varten enintään kahdeksi vuodeksi. Kolmantena vaihtoehtona aikuiselle on tarjolla tavallinen opintotuki.

Lue lisää erilaista opiskeluvaihtoehdoista:

www.opintoluotsi.fi. Tietoa koulutuksesta, koulutusaloista, oppilaitoksista ja opiskelun rahoituksesta.

www.koulutusnetti.fi. Tietoa koulutusmahdollisuuksista ja koulutukseen hakemisesta.

www.ammattinetti.fi. Uratarinoita ja tietoa eri aloista ja ammateista. Sivusto auttaa vertailemaan eri aloja ja ammatteja.

www.opintopolku.fi Uusi valtakunnallinen koulutusportaali otetaan käyttöön vaiheittain vuosien 2013-14 aikana. Sivusto tarjoaa mm. tietoa koulutusvaihtoehdoista ja sen kautta on mahdollista hakea oppilaitoksiin.