Rekrytointi

Yle järjesti palautewebinaarin ilman harjoittelupaikkaa jääneille hakijoille – katso vinkit webinaarin järjestämiseen

Kuvassa Anne-Mari Rajala.

Ylellä keksittiin keino antaa palautetta isolle joukolle ilman työharjoittelupaikkaa jääneille hakijoille. Taustalla oli ajatus auttaa nuoria pääsemään kiinni työelämään ja halu tuottaa hyvä hakijakokemus.

Ylen viestintäpäällikkö Anne-Mari Rajala on tehnyt rekrytointeja eri organisaatioissa vuodesta 2015 lähtien. Työntekijöitä ja työharjoittelijoita rekrytoidessaan hän on pannut merkille, että tietyt kehittämisen kohteet toistuvat hakemuksissa. 

– Lukemissani työhakemuksissa on ollut paljon hyvää, mutta pienellä viilauksella moni saisi tuotua osaamistaan paremmin esiin, Rajala kertoo.

Hänelle on tärkeää päästä auttamaan viestinnän alan ihmisiä työnhaussa ja tarjota heille oivalluksia siitä, kuinka monella eri tavalla työhakemuksen voi tänä päivänä koostaa. 

– Tärkeää on näyttää konkreettisesti luovuuttaan ja idearikkauttaan, ei vain kertoa niistä. Meille Ylen viestintään on rekrytoitu esimerkiksi henkilö, joka haki paikkaa itse muokkaamillaan meemeillä. Itse olen hakenut töitä sarjalla Instagram-postauksia. 

Henkilökohtainen palaute parantaa hakijakokemusta

Työnhakuun liittyviä oivalluksia Anne-Mari Rajala on tarjonnut työnhakijoille henkilökohtaisen palautteen muodossa. Hän on ottanut tavaksi lisätä hylkäyskirjeeseen soittoaika, jotta hakijoiden on mahdollista pyytää palautetta ja kysyä mieltä askarruttavia kysymyksiä. 

– Kyllä, haalin itselleni paljon tekemistä, mutta haluan aidosti auttaa ihmisiä urallaan. Ajattelen myös, että Ylellä on yhteiskunnallista vastuuta auttaa nuoria hakijoita. Olen työskennellyt aiemmin hakijaviestinnän parissa, joten ajattelen asiaa paljon yrityksen työnantajakuvankin näkökulmasta, hän kertoo. 

Vaikka Rajala kokee valitsemansa toimintatavan työlääksi, hän pitää ihmisten kanssa keskustelemista antoisana. – Olen huomannut, että ihmiset arvostavat keskustelua valtavasti ja ovat aidosti kiitollisia palautteesta. Pidän palautekeskusteluja myös hyvänä tilaisuutena tutustua hakijoihin mahdollisia tulevia rekrytointeja ajatellen.  

Palautetta isolle määrälle hakijoita

Kun Rajala keväällä 2021 haki Ylen viestintään työharjoittelijaa, hakemuksia tuli noin kolmesataa. Yhtäkkiä piti keksiä keino antaa palautetta isolle hakijoiden joukolle. – En olisi pystynyt vastaamaan niin moniin puheluihin enkä antamaan hakijoille niin paneutuvaa palautetta, että siitä olisi ollut heille aidosti apua. 

Syntyi idea webinaarista, joka auttaisi ilman työharjoittelupaikkaa jääneitä hakijoita tekemään jatkossa osuvampia hakemuksia. Viestinnän lisäksi webinaariin lähti mukaan Yle Kioski, joka sekin oli juuri saanut omat työharjoittelijansa rekrytoitua. Käytännön järjestelyistä vastasi Ylen henkilöstötiimi.

Webinaari päätettiin järjestää nopeasti, koska harjoittelu- ja kesätyörekryjä oli vielä meneillään.

Emme jääneet liikaa suunnittelemaan, koska halusimme, että nuoret ehtisivät vielä hyödyntää palautetta kuluvan kevään rekrytoinneissa.

Palautewebinaareille voisi olla kysyntää enemmänkin

Ylen palautewebinaari sai kiinnostuneen vastaanoton. Mukaan ilmoittautui sata nuorta, jotka olivat hakeneet harjoittelupaikkaa viestinnästä, markkinoinnista tai Yle Kioskista. Ilmoittautuneista noin 70 osallistui webinaariin.

Webinaarissa tarjottiin nuorille rohkaisua ja apua työnhakuun. – Koen, että näissä onnistuimme. Onnistuimme myös nytkäyttämään hakijoiden ajattelua siitä, kuinka monin erilaisin ja luovin tavoin töitä voi tänä päivänä hakea. 

Webinaariin osallistuneet antoivat pääosin positiivista palautetta, mutta joukkoon mahtui myös rakentavaa palautetta. – Kaikki eivät kokeneet saaneensa webinaarista uutta tietoa. Meillä olisi voinut jäädä myös enemmän aikaa spontaaneille kysymyksille.

Anne-Mari Rajala näkee, että työnhakutaitoja kehittäville palautewebinaareille voisi olla enemmänkin tilausta, kunhan sisältö mietitään huolella. – Miksei webinaaria voisi hyödyntää myös osana varsinaisille työnhakijoille suunnattua rekrytointiviestintää, hän vinkkaa.

 

 

 

Toimittaja: Liina Hurri